Sunday, May 27, 2007

Jos ei ompeluinnostus iske, niin ihme on

Päätin pitkästä aikaa käydä Brysselin mielenkiintoisimmassa kangaskaupassa. Le Chien Vert toimii vaan semmoisessa osassa kaupunkia, ettei siellä tule juurikaan käytyä ilman erityistä syytä, mikä on tietysti harmi. Kangaskauppa toimii vanhassa monikerroksisessa hallissa, johon on luotu erilaisia mielikuvituksellsia alueita. On merellinen nurkkaus, jossa tosiaan roikkuu katosta oikea pieni kalastusalus ja taustalla solisee vesiputous, on itämaista tunnelmaa, naamioita ja koristeellisia kankaita... erilaisia ihania unelmanpehmeitä nahkoja roikkuu orsilla sadoittain - miten ihmeessä niillä on varaa pitää rahaa kiinni tuollaisissa varastoissa? Lauantai on tietysti liikkeen ruuhkaisin päivä, mutta kummasti kiire ja ahistus unohtuu, kun kassan vieressä soittelee kahden miehen bändi. Aivan ihanaa elävää musiikkia, jota haluaisi kotiinkin taustamusiikiksi - ei todellakaan mitään muzakkia. Sinne oli ilmestynyt lankaakin, mutta ihme ja kumma sain itteni raastettua niistä irti ostamatta mitään. Iso puola erilaisia sekoitelankoja olisi maksanut 5 euroa. Ihan vaan teitä suojellakseni en laita tähän kuvia langoista,

tässä sen sijaan olisi kassatiski,


vähän muuta rekvisiittaa,



ja sitten niitä vuotia,




nappeja ja nauhoja...







Entäs kankaat? Tämmöisiä en ollut edes etsimässä, mutta miten olis kenkä- tai käsilaukkukuvioinen puuvillakangas?





Tämä oli mun mielestä jotenkin Jatan tyylistä. Tosin designeri oli ollut eri mieltä. Sen nimi oli Laura.



Ja voisin kuvitella, että Caritan luona joku saattaisi innostua tämmöisestä




Hmm. Olikohan tämä nyt taas ihan fiksu veto? Ensin näytän kaikenlaisia kivoja kankaita ja sitten itte ähellän puoli päivää jonkun tylsän yksivärisen puuvillakankaan kimpussa enkä saa aikaiseksi kuin erinäisiä pilalle leikeltyjä kappaleita ja vinoja saumoja. Piru vie yötyöstä puolet ja pyhätyön kokonaan, kuten suomalainen kansanviisaus tietää kertoa. Kangasta on kyllä vielä jäljellä, hermojen menetys tässä on vaarana. Miksi ne hyvät ideat tulee vasta siinä vaiheessa, kun on leikannut ja ommellut ja tikannut sauman kunnolla kiinni?

Saturday, May 26, 2007

Mistä kaikki alkoi?

Susanna muisteli hiljattain ompelu-uransa alkuvaiheita, ja mä olen nyt sika ja varastan saman otsikon tähän muistelujuttuun. Vintille on tosiaan mytätty kymmeniä vanhoja neuleita (enkä kyllä käsitä miksi) ja kun nyt siellä muutenkin mylläsin, niin nostelin osan sitten kuvattavaksi arkistoja varten. Kai se on ihan niin kuin kengissäkin että sitten ne raaskii heittää menemään, kun jäljelle jää edes valokuva. Valmistautukaa nauramaan ja kauhistelemaan.

Pikkupikkupitsipusero kolminkertaisesta langasta - eikä se silloinkaan vielä ollut mitenkään paksu. Valmistui muistaakseni 8. luokan keväällä. Jos olis kouluaikoina senkin ajan käyttänyt lukemiseen eikä neulomiseen, voisi olla pitkällä tänä päivänä. Eihän tämä ollut ensimmäinen neulomani pusero, mutta yksi niistä, joiden valmistumisen ja käyttämisen muistaa aika tarkasti.

Ylioppilaskevään lukuloman satoa. Tikutettu kolmessa päivässä, eikä oo kovinkaan paksua lankaa.




Yksityiskohta olkapäältä: mää mitään saumoja tähän tee, mä kiinnitän kappaleet toisiinsa ohuilla nahkanauhoilla.


Pikkuruinen mohairpusero. Vyötäröresori oli nipin napin 60 senttiä. Näitä oli vintillä n kappaletta erilaisin muunnoksin. Oli savupiippukaulusta, puhvihihoja, pitsiä, palmikkoa, sileää ja kuviota. Osassa kainalot huopuneet ihan pannulapuiksi tai mohairlanka lähtenyt purkautumaan saumoissa, mutta yhteistä kaikille oli vähäinen langankulutus; mitähän näihin olisi mennyt, muutama hassu sata grammaa kuhunkin. Silloin on täytynyt olla tosi hyvät mohairvalikoimat Tampereen lankakaupoissa. Neovius oli vielä Kauppa-aukiolla, Aili Jokisella oli toinen liike Tammelantorin lähellä ja Vapaa Valinta roudasi Italiasta vaikka minkälaisia ihanuuksia.



"Vähän" kesken jäänyt meksikolaistakki. Kappaleet on periaatteessa neulottu, mutta kirjoneuleessa olisi niin paljon yksityiskohtia, että ne oli tarkoitus tehdä jälkikäteen silmukoita jäljitellen. Ja saanen huomauttaa, että nuo harmaat EI ole koiria, ne on aaseja. Korvia ei vaan voinut neuloa, koska langanjuoksuista olisi tullut ihan liian pitkiä.




Anu, näyttääkö tutulta?

Novitan Caribbean-lankaa, muistaakseni. Näytti hyvältä ruskettuneella iholla. Miten sitä silloin on päässyt ruskettumaankin, kun kesät kului kesätöissä?




