Tässä vaiheessa alkoi hieman huolestuttaa, ehtisinkö reissulla ollenkaan lankakauppaan, jonka tarkka sijainti oli lievästi sanoen epäselvä. Ennen matkaa olin kysynyt asiaa eräältä maltalaiselta neulojalta, jolta olin saanut urkittua kaupan nimen ja kaupunginosan, jossa se sijaitsi. Maltan keltaiset sivut eivät juurikaan valaisseet asiaa, ja turisti-infossa kyllä tiedettiin kauppa muttei sen osoitetta. Kaikki ajo-ohjeet olivat olleet luokkaa "aja siihen ja siihen kaupunginosaan, lankakauppa on lähellä kirkkoa". Joopajoo, kai se paikallisille on helppoa. Eipä auttanut muu kuin ottaa taksi, mutta mitäpä sitä ei tämän harrastuksen hyväksi tekisi. Ja siinähän se tottavieköön oli ihan kirkon vieressä. Jos siis osutte lähistölle, etsikää Msiedan kirkko, John Gregory on ihan siinä vieressä (as if minäkään olisin katsonut siinä tohinassa mitään katuosoitetta).

Kirkko keskellä kylää... ja lankakauppa vieressä.

Kauppa sinänsä oli varmaan ihan hyvä ja mielenkiintoinen, mutta vallinnut säätila ei juurikaan houkutellut hiplaamaan lankoja. En nähnyt lämpömittaria missään, mutta eiköhän se lähempänä kolmeakymppiä huidellut. Tuskaisia päiviä ne ainakin ainakin oli, yöt vielä pahempia. Sirdarin langat oli jostain syystä parhaiten esillä ja sitten oli semmoisia italialaisia ylläripylläreitä kuten turkislankaa. Sinnepähän jäivät, tosin pakkohan sieltä oli jotain ostaa kun kerran etsimiseen oli käytetty niin paljon aikaa ja energiaa. Ostin pienen auringonkukka-aiheisen kirjontatyön, ei siis ristipistoja vaan...öötota... jotain muita pistoja. (Enpä ole tuommoistakaan ennen kokeillut, voipi tulla susi tai suuri hiiri.)

Lankakaupasta palattiin sitten bussilla takaisin keskustaan, ja kun ennen yhteistreffejä oli juuri sopivasti aikaa, ehdittiin vielä tehdä isku Valletan upeimpaan kirkkoon. Johanneksen katedraali on sanalla sanoen vaikuttava (Co-Cathedral of St John). Koristeita ja krumeluureja on mahdutettu aivan joka puolelle, mutta lattiaa peittää 364 marmorilaattaa, joissa on muistutuksia kuolevaisuudesta. Tuskin voi sanoa, että luurankokuviot on eläviä, mutta ainakin ne on ilmeikkäitä. Laattojen alle on haudattu Maltan ritareita, mikä onkin sitten taas luku sinänsä.




st john

st john

St John

st john

St John

Alun perin pyhiinvaeltajien matkoja turvanneet ja samalla reissulla loukkaantuneita tai sairastuneita hoivanneet ritarit pitivät vuosisatojen ajan Maltaa tukikohtanaan, tosin turkkilaisten hyökkäyksissä ja muissa historian melskeissä ritarikunta oli vähällä hävitä kokonaan. Uskomatonta, miten voimakas kutsumus Euroopan aatelisperheiden pojilla on aikoinaan ollut: perintöosuus on lahjoitettu ritarikunnan omaisuudeksi, ja ritari puolestaan on sitoutunut elämään köyhyydessä (no jaa) ja ohjenuoranaan 'kristinusko tai kuolema'. Ennenaikainen kuolema taisi osua kohdalle aika monelle päätellen siitä, että ritarin kuoleman jälkeen hänen taisteluvarusteensa palasivat nekin veljeskunnan käyttöön, vaikka haarniskan olisi takonut synnyinseudun paras metalliseppä ja vaikka siihen olisi kaiverrettu suvun vaakunat sun muut krumeluurit kuten seuraavissa eksemplaareissa. Taistelukentillekin on varmasti jäänyt melkoiset määrät kalustoa, mutta silti luin jostain, että aseita ja muita varusteita olisi 18.000 miehelle. Hoplaa. Yksi mielenkiintoisimmista oli saksalaisperäinen pyssy/miekka, jolla siis pystyi ampumaan (ammus tuli ulos miekan lavassa olevasta aukosta) tai sitten jos panokset sattui loppumaan ja tuli lähikontakti, niin ei muuta kuin miekka heilumaan.



