Showing posts with label Cross stitch. Show all posts
Showing posts with label Cross stitch. Show all posts

Thursday, August 30, 2007

Täsä se ny sitte o. Jonkinlainen kilpailuvietti nosti taas päätään, ja vaikka kesän kuluessa olin jo tavallaan luopunut ajatuksesta että työ valmistuisi vielä tänä vuonna ja yritin vaan saada sen 3/4-valmiiksi, jotenkin tuonne kukkaosaan päästyä työ helpottui ja nopeutui. Niinpä sitten taas tapani mukaan otin puoliksi epätoivoisen tavoitteen, että jospa sittenkin saisi käytettyä kaiken mahdollisen päivänvalon hyväkseen ja homman valmiiksi ennen kuun loppua - ja vaikka Berliinissä vierähti yksi viikko ja sieltä palattua olin toisen viikon ihan sekaisin unenpuutteen vuoksi, niin silti työ valmistui. Tai valmistui ja valmistui, siinä on edelleen muutama kohta, jonka väreihin en ole ihan tyytyväinen, mutta kun kehyksiä etsiessä varmaan vierähtää muutama kuukausi, niin nehän voi käyttää pikku yksityiskohtien viilaamiseen.

Kuvasta ei sitä erota, mutta vasemmalla reunalla kulkee mittanauha. Onhan pohjakankaassa paljon tyhjää tilaa, mutta koko korkeus oli siis 140 senttiä. Olo on aika tyhjä, mutta kieltämättä helpottunut - nyt tartun taas ihan uudella innolla neuleisiin.



Ta-dah! It's finally over and done with! I had given up hope (well, almost) of finishing this this summer, but the higher up in the flower I got, the quicker it went. There are still some areas I'm not 100% happy with, but just right now I don't feel like correcting them. I know there are lots of empty areas, but still, the whole works measures some 140 centimetres, so you could say it's more or less a real-size sunflower.

If there's anything good to say about this thing, it is that it really gave me new energy and inspiration to get back to knitting. Woo-hoo, can't wait!

Monday, August 13, 2007

Kenellä tässä vippaa? - Is it just me or is this design a bit weird?

Oon taas vähän aikaa poissa koneen äärestä, joten jätän tämän postauksen siksi ajaksi kalastamaan kommentteja. Ristipistolaatikkoa tonkiessa löytyi tämmöinenkin monsteri, "Olde World Map". En ole tätä nyt ihan lähiaikoina aloittamassakaan, mutta mitä enemmän katselen edes pakkauksen kansikuvaa, sitä enemmän rupeaa jurppimaan ja aloittaminen kiinnostaa koko ajan vähemmän. En mielestäni ole mikään huippunipottaja, mutta tämä malli on niin epäsymmetrinen, että silmää särkee. Vedin nopeasti nuo pinkit viivat osoittamaan ruutupiirroksen mukaisia keskikohtia, ja kuten näkyy,
- päiväntasaaja ei ainakaan ole keskellä (miksei keskuskuviota ole kohdistettu sen mukaan?)
- alareunassa oleva simpukkakuvio ei ole keskellä
- miksi ylä- ja alareunan reunuskuvio on erilainen?

Onko kenelläkään hyviä ehdotuksia, miten tätä lähtisi korjailemaan? Pistelijäät, apuaa!



I'll be absent for a while, so I leave this cross stitch pattern here fishing for comments. I have bought this "Olde World Map" quite a while ago but haven't started yet - and the longer I keep looking at it, the less I even feel like starting. I don't think I'm a perfectionist, but don't you agree that this pattern isn't symmetrical and there are some quite disturbing features:

- the Equator is not in the horizontal middle line (while the border triangles are)
- the big seashell pattern in lower margin isn't in the middle either,
- and why oh why are the upper and lower parts so different?

If you have any good ideas on making corrections, I'd be grateful to hear them.

Katsaus huippujännittävään viikkooni - Now, how exiting can one's life get? Here's my week

Hyvä on, tunnustan: auringonkukan varresta puuttuu vielä yksi isompi ja pari pienempää lehteä, mutta koska varsi oli jo täydessä mitassa, päätin tehdä kukkaa niin paljon kuin töistä päästyä iltaisin ehtisi. Lehdet on suht simppeleitä ja niissä on korkeintaan kolmea väriä, mutta tämähäntä kukkaosuus on vaikeampi tehdä, joten kaikki irti päivänvalosta! Mutta jälleen täytyy marista tästä Rosenstandin kitistä: terälehtien värit ei todellakaan vastaa mallin kuvaa. (Jatketaan tästä aiheesta jahka koko rojekti on kasassa, ehkä sitten joskus ensi vuonna. Lähiaikoina ei taas ole pahemmin aikaa pistelyyn.)

