Friday, June 29, 2007

Joojoo, tiskaan tiskaan jahka saan blogipäivityksen tehtyä

(I'm working on EN translation but since I'm supposed to be on holiday, I only have limited internet access at the moment. For the same reason, please don't send me any parcels just now or contact me to get an alternative address. Or, if you have sent something lately, would you please let me know so that I can ask someone to pick it from the post office? Otherwise I'm afraid it'll be returned.)

Loma alkoi! Työpaikan läsnäolokalenteriin tosin oli merkitty, että olisin lähtenyt jo juhannukseksi Suomeen, mutta täällä mä vieläkin kökin. Huomenna pitäis saada kämppä ja matkalaukku siihen kuntoon, että vois pikkuhiljaa lähteä kohti Suomea. Kaikki niin ihanasti rempallaan... Sitäpaitsi tänään olis vihdoinkin järjestetty Brysselin neuletapaamisporukan kevätretki, jolla tosin olis voinut olla arvaamattomia seurauksia: jengi lähti lammasfarmille ja kotiutui sieltä varmaan kauheiden villakasojen kanssa. Minä se vaan marttyroidun kotona. Nurkissa pyörii senkokoisia villakoiria, että niistäkin jo pari puseroa kehräisi. Vaan huomenna kaikki on toisin.

Pari juttua tuli tässä mieleen: tämän kesän tavoitteena olisi selvittää, mikä on tämän silmukoidenluomistavan nimi ja mistä olen sen oppinut - tai siis väitän oppineeni sen koulussa, mutta onkohan meidän opettajalla ollut ihan oma tapansa opettaa vai oonko mä itte ruvennut vemputtaan silmukoita jotenkin ihan oudosti. En oo löytäny netistä enkä myöskään Montse Stanleyn "neuletekniikalla päähän" -opuksesta ihan samanlaista luontitapaa - erään vinkin mukaan Hanna Jaacksin kirjassa tätä olisi käytetty. Täytyypä katsoa tässä lähipäivinä kun pääsen käsiksi sivukirjastooni.

Aloitussilmukka (ja uudet luodut silmukat) on/ovat vasemmalla puikolla. Oikean puikon kärki työnnetään silmukkaan oikealta vasemmalle. Oikeaa puikkoa käännetään noin 90 astetta oikealle niin että silmukka venyy mutta ei putoa puikolta, kiepsautetaan etusormen päällä kulkeva lanka oikealle puikolle ja käännetään taas oikeaa puikkoa 90 astetta vasemmalle. Tällön langankierto kulkee oikealla puikolla olevan silmukan läpi ja muodostaa uuden silmukan. Se taas siirretään vasemmalle puikolle ja sitten veivaaminen aloitetaan uudelleen.



Ja otetaan tähän lomatunnelman luomiseksi myös pieni kevennys. Jotakuinkin tasan kaksi vuotta sitten listasin hakusanoja, joilla oli päädytty tähän *köhköh* neuleblogiin, joten eiköhän ole aika apdeitata tämäkin lista. Sitä mä vaan ihmettelen, miten hakukoneet noita sanoja oikein yhdistelee, esimerkiks toi toisiksviimeinen on ihan käsittämätön, tai siis se että semmoisella haulla päätyy tänne.



fancy useless anteeks
Tämän guuglaajan täytyy olla joku mies. Ainahan niiden anteeksipyynnöt on sekä monimutkaisen koristeellisia että hyödyttömiä. Mutta pois se minusta, että antaisin vielä vinkkejä tähän tilanteeseen.


mari perankoski alasti
Sekaisin Marista? Taas joku pettyi pahasti. Ei täältä löydy kuvaa mistään Marista, ei alasti eikä vaatteissa.


avoautojen kokoontuminen 2007
Joo, sitten kun mä ostan sen avo-Mustangin, mä tuun kans!


ideas for viking costume making(dull)
Miten niin sen pitäisi vielä tylsäkin olla? Muuten neuvon kääntymään kaiman puoleen.


