Täällä on ollut vähän hiljaasta, joten tehdäänpä tämmöinen vähän äänekkäämpi paluu, gräyh!
On the top the lion is empty and below it's filled with yarn. Not even full, it held more than 4 kilos of if. Its chest measures 89 cm and stretched to full length, it's 180 cm long. Takes up the whole couch, actually.
Yläkuvassa näkyy paastonnut jellona ja tässä alemmassa sitten langalla täytettynä. Ei tullut edes ihan täyteen, kun tungin sinne yli neljä kiloa lankaa. Vartalonympärys on 89 senttiä ja koko pituus, häntä mukaan lukien, 180 senttiä. Ei ole sohvalle asiaa, jos tämä on siellä rötköttämässä.
You can feed it through mouth, but it took such a long time to take yarn in or out as well as find the one ball you were looking for that I made a hole in its stomach and closed it with velcro.
Aluksi syötin tätä kerä kerrallaan suun kautta, mutta kun huomasin miten paljon massuun mahtuu lankaa, kuinka hidasta täyttäminen ja varsinkin jonkun tietyn kerän etsiminen oli, niin tein vatsaan leikkausarven, jonka saa kiinni tarranauhalla.
It's also a gender-blender or has some transvestite tendencies: the mane was crocheted separately and can be taken off (and used by humans as well, should they want to mimic Tina Turner).
Jellonan sukupuoli ei ole ihan selvä tai sitten sillä on lieviä transutaipumuksia. Virkkasin harjan erikseen enkä ole kiinnittänyt sitä vielä, joten sitä voi itsekin käyttää jos haluaa vaikka leikkiä Tina Turneria.
Last addition were the teeth. Ran out of thread, so I'll have to find some more when I have some time to go shopping in the city. Wonder when that'll be.
Lopuksi virkkailin vielä hampaat. Lanka vaan loppui kesken, joten täytyy tässä joskus maalikylillä käydessään ostaa 'hammaslankaa'. Hahhahaa, mikä puujalkavitsi.
This amount was crammed inside - more than four kilos!
Tämän verran mahtui lankaa jellonan massuun, yli neljä kiloa. Ainoa huono puoli on se, että tässä just pari päivää sitten etsin hulluna paria kerää enkä löytänyt mistään. Olin kertakaikkiaan unohtanut, että sohvalla rötköttävä peto piilotteli niitä sisuksissaan.
Koko projektihan sai alkunsa Hirviöstä kaunottareksi -ryhmäblogista, jossa haastettiin tarttumaan siihen lankavaraston viheliäisimpään, epäinspiroivimpaan ja kauimmin nurkissa pyörineeseen lankaan ja kehittelemään siitä jotakin, joka toisi langan (mahdolliset) hyvätkin puolet esille. Mä olin joskus kultaisella 80-luvulla ostanut Novitan Raffinoa, ensinäkemältä aika karmeaa, paksua mohairsekoitelankaa, ja ikään kuin se ei vielä olisi ollut tarpeeksi haastavaa, niin väri oli vielä omituinen keltainen, joka kuvissa vääntyy sinapinsävyiseksi, mutta luonnossa se on yllättävänkin kirkasta keltaista. Jopa siinä määrin, että Tampereella bussissa virkatessani eräs naisihminen koputti mua olkapäälle ja kysyi, mitä olin tekemässsä noin aurinkoisesta väristä. Kuvitelkaa, Tampereella! Jurottava hämäläinenkin tulee ulos kuorestaan tämän langan nähdessään. Alun perin olin suunnitellut tekeväni langasta pitkän neuletakin ihan vaan kokeilumielessä, ja taisin ihan silloin projektin alussa heittää kommentin, että sai mennä syteen tai saveen, pitäisin takkia vain pimeällä koiraa ulkoiluttaessani. (Little did I know then että muutamaa viikkoa myöhemmin olisin intoa piukassa ottamassa ittelleni koiraa. Ans kattoo mitä tästä tulee, mutta hirveesti tekis mieli. Rekku olis jo katsottuna, ei tarvis käydä kuin hakemassa. Mitä mä teen, mitä mä teen?)
Leijonan vartaloon kului siis kaikki 700 grammaa Raffinoa, harjaan reilut puoli kiloa muita keltaisia, oransseja ja ruskeita jämälankoja, ja pää, tassut ja "reisilihakset" on täytetty (pestyillä) rikkinäisillä sukkahousuilla ja sukilla. Hihii, stay up -sukkien kumiosuus muokkautui aivan leijonamaisiksi kimmoisiksi reisilihaksiksi. Seuraavakin haastava lanka on jo odottamassa kohtaloaan, mutta ensin yritän saada lankavaraston jonkinlaiseen järjestykseen. Vuodenvaihteesta lähtien olen selvitellyt sekaisin menneitä lankahärdellejä - joka päivä pitää käyttää 30 minuuttia tähän hommaan, ja jos en oo kotona tai ei muuten huvita, niin sitten pitää kiriä tavoite kiinni joskus toiste. Alussa kuvittelin, että helmikuun loppuun mennessä olisi kaikki selvää, mutta höpöhöpö. Uusi tavoite onkin siis tämän vuoden lopussa. Mutta touhutaan täällä kaikkea muutakin. Parikin muistikorttia alkaa olla ääriään myöten täynnä kuvia; ohjelmassa on taas ollut kehräystä, matkailua, messuja ja muuta hömpöttelyä. Miten olis tavoitteena kymmenen kuvaa viikossa blogiin? Ja jos se koira tulee taloon, niin sitten loppuu kaikki muu koohotus ja vaihtuu koirakuviin. Koirakuume ei ainakaan parane näitä katsellessa.