Right. I must confess that some of the upper leaves of this cross stitch sunflower are still missing but since the stalk had reached its full height, I decided to see how far I'd get with the petals. The leaves are of relatively simple design and sport only three different colours, but this flowerhead is a bit more complicated and with more colours, so I thought I'd use all of the daylight I'd get. The days are getting shorter, after all. However, once again I must say that I'm not totally satisfied with this Rosenstand kit. The sunflower looks totally different from the photo included in the kit - the colours still don't match. But let's continue on this subject once the whole darn thing is finished; in the next few days there'll be no progress whatsoever.

Tässä oltiin 6.8. aamutuimaan.
Here's the situation last week, August 6.

Iltaan mennessä olin jotakuinkin epätoivoinen. Pirullista pistellä tuommoista "säännöllisen epäsäännöllistä" pintaa: siemeniä tuli sinne tänne tuonne, ja yksittäiset pistot huomasi yleensä vasta sitten kun oli lähtenyt etenemään toiseen suuntaan. Eikä nuo tiilenruskeat piikitkään olleet mitään herkkua: just kun pääsi sinne kärkeen, pitkin palata takaisin ja aloittaa uusi.

By the evening my desperation was growing fast. There were irregular stitches here and there, and you'd only see them once you'd decided to stitch right to the opposite direction. And those spikes weren't exactly fun, either. Just as you'd reached the peak, you were supposed to go back and start another one.

Tiistaiaamu / Tuesday morning


Keskiviikkoaamu / Wednesday morning


Torstaiaamu / Thursday morning


Perjantaiaamu / Friday morning


Lauantai olikin sitten lepopäivä. Siis neulomispäivä. Tähän pisteeseen olin päässyt uuden monsterihyrnani kanssa neulottuani junamatkan Kölniin ja takaisin, niin ja tietysti viikolla työmatkat, vaikka näin elokuun lomakautena työmatkat sujuu paljon sutjakkaammin kuin talvella. Hyrnasta tulee muuten varmaan aika iso. Jatalle lainatussa oli vain viisi reunaviuhkaa kummallakin sivulla; sitten neuloin toisesta langasta semmoisen, jossa on kuusi - jospa tähän merinosilkkiseen laittaisi vaikka seitsemän. Kukahan laskisi tarvittavat silmukat uudelleen? Anyone?

Ja jos ette ole vielä käyneet katsomassa, niin hus-mars nyt ihailemaan tämän kolmikon luovuutta; on siinä muu hääväki varmaan ollut ihmeissään, kun nämä tytöt ovat pölähtäneet paikalle. Tarvittaessa värjätään kengät, uudelleenmuotoillaan korut ja tuosta noin vaan kehitellään mätsäävä iltalaukkukin.
Jatta
Vilma
Kate (lisää kuvia on toivottu, niitä on kai tulossa?)


I'm not Jewish, but Saturday was my day of resting... rest from cross stitching, that is. I took a train to Cologne and this is what was accomplished during the journey...well, the week's commuting included. By the way, the holiday season in August is really pleasant for those of us who are commuting: you can easily get a seat on the subway or the bus, and the journey takes much less time than normally.

Once again, it's the Icelandic scarf called Hyrna made of Grignasco's merinosilk in silver. I borrowed it to Jatta who was invited to a wedding, and despite of having several knitted lace shawls and scarves, a silver one was missing from her collection. Go and check out the lovely outfit she made all by herself, including the evening bag. And while you do that, can you believe that all these bloggers were in the same wedding, and all of them had some incredible colour co-ordination in their outfits. They even dye their shoes, if needed, and rearrange their jewelry.
Jatta
Vilma
Kate (Photos to be added, we hope.)


Reissu otti vähän koville, joten sunnuntaiaamuun mennessä ei tullut paljon edistystä.
It was a tough day, Saturday, so didn't make much progress before Sunday morning.