closest airport to kiire in japan
Vaikuttaa yhtä kaoottiselta matkustajalta kuin minäkin. Missä on mun lompakkoliputpassikännykkäavaimetjakaikkimuutkamat?


rollaattori city guide
Ahaa, joku vanha fingelskaa puhuva USA:n siirtolainen on tulossa kesälomalle Suomeen ja aikoo kiertää maan kolmessa päivässä.


puhvihihoja
Ihanko oot tosissasi? Varo vaan, mä voin vaikka näyttääkin niitä.


tönköt jalat
Ai muillakin? Perjantairullaluistelut on taas periaatteessa alkaneet, mutta mun mielestä joka kerta on satanut ainakin jonkin verran niin että keikat on peruttu. Tai ainakaan mä en oo vielä kertaakaan ehtinyt mukaan.


kaikille sietämätön
No en mä ihan kaikille ole. Joillekin olen jopa ihan mukava.


let’s rent a castle in Italy
Oh yes, let’s! (tällä ja vastaavilla hauilla on viime aikoina päädytty tänne vähän sieltä sun täältä. Onko nyt jossain joku linnabuumi?)

paintings with angel, horses and boys from finland
Tässä meillä on joku joka todella tietää mitä on etsimässä.

neule tampere raskaus
Huhhuh. Varokaa Tampereen neuletapaamisia, sitä ei tiedä minkälaisia seuraamuksia niistä on. Mutta nähdäänkö silti siellä?

Wednesday, June 27, 2007

Mistä kenkä puristaa? Tällä hetkellä vähän joka puolelta.

Taas on ennen loman alkamista semmoinen kiire ettei paremmasta väliä ja samaan aikaan kaikki, tai ainakin aika iso osa projekteista menee vähän mönkään. Mitenkäs se kuvaus menikään, sitä vaan sohii joka suuntaan eikä mikään oikein etene. Ja jos teille ei koskaan käy sillä tavoin, kiitos vaan, säästäkää mua ja mun hermoja älkääkä sanoko niin.

Todisteita sohimisesta:

Olen kytänny näitä kenkiä viikkotolkulla yhden pikkuruisen kenkäkaupan ikkunassa täällä meilläpäin. Alkuperäinen hinta oli mun mielestä turhan korkea näiden laatuun nähden, tai näissä on kaikenlaista kummallista. Ensinnäkin tuommoinen hamppu- tai kiilakorko, mut sitten on kuitenkin käytetty mokkanahkaa. Häh? Mikä se semmoinen yhdistelmä on? Samoin koko malli on aika kolho, mutta nilkkaremmi on sekä lyhyt että kapea. Täkäläisillä naisilla kun on usein nilkat kuin västäräkillä - mitä mulla taas ei ole; näistäkin kengistä mä oon sitä mieltä, että kokonaisuuteen nähden tuo remmi on suhteettoman lyhyt. Niinpä kun varastoista löytyy aikalailla väriin sopivaa puuvillalankaa, aattelin virkata jonkinlaisen kukkakoristeen, leikkaan remmin poikki ja kiinnitän kukkasen siihen antamaan edes vähän joustonvaraa. Tuo toinen lanka puolestaan on Debbie Blissin Pure Silkiä, jota mulla sattui olemaan semmoinen määrä, josta saattaisi saada aikaan pienen pyöreän hartiahuivin. Vaan eipä saa ainakaan suoraan sellaisella japanilaismallilla, jonka haluaisin - se leviää ihan hirveetä vauhtia joka kerroksella, ja jos tekisin ihan mallin mukaan, lanka loppuisi varmaan jossain 10 sentin jälkeen. Niinpä oon nyt sitten virkannut ja purkanut ja kironnut ja itkenyt, että saisin aikaan tarpeeksi lisäyksiä ja kuitenkin myös sen verran mittaa, että hartiatkin peittyis tällä hartiahuivilla. Good luck to me. En näköjään ole vieläkään ottanut opikseni näiden japanilaismallien kanssa. Opetus 1: jos siitä ei saa mallia muuttamatta sopivaa, anna olla.