Kirkossa on myös muita taideaarteita, mm. Caravaggion suurin maalaus The beheading of St John Babtist Johannes Kastajan mestauksesta. Siinä meillä kans yks kuumakalle, siis tämä maalaripoika. Tähän aiheeseen saatetaan palata myöhemmin, tässä vaiheessa todetaan vaan että se ehti Maltallekin maalailemaan jossain välissä. Taisi elämässään tuikata ainakin kaksi miestä hengiltä, istui vankilassakin mutta karkasi sieltä (näin ainakin sanottiin kidutusmuseossa, jossa vierailtiin myöhemmin samana päivänä). Caravaggion elämäkerta

Kirkosta selvittyämme lähdettiin bussilla kohti Mdinaa, joka oli pääkaupunki sisämaassa ennen kuin turkkilaishyökkäysten myötä Valletan linnoitukset osoittivat arvonsa. Tämä teemamatka "historiaa niin että heikoimpia hirvittää" oli tehnyt meidät nälkäisiksi, joten olipas hyvä että osuttiin ruokapaikkaan. Iltapäivällä ehdittiin vielä heittää keikka saaren eteläreunan rantakallioille (tähän tulee kuva, kunhan saadaan kavereiden kanssa vaihdeltua kuvatallenteita).

Mdinan kidutusmuseon häpeänaamareita. Ljubljanan keikalla opas kertoi meille vekkuleista paikallisista rangaistustavoista (mm. asiakasta pettävien kauppiaiden kastaminen talviaikaan jääkylmässä joessa), ja nyt tällekin teemalle tuli jatkoa. Naurunalaiseksi tekeminen on näköjään joskus riittänyt rangaistukseksi. Rautanaamio päähän ja kylille kulkemaan. Mahtoi olla kuuma kesällä.

Ilta tai oikeastaan jo iltapäivä alkoi ilotulituksella, joka jatkuikin sitten tuntitolkulla.

Niin se aika kuluu kun on hauskaa. Sunnuntaina piti vielä ehtiä muutamaan paikkaan, tai siis nyt ei ollut enää mitään suorituspaineita, kun oli jo nähty näin paljon kaikkea. Vieläkään ei ollut varaa jäädä hotellille nukkumaan pitkään. Kaveri hoiti hotellilaskun luottokortilla ja siinä maksamisen aikaan minä jo nyin hihasta ja tenttasin vastaanoton sedältä, mistä kuului torvisoittoa ja mihin se liittyi. Heti kun päästiin ulos hotellista, oltiinkin keskellä historiallista kulkuetta. Liityttiin joukkoon ja marssittiin porukan mukana kirkon kulmille, missä ammuttiin ilmaan muutama paukkupanos.


Oih




ja voih


Mummy, I want one of these

Kuljettiin ritarisaattuessa porukan mukana ritareiden asekamariin, jossa oli esillä kymmeniä aseita, kypäröitä, haarniskoita ja viirejä. Komioita olivat, tosin näin meidän kesken menisin kyllä melkeimpä väittämään, että Madridin Palacio Realin asekamarissa on vielä hienompia esineitä. Asekamari on käsittääkseni aina auki, mutta samassa rakennuksessa oleva suurmestarin palatsi on ajoittain suljettuna virallisten valtiovierailujen ja muiden tärkeiden syiden vuoksi. Kannattaa siis tarkastaa aukioloajat, jos siellä meinaa käydä. Me mentiin vaan tuurilla.


Suurmestarin palatsi




Miekkapyssy



Suurmestarin palatsi


Suurmestari Vignacourt in all his glory


Ritarin hevosen pääsuojus


Kop kop kop avaa rakas
kop kop kop avaa hakas


Minä olen Ritari Viirusilmä



Vieläkin jäi aikaa ennen lentsikan lähtöä, joten käytiin arkeologisessa museossa tsekkaamassa mm. nukkuva naisveistos, joka on löytynyt sieltä alussa mainitusta Hypogeumista. Sitten vielä viimeinen naminamiruoka nassuun, ja iltapäivällä taksilla lentokentälle. Sunnuntai-iltana laskeuduttiin taas kylmään Brysseliin - lämpötila taisi laskea 20 astetta kertaheitolla. Lennon aikana oli kiva lukea lentoyhtiön Malta-aiheista läpyskää ja tsekkailla siitä, miten monta kohdetta tuli nähtyä ja miten monta jäi kokematta. Pikkuruinen maa se kyllä on, mutta nähtävää riittää - suosittelen kyllä matkakohteeksi.