Kun taas maanantaiaamuna oltiin jo paljon paremmassa jamassa. Tuommoinen pieni viipale puuttuu vielä enkä saanut sitä millään kasaan. Tosin eipä se paljon auttaisikaan, sillä tässä on vasta tuosta keskuspylpyrästä lähtevät isot terälehdet. Ulkokehälle tulee vielä paa-aljon pikkusälää ja sitten vielä muutama vihreä lehti ihan reunoille. Yritän olla itselleni armollinen ja sanoa että tätä ei tarvitse saada elokuussa ihan valmiiksi (vaikka olisi tietysti kiva saada kokonaan pois käsistään). En vaan halua pilata hommaa hosumalla, joten ei haittaa mitään vaikka pysyisinkin alkluperäisessä aikataulussa ja saisin homman hoideltua vasta kesällä 2008. Mikäs kiire tässä...

And this is how it looked like this Monday morning. A small slice is still missing, I just wasn't able to fill it. Anyway, it's no big deal since these are only the largest petals, there's plenty of small stuff still to be added. I just don't want to ruin this by rushing and making eventual mistakes - if it's not finished this summer, there's always next year. Hopefully.

Friday, August 10, 2007

Waiting for Godot...

Somehow the summer holiday season sort of crept upon me and I just wasn’t prepared. Spent almost the whole July back home in Finland, and most of the time there was wasted on waiting for something. First, my luggage got stuck somewhere (note to myself: avoid connecting flights at all costs) and it took it five days to reach me. Let me tell ya, it’s not nice to first spend hours and hours thinking of your whole summer elegance, choosing shoes and outfits and just cramming them into your suitcase – and then it stays behind for a good part of your stay. Other parts of the waiting game was to have a car serviced and one of its warning lights turned off. Couldn’t quite drive around as much as I would have wanted, so most of the time was spent waiting. Waiting for the weather to become sunnier and warmer so that one could go swimming or inline skating, waiting for Harry Potter releases, just killing time the best possible way I know: bought a cross-stitch kit in advance and had it delivered directly to Finland, and there it was waiting when I arrived. Here’s the darn sunflower thing I left behind, photo taken just before I left and took the flight up north,


then a photo of the kit, taken only 8 hours after I'd landed in Helsinki.



And here's the whole cross stitch project finished. Too bad I forgot to take a photo of mummy's cat who likes to take a nap in an outdoor storage room - it's almost similar to the situation pictured here. (Kit: Vervaco's Garden Shed)



I only made one prolonged weekend trip, visited Mikkeli area in Eastern Finland. One of the attractions there is Kenkävero, an old vicarage turned into an art and crafts center. There’s a lovely old fashioned cafeteria in one of the buildings (ok, I confess, I did buy some yarn and other things but let me introduce them a bit later on).











Our accomodation was provided by Satulinna where I found these lovely dark red lilies. Aren't they gorgeous?

While their sheep remained a bit suspicious and just wouldn't let me touch them, no matter how hard I tried to convince them I was harmless.




I guess the highlights of this holiday were, once again, staying at my primitive summer cottage, that round trip around Mikkeli and knitting meetings in Tampere. Not that I did too much knitting, I was on a schedule to get that cross stitch project out of my hands so that it could be finished and framed and ready to be given to mummy as a Christmas present. Funnily enough, I made her another thing too and what a great timing: just as I’d finished knitting an Icelandic Hyrna shawl, it was put into good use. One of the members of Tampere knitting group was invited to a wedding, and as often is the case, she had plenty of shawls in other colours but not quite the gray shade she’d set her heart on. Jatta has promised to send me photos of her and Hyrna in action, so I’ll be back later to add them.

In the meantime, here’s list of the weirdest google searches which have brought people to this *a-hem, a-hem* knitting blog. Yes, I know that there hasn’t been much knitting around lately, but there’s a reason behind that fact. I will be back in a while, hoping to show some items finished earlier but till then, enjoy these:

- fancy useless anteeks [anteeks is ’sorry’ in Finnish]
- mari perankoski [a Finnish actress] naked
- convertible cars’ meeting 2007
- ideas for viking costume making(dull)
- closest airport to kiire [rush / hurry] in japan ?
- rollaattori [walking aide] city guide
- puffy sleeves
- stiff legs
- unbearable towards everybody
- let’s rent a castle in Italy
- paintings with angel, horses and boys from finland
- knitting Tampere [my home town where I spent most of this summer holiday] pregnancy