Piehtaroidaan tässä nyt sitten oikein kunnolla itsesäälissä kun kerran aloitettiin. Tänä keväänä ostin toiset saman valmistajan kengät, siis ne sinisävyiset, joihin piti mätsätä Lana Grossan India-lankaa. Tarkoitus oli neuloa jonkinlainen lyhythihainen ehkä napitettava jakkumainen tsydeemi ja tehdä sitten loppulangasta niin iso huivi kuin lankaa riittää. Muuten hyvä suunnitelma, mutta aika on kulunut jotain muita hommeleita tehdessä, joten en oo päässyt edes siihen jakkuosuuteen asti vielä, puhumattakaan että olisi se huivinhiutale valmis pidettäväksi kauniissa kesäillassa. Mielessä oli taas kaikenlaisia ideoita - tämänkin pidennettyjen ja ristittyjen silmukoiden mallin piti olla paaljon ilmavampi. Puikkosuositus oli 9-10 mm, ja 9 mm oli ihan liian pieni, kympin puikot sillä hilkulla, ja 11-milliset olis varmaan olleet täydelliset. Vaan oottekos nähneet 11 mm:n puikkoja viime aikoina?




Sikäli kävi tuuri, että Phildarin kaupassa piipahtaessa sattui semmoiset kyllä silmään (ehhehee, ei sentään kirjaimellisesti), mutta ne pirulaiset on puuta. Ostin ne kuitenkin, laitetaan sitten joskus vaikka takkapuiksi. Nyt on siis välikokoina myös 16-milliset airot, ja nuo 18-milliset mulla oli jo ennestään. Koko on siis kohdallaan, materiaali ei. Puikkojen pinta on kyllä periaatteesa hiottu sileäksi, mutta India on pirullista lankaa neulottavaksi ja niin silkkisen pehmeää, että tökkii puupuikkoihin kiinni.

Vaan periksi ei anneta, kele. Mä haluan kesähuivin! Muutama viikko sitten tämmöinen järeämmänsorttinen virkkuukoukku halusi kaupasta mun mukaan, ja siihen nyt sitten panen kaikki toivoni jos meinaan saada kesäisen huivini valmiiksi ennen syyssateita. Eihän tuo verkkomalli ole mitenkään erityisen kaunis eikä houkutteleva, mutta jospa katse kohdistuisikin pitkiin liehuviin hapsuihin sitten kun huivi on valmis.




Neulallakin on sohittu. Ristipistotyö ei etene toivottuun tahtiin (kumma juttu kun joku touhuilee kaikkea muuta), mutta vähäistä edistymistä on sentään havaittavissa. Esitän oikeudelle todistuskappaleen nro...




Käninä sikseen, ei ihan kaikki sentään mene pieleen. Osa vaan on ollut semmoisia hyshys-töitä niin kuin tämäkin työkaverin läksiäislahja. Lankana on Isagerin ihana alpakka, 800 m/100 g. Menekkiä tai siis painoa en ole vielä ehtinyt laskea, mutta sen verran saan kai hehkuttaa että siitä tuli ihanan kevyt, ilmava ja pitsinen. Täytyy joku kerta roudata jäljelle jäänyt kerä kauppaan ja punnita se hedelmävaa'alla että tietää vähän arvioida kulutusta.



Loppuun vielä kauan odotettu uutinen: SecretPal10:n toinen (ja viimeinen) paketti tuli perille. Kiitos!

If the shoe fits - well, it doesn't

As often happens briefly before starting your holiday, everything seems to go wrong. You try too hard or concentrate on doing all the wrong things. Panic sets in and you just lose the plot. - And please don't tell me it never happens to you, I'm stressed enough as it is.