Whoa! Tuota vihreää ei olekaan nähty kaupoissa vähään aikaan. Luojan kiitos.




Yksityiskohta neuleen pinnasta. Nostelin nuo lankalenkit irralleen kun ne näytti sillain hauskemmilta kuin neulottuina. Ja tietysti leikkasin jäljellejääneestä langasta loput kirjavat osuudet talteen ja tein niistä korvakorut.





Löytyi kaivauksissa varhaisemmalta usvasalokaudelta.




Myöhäisemmältä usvasalokaudelta.



Ainakin Raija tunnistanee langan. Siitä syreeninvärisestä Silkystä oli tarkoitus tehdä samalla kuviolla huivi.



Tähän oli aikoinaan ohje Filatura di Crosan lehdessä. Mistä hemmetistä oon kerännytkin noin kauheesti erivärisiä mohairlankoja? Tämä pusero on nähnyt monenlaista - se on kokenut niin ihania talvi-iltoja kuin lämmittänyt mua viileinä kesäöinäkin. Ai-ai sentään...
Kihi-kihi. Nykyään ei välttämättä tuu mieleen yhdistellä mintunvihreää, lilaa ja beigeä. Eikä varsinkaan noin päällekäyvää hapsulankaa.
Kesäpusero, joka on kestänyt ajan hammasta yllättävän hyvin. Puhun siis neulepinnasta, en kuvioista tai värityksestä.


Tämän puseron ongelmat tulee hyvin esiin. Pohjaväri tai siis -lanka on silkkisekoitetta, joka venähtää muiden lankojen painosta aika uskomattomiin mittoihin.

Ja tämä se oli mun neulonnan lippulaiva joskus 80-luvun alkupuolella. Malli eräästä ruotsalaisesta lehdestä. Kaikissa reunoissa hiirenhammasnirkot, tuommoinen erittäin pukeva kolmionmuotoinen venyke edessä ja takana, jumalattoman leveät lampaanlapahihat, jotka kuroutuu kapeiksi ranteessa. Koko komeutta pidetään mustien housujen kanssa ja vyötärö kiristetään leveällä mustalla vyöllä. Eihän tätä voi hävittää?



Taas taattua italialaista tyyliä. Voi pyhä Sylvi! Tämäkin on nuhraantunut ja venynyt, mutta pois ei heitetä!


Sitten sarjastamme "kerran päällä ja heti pilalla". Loistava innovaatio neuloa jotain vinottain. Kauhee lankojen metsästys ympäri Suomea. Rrraivokasta neulomista muutaman päivän ajan. Tosiaan yhden käyttökerran jälkeen pusero pesuun, niin eikös punasävyt ota ja leviä. Lievästi harmitti silloin.


ja vielä puserossa puoli Venetsiaa. Mallia piti suurentaa että sain kaikki rakennukset mukaan, ja valmiiseen puseroon olisi mahtunut aika monta minua.

Friday, May 25, 2007

Suomi-loma - mitä ehtii tehdä kuudessa päivässä

Ei tartte taaskaan ihmetellä, miksei käsityöt oikein edisty, ja vaikka edistyiskin ja jotain tulisi vahingossa valmiiksikin, joku ei ole ihmisten aikaan kotosalla niitä kuvaamassa. Anne painaa saparo suorana paikasta toiseen - kuuden päivän lomakin näytti tältä:

Helatorstaina lähdin sika-aikaisella lennolla kohti Tamperetta. Suunnitelmaan kuului muutaman tunnin välilasku Kööpenhaminassa, että ehtisi käydä kylillä kattomassa paria juttua ja ehkä vähän lankashoppaamassa. Suunnitelma sinänsä oli oikein hyvä. Laskeuduttiin klo 8.30, ja jo yhdeksän pintaan olin junassa matkalla kohti keskustaa. Tosin kovin oli hiljaista joka puolella, mut mä vaan aattelin että kylmyys ja sade ne vaan autioitti katukuvaa. Aattelin mennä Illumiin aamiaiselle, mutta koukkasinkin ensin Sommerfuglenin kautta. Kas kummaa, ovi olikin kiinni - eipä ollut tullut mieleenkään, että Tanskassa vietettäisiin myös helatorstaita. Kiersin kuitenkin vielä varmuuden vuoksi parin muun lankakaupan kautta, mutta Strikkeboden ja Uldstedet olivat molemmat tukevasti säpissä.

Lämpötila huiteli jossain 7-8 asteessa, satoi alijäähtynyttä vettä ja sitten vielä kaiken kukkuraksi mulla oli mukana ainoastaan 1000 kruunun (noin 137 €) seteli, kun belgialaisessa pankissa ei sattunut olemaan muuta. En siis viittinyt mennä edes kahvilaan ilahduttamaan tarjoilijapoikaa ja tyhjentämään heidän vaihtokassaansa heti aamutuimaan. Kaipa ne eurojakin ois ottaneet, mutta mua xx-harmitti sen verran että palasin takaisin lentokentälle ja asetuin erääseen sopukkaan virkkaamaan.

Tämmöisen vaaleanpunaisen ihanuuden kuvasin kuitenkin kaupungilla jossain näyteikkunassa. Tikapuulankaakin oli käytetty neuleen yksityiskohdissa.