Ja sitten me ooteltiin

Loma tuli, loma meni. Jotenkin oli koko ajan päällä jonkinlainen odottelufiilis: ensin odottelin viisi päivää matkalaukkuani saapuvaksi, sitten odottelin että saisin osaomistusauton huoltoon / huollosta pois / että varaosa saapuisi Ranskasta / koko halvatun pirssin katsastuksesta (niin ja että olisivat saaneet korjaamolla sen 'vian' korjattua myös). Kun vihdoin auto oli saatu kuntoon, alettiin odottaa Mikkelin raveja (siksi että meillä kotona asuu joka kesä persauksiin ammuttu karhu, joka mörreilee varsinkin raveja edeltävällä viikolla. Telkkarista ei tuu mitään muuta kuin pelivihjeitä ja videolla hevoset juoksee eteenpäin ja taaksepäin, ravituloksia etsitään jostain Kurtakon ravien raviohjelmasta helmikuulta asti ja piperretään niitä sitten StMichel-ohjelmaan oikeille kohdille. Lyhyesti sanottuna siis tunnelma on katossa jo reilua viikkoa ennen niitä konikisoja.) Harry Potteria odotettiin niin elokuvan kuin kirjankin muodossa – molemmat on nyt suoritettu.

Koko ajan odoteltiin ilmojen paranemista, uuden pankkikortin saapumista (kas kummaa, se nökötti Helsingissä jossain pankkiholvissa, vaikka olin käynyt sen tilaamassa heti ekalla lomaviikolla), uimavesien lämpenemistä, sopivia rullaluisteluilmoja, kanttarellien nousemista näkyviin ja ties mitä muuta. Loppulomasta ei ollut sitten enää oikein mitään isompaa odoteltavaa, joten keskityin haikailemaan niitä nopeasti kuluneita alkuloman päiviä.

Siispä mökkeily, ravit ja Tampereen neuletapaamiset taisivat olla ne kohokohdat. Wilmaakin yritin vähän viirottaa, mutta se on kahdessa vuodessa niin keski-ikäistynyt ettei siitä oikein saa leikkikaveria. Mehän ei tiedetä mitään Vilmandeeroksen taustasta, mutta lapsia se ihan ilmiselvästi varoo ja karttaa. Yhtenä päivänä oltiin sitten oltu takapihalla koko tyttöporukka, äiskä, minä ja Wilma, ja kun me ensiksi mainitut tultiin sisälle kahvinkeittoon, niin Wiltsu jäikin vielä ulkoilemaan. Sitten rivitalopihan aidan takana alkoi naapurin vauva itkeä. Wilman teki mieli tulla sisälle, muttei uskaltanut liikkua mihinkään kun kuului niin outo ääni, kyyristeli vaan marjapensaan alla. Viimein se rohkaisi hurjan luontonsa ja laukkasi sisälle häntä pörröllään ja silmät lautasina ja vilkuili koko ajan taakseen, ettei kukaan taaperoikäinen vaan seurannut perässä. Hassu kissa! Ei tosiaan taida olla pelkoa, että se menisi vauvanvaunuihin makoilemaan, ei ainakaan vapaaehtoisesti.


Mikkeli-keikalla kävin sentään Kenkäverossa, ettei nyt ihan päässyt tulemaan mökkihöperöksi.



Kahviossa oli esillä tämmöinen himmeli, kuten eräs kanssakahvittelija ääneen totesi.



Yhdessä rakennuksista oli Marttojen käsityönäyttely, ja sukkaakin olisi päässyt neulomaan. Tosin joku oli jo neuloskellut siihen sen verran omiaan, etten viittinyt jatkaa siitä. Mutta virkatut pitsit oli hienoja.







Tämmöinen vettä kengässä –tunnelma kiteyttää oikeastaan koko kesäloman.



Reissulla yövyttiin Satulinnassa (joka sivumennen sanoen ei ole tanssipaikka, kuten joku jo epäili vaan entinen kunnalliskoti, nykyinen majoitus- ja ravitsemusliike). Pihapiirissä kasvoi upeita tummanpunaisia liljoja. Ihana, harvinainen väri.

Satulinnan lampaat eivät tulleet kosketusetäisyydelle vaikka kuinka lirkutin ja lauleskelin.