We had an early start for the summer sales period. I've been watching these shoes for several weeks now but last week I noticed the price had gone down by 30 %. Still, I couldn't quite decide whether to buy them or not, because the style is a bit funny: basically they're rather heavy and bulky, yet the ankle strap is both short and thin. I got this brilliant (yeah, right) idea of crocheting a small flower, cutting the strap and attach the flower in the middle so that it would give at least some extra flexibility to the whole construction. We'll see. At least I've got two different yarns which match to the shoes - not perfectly but well enough. And once again, the crocheted shawl underneath is quite a beast. It's made of Pure Silk / Debbie Bliss which I have only a few hanks of. The pattern should be much much wider but if I follow the pattern, I run out of yarn somewhere after 10 centimetres. Therefore, I keep modifying it, ripping the whole construction apart and starting all over over again. Needless to say, it's based on a Japanese pattern. Beautiful, but oh so frustrating.



Earlier this spring I bought a pair of blue shoes from the same manufacturer, and had some India / Lana Grossa to match them with. I should have plenty of that ribbon yarn, and the plan was to knit some sort of short-sleeved thingy first, and whatever amount of yarn would be left over, would turn into a shawl. Just a slight hitch, or several: I've been busy with other projects and just haven't had the time to even start this jacket (or whatever it was going to be). That's why I haven't been able to figure out the amount of remaining yarn, which means that I won't have a soft, airy and blue summer scarf to wrap around me when I go on summer holiday. I had this idea of stretched and crossed stitches but when trying it out, it was just too heavy. Needle recommendation was 9-10 mm, and while 9 was too tight, 10 was just on the verge, and 11 should have been ok.


Funnily enough, next time I went to Phildar's shop here in Brussels, a pair of 11 mm needles caught my eye. As well as 16 mm oars - those 18 mm monsters I'd bought earlier. Now that the size is right, the material isn't. They're made of wood and although basically smooth, India is just a fine and silky ribbon that it gets caught all the time.

I refuse to give up. A couple of weeks ago I found this huge crocheting hook in Cologne. It's 20 mm thick, made of plastic and does a perfect job. If I want some sort of shawl to wear *this* summer and not the next, some urgent action is needed. Well, the fishnet pattern isn't especially pretty but I just hope that the fringes will become the actual focal point.


Cross stitching isn't progressing as fast as one would hope. Here's some proof of advance, though.


Luckily it's not all doom and gloom over here. Finally I can show a photo of this - just gave it as a farewell present to an ex-colleague. It's made of Isager's Alpaca and I haven't had the opportunity to have it weighed yet but it felt just fabulous, light and airy (if I may say so).


And last but not least, the second parcel from my SP10 arrived - thank you, Secret Pal!

Saturday, June 23, 2007

Elämä. Taide. Raha. Niin ja se neulominen.

(Ennen kuin aloitetaan, hae kahvia...tai teetä. Jutun lukeminen saattaa nimittäin hieman kestää.)

Marraskuussa 2006 New Yorkin Christie's-huutokauppakamarilla oli jännittynyt tunnelma. Myyntiin oli tulossa 1900-luvun alkupuolen aarteita samoin kuin nykytaidetta, ja kun päivä oli lopussa, Cézannet, Renoirit, Gauguinit ja Kirchnerit oli myyty eteenpäin yhteensä 491 miljoonalla dollarilla, mikä oli uusi myyntiennätys. Päivän huipensi kuitenkin itävaltalaisen Gustav Klimtin neljä maalausta, jotka keräsivät kassaan yhteensä huikeat 192 miljoonaa dollaria. Huutokauppaa seurasi varmaan kaikkein tiiviimmin kunniavieraaksi kutsuttu 90-vuotias Maria Altmann, jolla oli useita syitä olla niistä kiinnostunut: maalaukset oli palautettu hänelle vasta muutamaa kuukautta aiemmin - ne oli takavarikoitu hänen sukulaisiltaan toisen maailmansodan aikana natsien kerätessä juutalaisten taideaarteita, ja myöhemmin ne olivat päätyneet vuosikymmeniksi Itävallan kansallisgalleriaan. Töistä kolme esitti erilaisia maisemia, mutta neljäs oli muotokuva Adele Bloch-Bauerista. Hän oli Maria Altmannin täti.