Pälänks! Nyt se lyö vielä historiankirjalla päähän. Nyt puuttuu enää Jörn Donner sanomasta syvällä rintaäänellä "lukeminen kannattaa aina... myös neuleblogin lukeminen". Tiesittekös mm. että

- Maltalta löytyneet neoliittikauden temppelirauniot ovat vanhempia kuin pyramidit tai Stonehenge
- Johanniittain ritarikunta toimii edelleen, vieläpä Suomessa
- Malta oli toisen maailmansodan tiheimmin pommitettu maa
- normannit, joista oli puhetta viime vuoden Bayeux'n seinävaatejutussa, ovat hallinneet myös Maltaa.

Ja jos jaksatte tämän horinan jälkeen lukea vielä lisää, niin tässä muutama linkki.
Unescon kulttuuriperintökohteet
Heritage Malta
Co-Cathedral of St John

Familjen Katajala on ehtinyt kirjoittaa ritarielämästäkin
Maltan historiaa
kuten myös
Wikipedia kertoo johanniitoista

Varsinainen peto




Kyllä tämä oli elossa, se oli vaan vähän väsynyt.


Kulkukissakuvien vastapainoksi edes yksi koirakuva.



Hrlrhlrhrlhhrllll! Vieläkin menee kylmänväreet kun muistelen kuinka muovinen ja pistelevä tämä virkattu laukku oli. En ostanut.


Oliskohan pitänyt jäädä Maltalle? Mä olisin siellä ihan kulttihahmo ja mua olis palvottu.

Malta hetki - vuota tunti

Muissakin blogeissa on viime aikoina harrastettu arvausleikkejä. Minä kans, minä kans. Kuvia olis taas vaikka miten paljon, jos vaan joku ehtis käännellä ne oikeinpäin ja vähän rajata ja tallentaa rompulle...jajaja. Ikävää vaan että pitää töissäkin ehtiä pyörähtämään (heh, joo, se pyörähdys kestää noin 12 tuntia) ja edellisen reissun vaatteet pestä ennen kuin lähtee taas uudelleen. Mää tarttisin varmaan vaimon tai jonkun kodinhengettären tänne uurastamaan. Mutta emmie valita, asiat vois olla paljon huonomminkin. Missäs sitä on taas luuhattu?



Here's a teaser of things to come. I'd have dozens of photos to show you, if only *someone* found the time to rotate, modify and crop them. Anyone? I'm a bit busy at the moment, the working days stretch way beyond 8 hours, and the least thing one could hope to accomplish at home is to do the laundry before a new trip starts. I just have to save some photos here so that I don't forget where I was in May 2006. Err... can anyone tell where this photo was taken?

Some links I don't want to lose

No nyt ratkesi, mitä mä haluan tehdä kesälomalla:

hevoshuovutus
Tuula Nikulainen

Heti kun näin nämä, muistui mieleen eräs saksankielinen kirja, joka mun piti ostaa mutta se sitten jäi kuitenkin sinne kauppaan kun unohduin selaamaan jotain muuta. Siinä oli paljonkin kuvia paimentolaisjurttien huovutuksesta: siellä ne vaan kopsutteli hevosella pitkin Mongoliaa ja jurtta syntyi siinä sivutuotteena.

And here
we have
some
French
mohair
suppliers.

Pferdaufgestrickterblumenwiese - Heppakukkaniitty

That's today's crazy word for you, folks. It describes my mood and state of mind just perfectly. I was supposed to buy myself a suitcase - or actually, that has been idea has been stored in the back of my head for several weeks now. Everywhere I went, I've kept my eyes open for it - too bad that I haven't spotted one, although there's been plenty of other things to see.

It IS a word.



Päivän sana kuvaa hyvin henkistä tilaani tällä hetkellä. Piti vihdoinkin käydä ostamassa uusi matkalaukku - tai siis nyt vaan loppui aika, on se ajatus kolkutellut takaraivossa jo pitemmän aikaa. Viime aikojen reissuissa olen yrittänyt pitää silmäni auki siltä varalta, että maailman ihanin laukku kurkistaa jostain laukkuliikkeen ikkunasta. Höpöhöpö. Mikä ihme siinä on, että kun lähtee täsmäostoksille, sitä etsittyä juttua ei taatusti löydy, mutta kaikkea muuta ryönää tarttuu mukaan, puhumattakaan niistä hömpötyksistä, joita vain bongailee kauppojen ikkunoissa.