Torstaina iltapäivällä saavuin siis Tampereelle ja ehdin just ja just saada äiskältä viimeisimmät kissanhuolto-ohjeet. Äiskä lähti itse muutamaksi päiväksi Ruotsiin ja Wiltsu jäi mun vastuulle. Mä olin tietysti innoissani, kissa puolestaan ei niinkään. Torstai-ilta kului sitten pienessä paniikissa. Perjantaina piti mennä teatteriin, ja pukeutumiskoodina oli 80-luku. Mun piti pääsiäisenä Suomessa käydessä etsiä yksi autenttinen 80-luvun pusero, mutta silloin olin niin kipeä etten jaksanut kiivetä vintille penkomaan. Nyt oli siis pakko, ja siellä penkoessa tuli vastaan kymmeniä vanhoja neuleita, joita en vaan ole raaskinut heittää pois. Osan olen tietysti heivannut tässä vuosien varrella ja siskontyttökin valkkasi osan itselleen, mutta vieläkin oli jäljellä ehkä viitisenkymmentä luomusta. Haluatteko nähdä? Roudasin ne vintiltä alakertaan ja otin kuvia, vaikkakaan niistä ei tullut kovin hyviä kun alkuperäinen tarkoitus oli etsiä sitä yhtä tiettyä sieltä joukosta eikä käyttää aikaa näiden kaikkien kanssa temmeltämiseen.

Kaivattu pusero löytyi ja sain sen pesukoneeseenkiin ihan kunnialla, mutta mitenköhän se oli siellä vintillä ollessaan jotenkin kutistunut? Elävästi muistan miten väljä tää oli aikoinaan; pääntiekin oli niin suuri että valahti olkapäältä toiselle, ja lepakkohihat tuntui nimensä mukaiselta. Vaan eipä lepattaneet enää! Kumma juttu. Alun perin mun oli tarkoitus ommella ittelleni myös haaremihousut, mutta kun torstai-illan aikana ei tullut semmoisten kaavoja vastaan vanhoja Burda-lehtiä selatessa, niin annoin sitten suosiolla periksi. Olin sentään kaivanut esiin kapean mintunvihreän pitsihuivin, joka oli tarkoitus vääntää rusetille, sekä samansävyiset muoviset korvakorut - niiden 80-lukulaisuus saisi riittää. (ja auts miten kipeää teki kun tunkesin ne korvikset korviini! Ihme ettei senaikaiset muovitapit ja painavat korvakorut venyttäneet reikiä olkapäille asti.)






Perjantain aamupäivä kului kaupungilla asuun sopivia kenkiä etsien. Oli tarkoitus löytää semmoiset, joita voisi kuvitella käyttävänsä muulloinkin kuin vain teatterikeikalla. Kaupungilta löytyi mm. kirkkaanvihreät lakeriavokkaat, joiden korkokin olis ollut 80-luvun malleja toistava, mutta päädyin sitten kuitenkin näihin. Purkkarit, joissa on rusetteja, mitä muuta sitä ihminen voi toivoa? Kun vielä seuralaiselle kaivettiin kaapista esiin vaalea spencer-jakku, jonka hihat voi kääriä kyynärpäihin, ynnä vielä vaaleat kengät à la Bryan Ferry, niin puvustus alkoi olla valmis. Mutta mihin on hävinnyt mun neonpinkki solmio? Se olis ollut Sonni Roketin asuun ihan omiaan. Olin saanut tungettua iltapäivään vielä kampaamokäynninkin, joten ei kissa kyllä kauheesti saanut hoitoa ja huomiota sen perjantaipäivän aikana. - Kampaaja tosin meinas myöhästyttää mut ihan väkisin teatterista. Värjäysproseduuri aloitettiin klo 15.30 ja vielä viiden aikaan mä istuin väri päässä odottamassa - sitä ei siis oltu huuhdottu pois eikä hiuksia leikattu vielä yhtään. Teatterinäytös alkaisi klo 19 ja multa menisi noin 20-25 minuuttia yhteen suuntaan kun kävisin kotona, plus sitten mitä kuluisi aikaa vaatteiden vaihtoon ja sotamaalauksen tekemiseen. Laskeskelin siis että varttia vaille kuusi mun viimeistään pitäisi päästä lähtemään, ja vielä viittä vaille kuusi kampaaja tyrkytti peiliä mun käsiin ja kehotti katsomaan, miltä niska näytti, olinko tyytyväinen. Ilmeisesti se näki mun naamasta että nyt ei oo kaikki kohdallaan ja rupesi kyselemään, olisinko halunnut jotain erilaista. Minä siihen jotain että se on nyt aivan sama minkälainen se on niskasta tai edestä tai keskeltä, mutta mun täytyy nyt mennä etten myöhästy teatterista. Harmittaa, mä käyttäydyin kyllä tosi tökerösti siinä tilanteessa mutta minkäs teet, alkoi pelottaa että myöhästyn tiatterista. Jätin siinä hötäkässä käsityönikin kampaajan pöydälle. Hyvä etten rynninyt sieltä ulos se suojakappa liehuen.

Perjantai-iltana oli siis vuorossa ensimmäinen kulttuuripläjäys, Vuonna 85 -musikaali. Piti vielä olla erikoisnäytös, johon tosiaan oli yleisönkin tarkoitus pukeutua ajan henkeen. Alun perin lipun hintaan piti kuulua alku- ja väliaikadrinkki, mutta ne olivatkin muuttuneet iltapalaksi. En tiedä, oisko pohjien ottaminen asiaa auttanut, mutta mun täytyy kyllä sanoa etten todellakaan päässyt oikeaan tunnelmaan. Ihmetellen kuuntelin takana olevan seurueen älämölöä, välihuutoja ja taputuksia. Joo, musiikki (Eput, Juice, Popeda) oli hyvää ja Alabama house band piti hommaa kasassa, mutta käsikirjoitus oli aikas onneton. Pikemminkin oli käynyt niin päin, että taustamusiikista oli kaivettu esiin kaikki mahdolliset henkilöhahmot (Komisario Peppone) ja yritetty muka kehittää tarina samoista aineksista (jolta varastettiin sukset; voi miten hauskaa). Ei pojat, ei musikaalia näin tehdä. Hälytyskellojen olis pitänyt soida siinä vaiheessa kun osuin katselemaan videoita harjoituksista tuolta TTT:n sivujen kautta. Kohdassa "29 viikkoa ensi-iltaan" Antti Seppä leikkii soittavansa kitaraa, ja ohjaajan älyvapaa käkätys peittää kaiken muun alleen. Esityksen vitsit oli kutakuinkin tätä tasoa - ilmeisesti Suokas ei pysty riisumaan Terhonaattorin viittaa (sukkaa?) edes silloin kun on tekevinään muita hommia.