Adele Bauer syntyi varakkaaseen juutalaisperheeseen vuonna 1881 ja kasvoi taiteita arvostavassa ja keräävässä kodissa. Hän oli voimakastahtoinen, energinen ja laajasti sivistynyt ja aikalaislausuntojen mukaan kiinnostunut niin tieteestä, taiteesta kuin politiikastakin. Tuohon aikaan naisten yliopisto-opinnot olivat harvinaisia, ja erään lähteen mukaan "jos Adele olisi päässyt yliopistoon, vallankumous olisi ollut lähellä". Hänestä käytettiin myös luonnehdintaa "sosialistihenkinen seurapiirirouva". Adele avioitui jo 18-vuotiaana Ferdinand Blochin kanssa, joka puolestaan oli tuolloin 35-vuotias. Blochin suku oli rikastunut varsinkin keskieurooppalaisen sokeriteollisuuden avulla, ja rahaa oli sijoitettu mm. kiinteistöihin, taide-esineisiin, posliiniin ja koruihin. Avioliitto jäi lapsettomaksi, sillä kaikki kolme lasta joko syntyivät kuolleina tai kuolivat muutaman vuorokauden ikäisinä. Lähipiirissä oli kuitenkin lapsia: Adelen sisar ja Ferdinandin veli olivat myös avioituneet keskenään, ja tästä liitosta syntyi viisi lasta, joista edellä mainittu Maria Altmann (s. 1916) on vielä elossa. Vielä kun perheet yhdistivät sukunimensä, Bloch-Bauerin vaikutusvaltainen dynastia oli valmis ottamaan paikkansa 1900-luvun alun Wienin kulttuuripiireissä.

Ja piirihän oli laaja ja monimuotoinen - Wien oli uuden aikakauden keskus. Freud kehitteli teorioitaan, Mahler sävelsi, filosofi Wittgenstein tosin oli vasta poikanen mutta keräsi varmasti vaikutteita tältä pohjalta (mikä tuli myöhemmin esiin Wienin piirissä. Niin ja eräs Wittgensteinin koulukaveri nimeltään A. Hitler kävi pyrkimässä useita kertoja Wienin taideakatemiaan, muttei päässyt sisään.) Perheen lähipiiriin kuului myös säveltäjä Schönberg, ja Ferdinand Bloch-Bauer oli niin mieltynyt Gustav Klimtin maalauksiin, että osti tältä ensin maisematyön ja tilasi sen jälkeen muotokuvan vaimostaan Adelesta.

Gustav Klimt oli oman aikansa paha poika, joka kiistatta osasi maalata naishahmoja. Se, osasivatko aikalaiset sitä sitten arvostaa, onkin aivan eri asia. Maalauksissa valtoimenaan liehuvat hiukset, kuulas iho, kultakoristeiset jugendvaikutteiset vaatteet ja rikkaat mosaiikkimaiset pinnat täynnä symboleja - mutta myös alastomuus, provosoivat asennot ja maalarin omat lukuisat naisseikkailut sekoittuivat ja loivat Klimtille kyseenalaisen maineen. Esimerkiksi Wienin yliopiston tilaamat kattomaalaukset herättivät niin paljon vastustusta ja paheksuntaa, että niistä keskusteltiin jopa Itävallan parlamentissa asti. Klimt kuitenkin kyllästyi puolustamaan itseään syytöksiltä, joissa maalaukset leimattiin pornografisiksi, ja sanoutui irti kaikista valtion tilaamista ja maksamista töistä. Sen sijaan hän maalasi yksityishenkilöiden - varsinkin naisten - muotokuvia, ja voimakaspiirteinen Adele Bloch-Bauer oli kuin luotu malliksi.