Here we go again. Aachen, Götz and Götz yarn shop.



Piuuung! Jotenkin mä palaan tänne aina kuin kuminauhan vetämänä. Götz & Götz -lankakauppa Aachenissa.




These are specially made for Götz & Götz. Cashmere and silk yarn in Noro-ish colourways.



Näitäpä en ollut ennen siellä nähnytkään. Kashmir- ja silkkilankoja noromaisesti värjättynä.




This is one way of using them. Or knit together with some dull grey yarn.


Jaa että mitä niistä voi tehdä? Lisälankana jonkun tylsän harmaan kanssa tai sitten voi kutaista vaikka tämmöisen huivin.

Me want, me want!

Tässä olis lisää baddinghuivivärkkiä ja siihen sopiva nappi... tai ainakin joku kiinnitysväline. Eikä maksa paljon. Mä haluun, mä haluun.


Some window shopping next.
Should I stay or should I go now? Should I buy or should I make one?



Sitten vähän ikkunaostoksia väliin. Pitäiskö tämmöinen ostaa vai tehdä itte?


Woo-hoo, scorpio shoes! I might buy these ones, but only when the price comes down a bit.



Skorpparipopot. Voisin jopa ostaa, mutten kyllä tuolla hinnalla. Täytyykö olla passissa sitten kun alennusmyynnit alkaa?

My new Boo bag. Not Boogabag. And granny shoes which feel just a comfortable as cabbage leaves around my feet. (And just for the record: the flap of the bag reflects light in a funny way, it is darker in real life.)



Mun uusi Boo(ga) bag. Tai siis ilman gagaa. Ja kaalinlehtikengät, jotka sekä näyttää että tuntuu siltä kuin olis kietonut kaalinlehtiä jalkojensa ympäri. (Suvaitsen vielä huomauttaa, että laukun läppä on jotenkin puoliavoimena ja heijastaa valoa hassusti; oikeasti se on kyllä tummempi ja mätsää muihin yksityiskohtiin ihan hyvin.)

Nah, forget making a swatch first, just start knitting. A wonderful example of a knitter's ever-changing mind. Wonder how THIS looks like.



Loistoesimerkki siitä, miten neulojan mieli voi muuttua työn edistyessä. Tämmöistä varten on ihan turha neuloa mitään mallitilkkua.



Weather forecast: sleeve length is a good indicator of this summer's weather. The longer the sleeves, the colder it'll be. I guess we're heading towards a new ice age.

Vanhan kansan sääennuste: jos mallinukella on toukokuussa pitkähihainen pusero, kesästä tulee kylmä. Mitä pitemmälle hihat ulottuu ranteen alapuolelle, sitä kylmempää on odotettavissa. (siis näin meidän kesken: mallinuken kädet ei yleensä ole sieltä lyhyemmästä päästä. Entäs sitten kun oikea ihminen vetää tämän virityksen päällensä?)




Ruskea ja turkoosi voi tosiaan toimia yhdessä. Hassua kun on tottunut näkemään tätä kuosia lähinnä mustavalkoisena tai puna- tai sinivalkoisena.






And the suitcase? Nah. I'll take the old one even though I can't drag it on the streets. That'll teach me travel with less baggage.

Niin ja se matkalaukku? Emmie jaksa enää ettiä, lähden reissuun sillä vanhalla rämpällä vaan, vaikkei sitä oikein voikaan vetää perässään. Opinpahan pakkaamaan mukaan vain välttämättömimmän.

Jaaha, mitäköhän alkais?

Olipahan taas viikko. Olen löytänyt itsestäni ihan uusia puolia: olen harrastanut piilopyttyilyä töissä (josta joudun aivan varmasti myöhemmin tilille), omituista blogikommentointia vielä oudompaan blogiin (gonzoilu on aina paikallaan tai sitten maton veto jalkojen alta), niin ja oon mä kirjoittanut ärtyneempäänkin sävyyn kuin mitä yleensä harrastan. Mielenkiintoista. Mihinkä tässä vielä ehtiikään ennen eläkeikää? Mutta eikös pieni tuulettaminen ja asioiden katsominen aivan toisesta näkökulmasta ole ihan terveellistä?

Jospa pistäis muutenkin elämän risaseks? Vieläköhän tämän ehtis tilata ennen KIP-päivää?