Okei, ei se nyt kauttaaltaan ihan surkea ollut mutta yhtä hyvin olisin kotona voinut kuunnella manserockia kotona levyiltä - se musikaaliosuus ei tuonut oikeastaan mitään lisäarvoa. Missä oli juoni? Where was the beef? Enkä näköjään ole ainoa, joka on jäänyt jotain kaipaamaan: arvostelu Aamulehden teemasivuilla. Hyvä sinänsä, että suurin osa yleisöstä näytti viihtyvän, ja esityksen jälkeen alkaneet bileet sai ainakin hyvän alun.

Kun sitten yöllä kotiuduttiin, Wiltsu oli tullut saunan ikkunasta ulos ja oli pihalla taksia vastassa. Kai se ihmetteli, että ei tässä yleensä ole yksin joutunut menemään nukkumaan. Lisää ihmettelemistä tuli sitten lauantaina, kun pakattiin kamat autoon, lyötiin kissa valjaisiin ja ajettiin ekaa kertaa mökille. Kyllä Wilma ainakin venematkan muisti vielä viime kesästä: heti kun tultiin rantaan ja kova tuuli osui nenään järveltä, Wilma meinasi lähteä samantien takaisin. Automatka sujui ihan mallikkaasti ja kyllä venematkakin sitten, kun alkujännitys haihtui. Ainoastaan siirtymät laiturilta veneeseen aiheuttaa pientä sydämentykytystä ja rimpuilua, mutta kyllä se sitten rauhoittuu kun saa itse kävellä veneessä mihin haluaa eikä ole kukaan nostelemassa - eihän sitä tiedä vaikka pudottaisivat järveen vahingossa tai tahallaan.

Mökillä on aina kylmempää kuin kaupungissa ja metsästä löytyy lunta vielä pitkälle kevääseen. Nytkin narsissit kukki vielä ihan parhaimmillaan:

Sunnuntaina iltapäivästä palattiin sitten Tampesteriin. Ihailtavan innokkaat paikalliset neulojat suostuivat taas järkkäämään ylimääräisen miitingin, kun mä olin just missannut keskiviikon vakitapaamisen. Istuttiin Amurin Helmessä ja syötiin perinteisiä herkkuja. Kivaa oli, kuten aina, ja mä vaan jaksan suitsuttaa kiitoksia siitä että jengi viittii tulla paikalle vaikka heilläkin oli just ollu tapaaminen saman viikon tiistaina Hervannassa, keskiviikkona Stockmannilla ja sunnuntaina tosiaan Amurissa. Ihme jos ei kotiväki rupea jossain vaiheessa epäilemään näitä selityksiä - "heippa, mä meen taas neuletapaamiseen".

Maanantaina ehdin jo luulla, että äitimuori oli kolkattu tai kännykkä varastettu, kun siltä tuli ensin aamukahdeksalta viesti, että hän odotteli Turun satamassa bussia Tampereelle. Lupasi kysyä kuskilta, milloin piti olla perillä ja tekstata mulle sitten tarkan ajankohdan että osaisin tulla vastaan. Tekstaria ei koskaan kuulunut, seurasi pelkkä hiljaisuus, ja kun mä sitten soittelin kymmenen aikaan perään ja kyselin sitä aikataulua, niin kukaan ei vastannut kännykkään. Vaan olihan sille selitys: muori oli nukahtanut bussiin eikä muka kuullut kännykän soimista. (Juu, me ollaan hyvähermoista ja sikeäunista sakkia.)

Äiskä saapui sitten yllättävän nopeasti Tampereen keskustaan, mä lähdin sitä siinä kiireessä autolla hakemaan, ja päätettiin mennä kahville kun kummallakin oli jäänyt aamupala vähän huonolle. Parkkeerasin auton oikein tyylikkäästi taskuparkkiin, hain siihen pysäköintiaikaa automaatista ja sitten mentiin Sokoksen kahvioon. Vaan - jumankekka - kun tultiin takaisin, mulla oli tuulilasissa sakkolappu. Olivat lykänneet siihen kohtaan tilapäisen pysäköintikiellon, jota en todellakaan ollut huomannut...eikä moni muukaan, sillä sekä mun edessä että takana oli autoja. En tosin ruvennut sen kummemmin tutkimaan, olivatko muutkin saaneet sakkoja vai olinko mä ainoana onnistunut samaan tiketin. Suivaannuin siitä sen verran, että mentiin äiskän kanssa viereiseen kenkäkauppaan ja ostaa hujautettiin molemmille kengät. Mikä voisikaan kohottaa mielialaa paremmin?

Loppuosa maanantaipäivästä kului pikkuhommeleita kehitellen ja kamaa eestaas kuljetellen: kengät suutariin, se unohtunut käsityö kampaajalta, kissanhiekkaa kaupasta ja mitä siinä nyt sitten olikin. Illalla halusin mennä elokuviin katsomaan The Queenin, jonka olin missannut jo viime syksynä Brysselissä (kas kun en tiennyt joutuvani auto-onnettomuuteen) ja sitten kevättalvella Tampereella (tuli ensi-iltaan just ennen kuin olin palaamassa Belgiaan ja oli siinä vähän muuta hurlumheitä sen verran ettei elokuva ollut ihan päällimmäisenä mielessä). Nyt se näköjään vielä meni Tampereella viimeisiä päiviä, ja sinnehän mä sitten rynnistin. Paitti että myöhästyin bussista. Hyvä etten joutunut liftaamaan.