Klimt luonnosteli ja maalasi Adelen muotokuvaa kaikkiaan kolmen vuoden ajan. Työ valmistui viimein vuonna 1907 ja sai kuvaavan lempinimen "Kultainen Adele". Virallisesti sen nimi on Adele Bloch-Bauer I, jota seurasi vuonna 1912 valmistunut II - Adele oli ilmeisesti ainoa nainen, jonka Klimt maalasi (ainakin) kahdesti. Edelleen lähteet näyttävät olevan eri mieltä siitä, oliko Adele poseerannut myös Judith I:ssä, joka sekin herätti varsinaisen kohun valmistuessaan. You tell me. Samoin siitä on kiistelty, oliko maalarilla ja mallilla suhde. Virallisesti se oli vain "syvä intellektuaalinen yhteisymmärrys", mutta sanokaapa mikä on sytyttänyt Judithin kasvot tällaiseen hehkuun.




Ensimmäisessä muotokuvassa Adele oli noin 26-vuotias, ja jos ihmettelette käsien asentoa, niin Adele ilmeisesti peittelee yhtä sormeaan, joka oli epämuodostunut.



Adele Bloch-Bauer kuoli aivokalvontulehdukseen vuonna 1925 ja esitti testamentissaan toiveen, että hänen miehensä kuoleman jälkeen muotokuvat päätyisivät Itävallan kansallisgalleriaan. Tästä sanamuodosta - kyseessä oli toivomus, ei määräys - ja näkemyksestä maalausten alkuperäisestä omistajasta tuli myöhemmin oikeusjutun kantavia teemoja. Ferdinand ei koskaan avioitunut uudelleen vaan avasi kotiinsa huoneen Adelen muistolle; molemmat muotokuvat olivat siellä esillä. Ferdinand puolestaan kuoli vuonna 1945, mutta sitä ennen ehti tapahtua paljon:

Vuonna 1937 Adelen sisarentytär Maria avioitui Fritz Altmannin kanssa (ja sai sedältään lahjaksi arvokkaat timanttikorut, jotka päätyivät toisen maailmansodan melskeissä natsijohtaja Göringille). Vuonna 1938 Itävalta liitettiin Anschluss-sopimuksella Saksaan, ja Itävallan juutalaisten asema kävi tukalaksi. Ferdinand oli paennut hieman tätä ennen Tsekkoslovakian kautta Sveitsiin, mutta oli joutunut jättämään koko omaisuutensa Wieniin. Hän palkkasi asianajajan valvomaan etujaan, mutta tämä olikin natsien puolella ja käytännöllisesti katsoen kantoi kaiken heidän käsiinsä lisäten luovutuskirjoihin "Heil Hitler" oman allekirjoituksensa yhteyteen. Ferdinandin taidekokoelma hajosi. Eräs taiteilijoista, Waldmüller, oli erityisesti Hitlerin suosiossa, ja tämän työt päätyivätkin Führerin kokoelmiin. Klimtin maalaukset olivat ilmeisesti vähän turhan moderneja natsien makuun, mistä syystä kansallisgalleria sai ne sittenkin haltuunsa. Maria Altmannin mies Fritz joutui keskitysleiriin eräänlaiseksi panttivangiksi, mutta tämän veljen luovutettua tekstiilitehtaansa ja ilmeisesti muutakin omaisuuttaan natsiomistukseen Fritz siirrettiin Dachausta kotiarestiin. Maria ja Fritz eivät jääneet aikailemaan, vaan pakenivat Hollannin kautta USA:han ja asettuivat asumaan Hollywoodiin, missä he rakensivat elämänsä uudelleen. Ferdinand-setä ei voinut jättää oikeastaan mitään muuta perintöä kuin takaisinsaantikanteita, mutta ainakin hän oli nimennyt veljensä lapset edunsaajiksi.