Eipähän tartte käyttää tätä rintaneulaa:



Näitä ehkä voiskin:

Please don't kill me, let me explain first

Sorry ladies, I couldn't come to the local knitting meeting today - I had to choose between it and a movie premiere. And who could resist the chance of seeing The Da Vinci code on the very same day as it was shown in Cannes?

Hihi, and even if this may not be the first blog where someone tells they've seen the film, I bet it's the first knitting blog which claims that. Or can somebody prove me wrong?



So, how was it? Well, it was ok, but when you've read the book, there aren't that many surprises lurking round the corner. Yeah, I know that the first scenes take place at night, but it was dark about halfway through the whole movie. Blair Witch project meets Raiders of the Lost Ark. The car chases were ..err.. how should I put this? Childish? Tongue in cheek? And when there was action, the cast was whisked from one place to another, where they suddenly had a heated argument, until it was time to catch another vehicle and travel in silence. And oh please, Audrey Tautou hitting a baddie? It was like 'if you don't behave, I'll tickle you with a feather, so there'.

Was that a bit harsh? Personally I preferred the book. Would I buy it on DVD later on? Doubt it. But go and see for yourself.



And had I come to the knitting meeting, I would have taken these with me. Visited Aachen last weekend, and even though my favourite yarn shop has made a drastic cut on their cheapest yarn section, these yarns just wouldn't let me in peace. Had to rescue them.



What is that do-a-diddy-diddy-dam-diddy-doo-thing?



It's a frame for cross stitching. Remember, last year I bought a long and narrow sunflower-themed cross stitch project which is embroidered on linen. The canvas would suffer from being turned, and since it's quite a big project, it would be totally destroyed in the end. I've been looking for a frame which would stand on its own feet, but haven't found one yet, so I thought I'd give this one a try. It's not perfect, far from it, but should facilitate stitching.


In fact, I shouldn't even have started that one yet but I had to try whether it worked. I'm still working on this shoe thingy...


which was supposed to match with this 'Handbag heaven' I finished before last year's summer holiday. Remains to be seen whether shoes are ready before July.

Kulttuuripläjäys, osa I - How about some cultural activities? (Part one)

Kävin jokin aika sitten eräässä paikallisessa taidegalleriassa katsomassa nuoren sveitsiläisen taiteilijan töitä, ja tulipahan taas koettua hengen kohotusta ja mielen virkistystä. Olin jossain yhteydessä kuullut nimen Sandrine Pelletier ja kissataide, mutten todellakaan osannut odottaa noin suorasukaisia yksityiskohtia. Tässä vaiheessa täytyy varmaan tunnustaa, etten ensinnäkään kehdannut ottaa kuvia ihan kaikista hahmoista ja vaikka olisinkin, en niitä ainakaan tänne blogiin laittaisi näytille. Riittäköön nyt pari yksityiskohtaa tuosta Angoraphobiasta.

Pelletier yhdistelee töissään eri materiaaleja ja työtapoja, mutta tekstiilit ovat mukana muodossa tai toisessa. Tilkkutyönä tehdyt lentävät kissat olivat täynnä hulvattomia mutta huolellisesti viimeisteltyjä yksityiskohtia, kun taas brodeerauksiin oli jätetty roikkumaan pitkät langanpätkät - ja uskomatonta, miten hyvin ne langanpätkät toivat töihin uutta ilmettä. Samaa vaikutusta tuskin saavuttaisi päättelemällä ja leikkelemällä kaikki roikkuvat pätkät.


Paris art tells us more about Sandrine Pelletier, and here are some more
photos.

And while we're on the subject, I happened to stumble on an interesting link, should anyone feel the urge of applying for an art school (in French). CEPV


In the end of April I managed to find some time to visit a local art gallery, and it sure was worthwhile. Such a fresh, new and uplifting experience. I had heard of this young Swiss artist Sandrine Pelletier and her trademark - cats - but they weren't quite what I expected. Let's say that there were more gory details that I'd care to see...or maybe I'm just too bashful. Oh, the things I saw there :-D Anyway, I'll spare you the details, except for a couple which were captured in my camera when walking around the Angoraphobia.

Like so many other artists, Pelletier mixes and matches materials and techniques, but at least in this exhibition each and every work of art contained some sort of textiles. Sometimes the artefacts were full of finished details while the strength of other pieces was a certain roughness around the edges. One good example was the way she had left the threads hanging. Had they been cut and hidden, the final effect would have been quite different, and certainly not better.