Ja kuten aina, viimeiselle lomapäivälle eli tiistaille oli sitten kehitelty kaikkein tiukin aikataulu. Pujottelin pingotusraudat Mondnacht-huivin sakaroihin ja jätin Vilmahilman iloksi huivin pingottumaan lattialle. Enhän mä pysty siltä mitään kieltämään, edellisinäkin päivinä se oli vetänyt päiväunet huiviin kietoutuneena eikä mikään muu lanka innosta sitä tarpomaan niin tehokkaasti kuin Kidsilk Haze. Meidän maatiaiskissa ymmärtää kyllä laadun päälle. Kissa jäi siis karvastamaan huivia, mä lähdin hakemaan yhdet kengät suutarista ja vein taas toiset tilalle. (Jotenkin on semmoinen tunne, että pidän Tampereella aika monta kenkäkauppiasta ja suutaria leivänsyrjässä kiinni.) Siitä matka jatkui kangaskauppaan, josta etsin vuorikangasta Clapotis-kuosiseen neulelaukkuun (löytyikin), kirjakauppaan (mukaan lähti Katja Kallion uutuus lentokonelukemiseksi), lankakauppaan (en kerro vaikka kiduttaisitte), luontaistuoteliikkeeseen (missä osa mulle myydyistä pakkauksista oli täysin tyhjiä. Huomasin asian vasta seuraavana päivänä ja soitin sinne ja ne sanoi että voi-voi kun varastetaan niin paljon niin heillä on aika paljon tyhjiä pakkauksia hyllyssä mutta kyllä myyjän pitäisi ne aina tsekata kun ollaan kassalla. Eipä tsekannut, eikä ittelle tullut mieleenkään.), ja vielä lehtilukusaliin Burdasta kaavoja piirtämään. Taas täytyy kehua Tamperetta: siellä on lehtilukusalissa iso pöytä, jonka päällä on hyvä piirtää isojakin kaavaosia, ja sitten sieltä saa vielä ilmaista kaavapaperiakin! Jee! - Tulikohan siinä mainittua kaikki touhuilut? Lopputuloksena oli kuitenkin joka suuntaan pullisteleva matkalaukku, jonka fiksu ihminen olisi pakannut valmiiksi ennen keskiviikkoaamun aikaista paluulentoa. Vaan ehei, en minä. Mentiin vielä äiskän kanssa illalla teatteriin katsomaan Seela Sella seisaallaan. Se olikin huomattavasti parempi kuin se 85-juttu - tai sitten omat odotukset ei olleet yhtä korkealla, jolloin tämä yllätti positiivisesti. Esitys kiertää ympäri Suomea, joten ei tarvitse edes lähteä Tampereelle sitä katsomaan. Täällä se taas oli ollut niin suosittu, että esityskerrat oli moninkertaistettu.

Siinä se "loma" sitten hurahtikin ohitse. Koskahan mä oppisin oikein lepäämään? Keskiviikkoaamuna otin aikaisimman mahdollisen lennon yhdellä välipompulla Tukholmassa, ja enkös pöljä onnistunut hukkaamaan kalenterini sillä välillä. Sen muistan, että Tukholma-Bryssel-välillä kalenteri vielä oli mulla mutta sen jälkeen se hävisi. Tietenkään siellä ei ollut mun omaa nimeä tai osoitetta, mutta muutama käyntikortti ja tässä reissun varrella kertyneitä yhteystietoja - eli jos teihin otetaan yhteyttä ja kysellään, kenen vois olla tämmöinen turkoosikantinen OAJ:n kalenteri, niin huutakaa HEP ja antakaa mun yhteystiedot, jooksis? (tietty oon kysellyt myös löytötavaratoimistoista, mutta ongelmana on se, että jos se on jäänyt lentokoneessa istuintaskuun eikä sitä oo otettu Brysselissä talteen, niin sen jälkeen se on voinut lentää vaikka mihin. Kuulemma tavarat toimitetaan aina laskeutumismaan löytötavaratstoon, ja mistäs minä tiedän mihin se kone täältä on lentänyt, vaikka Dagestaniaan. Harlmittaa taas kerran.)

Wednesday, May 23, 2007

I don't handle disappointment too well

I don't know how many times I've started writing this posting, yet seem to get nowhere with it. Last week I travelled to Finland for a short holiday and returned today, only to learn that an important part of my holiday plans were destroyed in the meantime. Well, let's start from the beginning - in a way this whole thing can be connected to the following questions of Secret Pal 10 round.


Several weeks ago I found the following link: Service Civil International (SCI) is a peace organisation that co-ordinates short and long term voluntary projects for people of all ages and backgrounds. I started browsing through the different possibilities, and then there was something that really hit me.


Great Britain - IVS GB Scotland

Begin:July 14, 2007, End: July 26, 2007
Topic: Environment
Campcode:UK-SCO-6-4
Fair Isle, Shetland
One of the most isolated inhabited islands in Britain, Fair Isle lies about half-way between the Orkney and Shetland Islands. Famous for its rugged and spectacular rising cliffs, vast seabird colonies and intricate colourful knitting patterns, Fair Isle also harbours a thriving crofting community. Volunteers will be invited to get involved with all aspects of community life. W; Volunteers will help with community activities such as shearing sheep and other aspects of croft work. The majority of the activities will be outdoors so volunteers should be prepared for some moderately hard work and for the variable Fair Isle weather. A; You will be staying in The Puffin Basecamp, a converted stone fish-store at the south end of Fair Isle. The Puffin is comfortable with cosy lounge, drying area, two showers and stunning coastal views. There is now a washing machine! X; As Fair Isle is a remote Island, there are extra costs involved in travelling there. Travel includes getting to Aberdeen, an overnight ferry to Lerwick and a ferry to Fair Isle. This ferry is booked and if you miss it, you miss the project. There is no phone. There is good Vodaphone mobile phone reception on Fair Isle, although you may have to walk up the hill from the accommodation to get a signal! There are no ATM cash machines on Fair Isle Giro Bank available at Fair Isle Post Office.
Number of Volunteers: 10