Entäs loman käsityöosuus? Pääpaino oli – yllättävää kyllä – ristipistoissa. Tämä auringonkukkatyöhän jäi Belgiaan oottelemaan emännän lomaltapaluuta. Tässä tilanne lähtöpäivänä eli 1.7. klo 19 aikoihin. Sen jälkeen lähdin sitten Suomeen, jossa oli odottelemassa etukäteen sinne tilaamani ristipistokitti. Miksi, oi miksi piti semmoiseenkin taas langeta? Tämän edistymisestä teki mieli laittaa väliaikakuvia blogiin, mutta en voinut. (Selitys tulee ehkä seuraavassa tai sitä seuraavassa postauksessa.) Aika hyvä saavutus, että vajaan parin tuhannen kilometrin reissaamisen jälkeen jaksoin vielä aloitella pistelyäkin, eli tässä taas tilanne 2.7. aamukymmeneltä.




Sarjastamme "kuva joka jäi ottamatta": Wilma tykkää mennä ulkovarastoon seikkailemaan, ja mun piti ottaa valokuva kun se maata röhnöttää ylimmillä säilytyshyllyillä. Äiskällä on varastossa säilytyksessä esim. puutarhatyökaluja ja mattoja ja välillä siellä roikkuu sipuleita kuivumassa. Tunnelma on siis hyvin samankaltainen kuin tässä ristipistotyössä. Vähän piti kissan väritystä korjailla vastaamaan paremmin meidän pöppiäistä. Mutta että valmis on, ja tämä sai siis luvan olla heinäkuun nimikkotyö.




En ole vielä päässyt sille asteelle, että ristipistotyö kulkisi luontevasti mukana reissuilla... tai siis että se myös edistyisi raveissa ja muissa koohotuksissa. Niinpä otin matkakäsityöksi vanhan tutun Hyrna-huivin, jollaisia valmistui loman aikana kaksikin kappaletta. Jaa että kuvia? No tuota, ensimmäinen on kylläkin valmis mutta pingoittamaton, ja toinen Hyrna puolestaan palasi tällä viikolla Suomeen ennen kuin ehdin sitä edes kuvaamaan. Katsotaan, josko joku nappaisi siitä nätimpiä kuvia kuin mitä itse otan.

Niin ja loma päättyi melkein samoissa merkeissä kuin alkoikin: paluulennon jälkeen istuin matkatavarahihnan vieressä oottamassa laukkuani. Ja ootin ja ootin, vaan eipä tullut laukku ainakaan samalla lennolla. Tällä kertaa se sentään löytyi suht nopeasti ja toimitettiin vuorokauden sisällä kotiin, mutta oli silti ikävä ootella kamojaan.


Täytyy tehdä myös muistilappu itselle. Tulevien blogipostausten aiheita:
- secrets and lies
- matchmaker, matchmaker, make me a match
- ars longa, vita brevis
- luomisen tuskaa. Tai ainakin sitä tuskaa.

(ja kyllä, neuleasiaakin on tulossa, kunhan sen verran malttaisin sen verran pitää hyppyseni irti tuosta auringonkukkatyöstä että ehtisin järkkäillä vanhoja kuvia ja kirjoittaa edes vähän asiaan liittyvää juttua. Jälleen kerran ollaan siinä tilanteessa, että *joku* on asettanut itselleen tavoitteen, johon mennessä työn pitäisi olla valmis. Tai ei kai tässä mitään takarajaa sinänsä ole, mutta kun päivät ne vaan lyhenee koko ajan, yritän epätoivon vimmalla käyttää kaiken liikenevän vähänkin valoisan ajan pistelyyn ettei kukkaosuus jäisi tyhmästi kesken. Talvella tätä kun ei pysty tekemään ja pelkään vähän sitäkin, että pistelykäsiala saattaa muuttua usean kuukauden tauon aikana. Noita reunoilla olevia lehtiä ja muita täytekohtia voi kyllä lisäillä vaikka ensi vuonna, mutta jospa ainakin noi isoimmat terälehdet sais keskustan ympärille kohdalleen. – Niin ja töissä tilanne on vieläkin ennallaan. Työkaverin siirto venyy ja vanuu ja eräiden hermo kiristyy siinä sivussa. Ittellä kaikki hyvin, mutta noi kaksi on virtuaalisesti toistensa kraiveleissa kiinni koko ajan.)