Although I have a summer cottage (which is incidentally also situated on an island) and could work there flat out, I decided to apply for this camp, having first negotiated summer holiday schemes with my colleagues and making sure that taking July off wouldn't disturb anyone else's plans. So, I sent my application for this work camp, paid the yearly fee of the organisation as well as the costs of the camp and started waiting. Heard nothing, but tried to stay positive. Searched the net for further information, and the more I found and read, the more I wanted to participate. See the landscape. Read the stories of daily life. I even found a a wool shop over there, and a local knit blog.

Unfortunately, like I said earlier, I was turned down because there were "too many applications sent via the Belgian organisation of volunteers, and too many female candidates." I just can't help thinking that had I not followed the rules and sent the papers via a Belgian but a Finnish organisation, my chances would have been much better. Yes, and I know that I can work as hard as I can at my summer cottage back home in Finland but it's not the same thing. I am disappointed - but thanks for the support I've received via e-mail and text messages. There were various suggestions as to how I might feel better: buy yourself a Fair Isle sweater and burn it, or find some alternative activities, or the ultimate comfort: go and buy yourself a new car.... which feels rather tempting but isn't it a bit exaggerated? Aren't we all familiar with the concept "buying comfort yarn" - what happened to that one?

So, instead of making real plans, these questions turn into several "what if"s - here are my answers to SP10 Group Mom's questions:

With the weather turning warmer, many of you are thinking of traveling (though some of you have just returned, you can play along). 1) What do you pack to knit? and 2) What do you hope to shop for?

Assume that you will be gone for ten days to someplace "foreign" that is known for having great knitting locations. (Bonus: Where would you go on a "knitting holiday"?)


I would have liked to visit Fair Isle, and even though it was a work camp, there should have been some time off to spend knitting. I would have packed only a couple of drop spindles and a couple of sets of double knitting needles (plus a note book for inspiration) and would have hoped to find all the other materials on location. Hey, sheepy-sheep, run over here, I'm not going to hurt you, just take a bit of your fleece for spinning... Also, I suppose I would have found some purpose-made thin yarn on the island itself, I would have liked to knit a pair of true Fair Isle mittens or gloves to take with me as a souvenir. But, alas, that was not to be. I guess I'll have to develop a knitting style of my own, named after the island where my summer cottage is. Now, how much does a lamb cost?


P.S. If you're into Vikings, you might find the following camp in Iceland interesting.

Iceland - SEEDS Iceland
Begin:June 4, 2007, End: June 20, 2007
Topic: Art, culture, history
Campcode:IS-SEE-9-2
Hafnarfjörður, Víkingahátíð - Viking Festival
Hafnarfjörður takes its name (meaning Harbour-fjord) from the area's excellent natural harbour and it is located 10 kilometres away south from the capital, Reykjavík. The town is first named in the medieval "Book of Settlements," and the earliest reports of voyages to Hafnarfjörður date from the end of the 14th century. Englishmen began trading in Hafnarfjörður in the 15th century, but German merchants followed in their wake and eventually drove the English out. After that, Hanseatic traders prevailed in town until 1602, based at Hvaleyri. At this point, the Danish monarchy established a Danish trade monopoly in Iceland which lasted until late in the 18th century. During this period, Hafnarfjörður was the nation's busiest trade centre. Today, Hafnarfjörður is one of the nation's largest fishing centres and the site of Iceland's first fish wholesalers' auction market. Through the years, Hafnarfjörður's dynamic local economy has been strongly linked to fishing, although freight transport has recently become the major harbour activity. It is Iceland’s third-largest town, with just over 23,000 residents. And yet that number is open to debate, since legend has it that some of Iceland’s elves and hidden people live in Hafnarfjördur’s lava cliffs and rocks, in peaceful coexistence with the town’s human residents. In fact, it is possible to tour the elf lands, and those with second sight may even be lucky enough to spot one or two!! The last country in Europe to be inhabited by the human race, it was the Vikings who started to settle Iceland around 874 AD. During the annual Viking Festival modern-day Icelanders and visiting Vikings from abroad celebrate their heritage with appropriate vigour. The Vikings' wild and adventurous spirit lives on today, in the people of this unique country. The event is a lot of fun; there are displays of ancient arts and crafts, and large gruff men in full Viking attire demonstrate their ancient battle skills to anyone brave enough to challenge them.
Work: Volunteers will be active during the whole stages of the Viking festival, helping during the preparation, the festival itself and after it has finished. During the festival all volunteers will receive Viking typical costumes to wear and perform different tasks. Diverse types of tasks may be performed as control at the venues, assistance to visitors, and help to the “real” Viking volunteers in the kitchen or serving the meals. The festival will take place partly in Hafnarfjörður and partly in another location in the Northern Icelandic countryside. It starts on June 8th and last until June 17th. Apart from SEEDS “Vikings” there will be around 100 more Viking volunteers (Norsemen) coming from all around the world! A colourful collection of artists will be at the Festival: artists, warriors, bowmen, wrestlers, woodcarvers, stonemasons, blacksmiths, storytellers and enchantresses, musicians and magicians. Volunteers shall be aware of quiet times during the festival, with few visitors; then they can have free time but cannot leave the Viking compound and shall still wear the typical costumes.
Accommodation: Volunteers will be lodged in a house inside the Viking compound, while in Hafnarfjörður, sleeping on mattresses on the floor. A warm sleeping bag is highly suggested, especially for the 4-5 days in the countryside, where we will sleep in tents. SEEDS volunteers will share the facilities with the other Viking volunteers.
Language: English will be the language in the camp, but high proficiency is not a requirement.
Study: Environmental messenger in the project. S/he will be in charge of delivering ecological and global education messages to both, International volunteers and local hosts through organised activities. We intend to raise awareness and to encourage the participants to undertake simple but easy-to-implement actions which will affect the way we deal with the environment and the world we live in.
Terminal/Region: Closest Intl. Airport: Keflavík (Reykjavík), KEF. Direct bus connections via the flybus.
Extra info: Participation fee EUR 140,- . Excursions and free time activities will be arranged for volunteers. Transport from Hafnarfjörður to the countryside and back included.
Number of Volunteers: 8

Tuesday, May 08, 2007

It's here, it's here! - Nysse tuli!

Just got back from our local post office. The first SP10 parcel has arrived, and it seems to have a rough trip behind it:



Töistä kotiin päästyäni täytyi heti lähteä uudelle keikalle: postiluukussa oli saapumisilmoitus, ja kun oon tässä kieli pitkällä ootellut ensimmäistä SecretPal10-pakettia, niin pakkohan se oli heti käydä hakemassa. Tämmöinen nyssäkkä sieltä postitoimistosta sitten kotiutui - taisi olla rankka reissu ressukalla.


I opened it carefully and here are its contents. I just hope that nothing has fallen out, because the envelope was a bit torn. There was a selection of different yarns: Opal sock yarn (Tiger), a ball of black Fritidsgarn which I know felts nicely, two balls of Navia wool which I've never seen before (mixture of Faroese wool, Shetland wool and Australian lambswool) and two smaller balls of variegated yarn. They may be self-dyed - the Secret Pal might tell more about them later. Then there was a package of lemon jello, two small soaps and a white towel (which just the right size to carry with me on my sweaty inline skating trips during the summer), two candles and candle holders and some tea and coffee-flavoured sweets. Oh yes, and a table runner which is under all the other stuff in this photo. Thank you, secret pal, and I really hope that nothing has fallen out during the trip.

Paketti varovasti auki ja sisuskalut pellolle. Toivottavasti mitään ei ole jäänyt matkan varrelle, vaikka kuori olikin vähän kärsinyt. Tuli siis Opalin sukkalankaa (Tiikeri!), kerä Fritidsgarnia, kaksi kerää ennestään tuntematonta Navia-lankaa, joka on sekoitus färsaarelaista ja shetlantilaista sekä australialaista karitsanvillaa. Huopuu varmaan kans ihan mukavasti. Sitten oli kaksi tuommoista pientä nöttöstä (Karoliina saa sanoa sopivamman sanan jos tuo ei kelpaa) jotain vissiin villalankaa. Näyttää vähän itse värjätyltä - SP ehkä kertoo asiasta lisää myöhemmin. Tätä mä vähän ihmettelin: sitruunanmakuista hyytelöjauhetta mutta eiköhän sillekin käyttöä löydy, saippua/pyyhepakkaus (jonka pyyhe on just sopivan pieni pidettäväksi mukana kesän hikisillä rullaluistelulenkeillä), kaksi kynttilää ja kynttilänjalkaa tai mitä nää nyt on tämmöiset lasiset, ja sitten vielä teepusseja ja kahvinmakuisia karkkeja. Koko kasa on kuvattu mukana tulleen säämiskänpalan päällä; siitä voisi tehdä vaikka kaitaliinan. Kiitos kiitos, toivottavasti tosiaan kaikki pääsivät perille.


I'll use this opportunity to show you another gift: my colleague went to Japan and look what she brought me: a Japanese crocheting book and some mango-flavoured chewing gum! I'll add some photos of the book later when there are no reflections from the flash. The ISBN number is 9784834725247 and there are 52 crocheting projects in it, mostly accessories and small details to brighten up your clothes and bags. Thanks!

On the subject of books (oh, what a smooth transition): have you heard of the LibraryThing, which gives everybody an opportunity to list the books you own? Just type the book's ISBN number and you'll get a list of information related to it: the author, publisher, amount of pages and so forth, including a picture of its cover. Don't know about you guys but I really enjoy the easiness of the registration, not to mention the possibility of seeing other users who have the same book, which means that you might have something in common...which, in turn, has lead me to Amazon and other book sellers who might have copies of old books you didn't even know to exist.

There's a limit of 200 titles per free account - if you want to list more, you have the choice of paying for the membership for a year or for your whole lifetime. I'm just on the verge of reaching 200 - at first I thought I'd keep that as my limit and delete some items as I buy some new, more interesting books. I tried to be strict and list only my knitting and crocheting books, making an exception for some essential general guides... but not even all my knitting books are listed now. Intrigued? Go and have a look at my virtual bookshelf.




Kun nyt saatiin hyvä putki päälle, niin esitellään samalla kertaa toinenkin lahja: kollega kävi Japanissa, ja kattokaa mitä mä sain tuliaisiksi: japanialainen virkkauskirja ja mangonmakuista purkkaa, nam! Tuikkaan tänne lisää kuvia sitten kun olen kotona semmoiseen aikaan ettei tartte käyttää salamaa - siitä tuli ikävät heijastukset kuviin. Kirjan ISBN-numero on 9784834725247 ja sisältönä tosiaan virkatut asusteet ja pikkuideat, joilla voi tuunata mm. vaatteita ja laukkuja uuteen uskoon. Kiitoos! Tämä oli hyvä lisä japanikirjastooni... ja taas saatiin hyvä aasin silta seuraavaan aiheeseen.

Neulontalistalla jo vouhotinkin LibraryThingistä, jolla voi siis luetteloida omat kirjansa nettiin ilman että täytyy naputella kaikkia tietoja itse. ISBN-numero vaan systemiin, niin sieltäpä löytyy kirjan tekijät, kustantajat, sivumäärät ja yleensä myös kansikuva. Mie ainakin tykkään saada kirjoistani tuollaisen selailtavan luettelon; tosin tässä jo muutaman päivän aikana on tullut tilattua vähän täydennystä Amazonilta, kun tätä kautta pääsee tutustumaan myös muiden neulojien mahtaviin valikoimiin ja niistä saattaa löytyä semmoisia opuksia, joita ei ole itse osannut Amazonilta edes hakea.

Palveluun voi rekisteröidä ilmaiseksi 200 kirjaa tai sitten voi ostaa itselleen vuosi- tai ainaisjäsenyyden, jolloin ei ole mitään rajoitetta nimekemäärälle. Mä tässä just pähkäilen, poistanko listaltani joitakin sellaisia, joista ei näy tuota kansikuvaa, jotta pysyisin alle 200 kirjan rajan vai maksaisinko suosiolla jäsenmaksun ja läiskisin kaikki harrastekirjani sisään tähän systeemiin. Nyt yritin pysyä neule- ja virkkauskirjoissa (joukossa tosin muutama itselleni tärkeä huovutustekniikkaopas tms.), ja silti 200:n raja on just ylittymässä. Kirjalinkki löytyy tuolta oikeasta sivupalkista mutta laitetaan se nyt vielä suoraan tähänkin. Annen käsikirjasto, vol I

Sunday, May 06, 2007

What did you learn in school today, dear little girl of mine? (erillinen Fi-teksti tämän alla)

Well... it wasn't a school, neither I'm not so little any more, nor did it happen today, but a while ago I took part in a knitting course led by Kaffe Fassett and Brandon Mably. There was this Handarbeit & Hobby fair in Cologne during one weekend, and the following Monday there was this course in Jülich, which is situated between Cologne and Brussels. So, the decision was easy: stayed one extra night in Cologne, drove to Jülich early on Monday morning and got a chance to be taught by the famous Kaffe Fassett and his studio manager, Brandon Mably. There were supposed to be about 30 ladies, mostly from Germany but some from France, Belgium, the Netherlands and one even from Switzerland. In truly well-prepared German style, we'd received instructions for what to bring with us, and the most important thing was a swatch where we were supposed to have used lots of colours in a true Kaffe Fassett knitting style.

My only problem was that the days before that weekend were just hopelessly busy (or I was hopelessly lazy, or both) and I hadn't even started knitting before driving to Cologne. Oh well, I thought, I'll have plenty of time once I've checked the fair and return to the hotel. Not quite so. The sun had already set when I walked back to the hotel, exhausted and thirsty. The room was rather dark, so choosing the right colour combinations wasn't easy - neither was I able to choose a nice knitting pattern. I tried and took it apart, tried again and ripped again, until I realised it was really getting late and if I wanted to show something in the morning, I'd better just grit my teeth and do it.

According to the details in my camera it was 9.47 pm at this stage.



and about three minutes later that if nothing else, this will become a true intarsia swatch - all those tangled yarns.




An hour later I was fighting with the same pattern. How come I'm progressing so slowly?



The state of affairs at midnight.


And finally around 2.33 am I cast off and went to bed. At least I'd have something to show, even though it was not a pretty swatch.



Having reached Jülich and parked my car, I took all the paraphernalia (yarns, needles, invitation letter + other documents, a couple of Fasset's and Mably's books, a large bottle of water etc.) with me and walked through a lovely green park towards a glass house where the course was held. The course started with a show and tell part: we showed our swatches and the gentlemen told us what was wrong with them. Some of the ladies had brought whole garments instead of swatches, and a big part of the morning was spent finding good and bad parts from those sweaters and vests.

"When you combine yarns, almost everything is allowed. However, I'd advise you not to use variegated yarns." said Kaffe Fassett.
I took my large notebook and covered the part where I'd used self-dyed yarn where the colour wasn't too even.
"Neither should you combine different sorts of yarn like mohair and thin wool."
Well, normally I wouldn't, but when I was going through my stash and searching for these colourful sample yarns, I wouldn't have had so many shades, had I not used some fancy yarns as well.
"And just rest your eyes on this swatch. The maker has clearly spent lots of time thinking and combining shades which really work together, although they're not copied directly from the book."
I squeezed my swatch in my hand, hid it in my purse and decided not to show it in public, whatever might happen.




This early feedback took a bit chunk out of our day, and the ladies were clearly longing for a chance to dig into the mountains of yarn which were presented in the middle of the premises. However, before we were allowed to start, there were guidelines to follow: each of us would choose a postcard, based on an artist's work, and then we'd use yarn to "repaint" that piece of art. Obviously, not a 1:1 replica but more generally the feeling and the colours of the painting which we found the most appealing.





It may sound like a day of strict rules and time-limits, but there was time for having fun as well.



When our lunch break started, I wandered around having a look at other people's inspiration cards and what they'd established so far.




Every now and then we were supposed to go and attach our swatch on the board and have a look at it from a distance - which way was it going?




This was one of my favourites. First at lunchtime...



and then later in the afternoon, when it was time for final feedback.




Unfortunately I was in a back row when the final work of the day was presented, so it was a question of maximal zooming and shaky hands which produced these photos.





This was the card I based my knitting on.



And here's the final swatch. I'm just really glad that I got this opportunity, although I may have profited more from it about 20 years ago. I had more time, more imagination and more knitting stamina back then - but I just couldn't afford a course like this back then. Well, better late than never as they say - Mr Fassett sure doesn't look like it, but he is 70 and workshops like this may not take place near Belgium in the near future. Now I've done it, blogged about it and am ready to make plans for another dream to come true.