Liittoutuneet olivat sodan jälkeen perustaneet elimen, jonka kautta takavarikoitua omaisuutta palautettiin laillisille omistajilleen, tosin menettely oli monivaiheinen ja edellytti myös, että takaisinsaantivaatimus esitettiin ikään kuin valtioiden välillä. Altmannit olivat palkanneet asianajajan yrittämään palautusta, mutta esimerkiksi Klimtin maalausten katsottiin laillisesti kuuluvan kansallisgallerian omistukseen - tai niin ainakin galleriasta saatu tiukkasanainen vastaus asian esitti. Lisäksi niilläkin vaatimuksilla, jotka muut hakijat olivat esittäneet ja jopa saaneet hyväksyttyä, lypsettiin vieläkin taideaarteita gallerian omistukseen. Esimerkiksi omaisten vaatiessa kymmenen maalauksen palauttamista gallerian vastaus oli, että näiden joukossa oli liian monta Itävallalle arvokasta esinettä tai maalausta, niiden kaikkien maastavientiin ei voitu suostua. Sen sijaan jos gallerialle tai Itävallan valtiolle "lahjoitettaisiin" vaikka nyt pari-kolmekin kappaletta, niin loppujen luovutus voisi sujua yllättävänkin helposti. Myös Maria Altmann oli aiemmin sitoutunut tähän lehmänkauppaan. Maalaukset jäisivät Itävallan kansallisgalleriaan, mutta esimerkiksi osa posliinikokoelmasta ja huonekaluista oli palautettu hänelle.

Jälleen kului vuosikymmeniä. Adelen muotokuvat olivat esillä Itävallassa ja niiden katsottiin olevan valtion omaisuutta. Vuonna 1998 siellä tuli voimaan laki, jonka avulla Itävallan valtion nimissä olevien taide-esineiden palauttamisen piti helpottua (jo oli korkea aikakin, yli 50 vuotta sodan päättymisen jälkeen), ja esimerkiksi sellaisissa tapauksissa että galleria oli hyvässä uskossa hankkinut maalauksen, joka myöhemmin paljastuikin ryöstetyksi/takavarikoiduksi/muuten kepulikonsteilla saaduksi, Itävallan valtio perustaisi neuvoa-antavan komitean muodostamaan mielipiteensä palautuksesta. Sinänsä aika hampaaton laki, mutta ainakin nyt olisi jotain mihin perustaa vaatimuksensa.

Niinpä Maria Altmannilla oli toivoa. Hän sopi perhetuttavan pojan, vähän yli kolmekymppisen lakimiehen E. Randol Schönbergin kanssa, että he hankkisivat Itävallasta asiamiehen, joka nostaisi kanteen maalausten takaisinsaamiseksi. (Sivumennen sanoen tämä Randol oli säveltäjä-Schönbergin lapsenlapsi, jonka isoisä siis oli kuulunut Bloch-Bauerin kulttuuripiiriin.) Schönberg oli ottanut asian hoitaakseen "no win, no pay" -periaatteella, mutta seuraava askel olisikin sitten tullut kalliiksi. Itävallan oikeus edellytti, että kanteen yhteydessä piti maksaa prosentuaalinen hakemusmaksu, joka olisi takaisin vaadittavan omaisuuden arvon huomioiden ollut kaksi miljoonaa dollaria. Tähän ei Maria Altmannilla ollut varaa, joten juttu oli vaarassa raueta heti alkumetreillä.

Nuori ja innokas lakimies ryhtyi tutkimaan muita mahdollisuuksia. Voisiko kanteen ehkä nostaa Yhdysvalloissa Itävallan valtiota vastaan? Tällöin kustannukset olisivat vain murto-osan mainitusta kahdesta miljoonasta - itse asiassa 250 dollaria, mikä kävi ilmi kun Schönberg lähti ajamaan asiaa vuonna 2000. Periaatteessa Yhdysvalloissa ei voi nostaa kannetta toista valtiota kohtaan muutoin kuin rajatuissa tapauksissa. Siteeraankin tähän Schönbergin omia perusteluita, joita en kyllä lähde kääntämään:

"The Foreign Sovereign Immunities Act, passed in 1976, regulates when you can and cannot sue a foreign state. Not surprisingly, it says you cannot sue a foreign state, except in certain situations. One of these exceptions, which is rarely used, is: 1) when the property was taken in violation of international law – I thought the Bloch-Bauer claim fit that; 2) the property is owned or operated by an agency or instrumentality of a foreign state. Here the property – the art – was owned or operated by a museum, the Austrian Gallery, which is an agency of a foreign state; and 3) the agency or instrumentality is engaged in a commercial activity in the United States. If you meet all these criteria, then you can sue."

Vastoin kaikkia odotuksia Schönberg voitti juttunsa alimmassa oikeusasteessa ja pääsi sitten etenemään. Jutusta oli tulossa ennakkotapaus, mutta monikaan ei uskonut nulikan ja kahdeksankymppisen vanhuksen ristiretken onnistuvan. Viimein kesällä 2005 USA:n korkein oikeus antoi päätöksensä, jonka perusteella katsottiin, että Altmanilla on oikeus nostaa kanne Itävallan valtiota vastaan. Neuvottelujen jälkeen juttu annettiin välimiesoikeuden päätettäväksi, ja Altmann vetosi mm. siihen että vaikka Adele-täti oli itse esittänyt toivomuksen maalausten päätymisestä galleriaan, niin ensinnäkään testamentissa ei ollut siitä nimenomaista määräystä. Vielä tärkeämpi argumentti oli se, että muotokuvan oli aikoinaan teettänyt Adelen mies, joka oli myös maksanut siitä Klimtille. Näin ollen koko maalaus ei edes ollut Adelen omaisuutta, vaan kuului hänen miehelleen, joka puolestaan oli testamentannut veljensä lapsille koko omaisuutensa - tai siis lähinnä listan omaisuudestaan, jonka oli menettänyt.

Tammikuussa 2006, vähän ennen Maria Altmannin 90-vuotispäivää, välimiesoikeus antoi yksimielisen päätöksensä: Klimtin maalaukset oli palautettava Ferdinand Bloch-Bauerin perillisille. Lähestulkoon samassa yhteydessä Itävallan valtio ilmoitti, ettei se aio tehdä maalauksista ostotarjousta, ja jo helmikuussa 2006 maalaukset matkustivat Los Angelesiin. Kesän aikana julkistettiin tieto, että "Kultaisen Adelen" uudeksi kodiksi tulisi New Yorkissa oleva Neue Galerie, jonka omistaa kosmetiikkaguru Estée Lauderin poika Ronald S. Lauder. Kauppahintaa ei pitänyt julkistaa, mutta jostain vuotaneiden tietojen mukaan se olisi ollut 135 miljoonaa dollaria, eli siihen asti kaikkien aikojen korkein maalauksesta maksettu hinta. Ilkeät kielet puolestaan sanoivat, että tämä oli vain julkisuustemppu, jolla yritettiin hilata muiden neljän Klimtin hintaa ylöspäin. Totta tai ei, ainakin huutokaupassa tehtiin ennätyksiä, ja mikä vielä tärkeämpää, maalausten ja niihin liittyvien ihmisten tarina jatkuu edelleen.


Adele Bloch-Bauer II, 1912 - myyty vuonna 2006 huutokaupassa 87.936.000 dollarilla

Lisätietoa aiheesta:
Maria Altmann Wikipediassa
Klimtin taidetta I ja II
Wienin yliopiston kattomaalauksia
Auction at the Christie's
Top art auction results
of 2006

BBC news

Kuvalähteet: Klimt-museo

Entä mitä annettavaa Klimtillä on neulojalle? No vaikkapa tämä neuletakki Parhaat neuleet -lehden syysnumerosta vuodelta 1996. Ja jos muuten taideteosten muuntaminen asusteiksi kiinnostaa, suosittelen kirjaa Knitting Masterpieces, ISBN 0394562666




Jonkinlainen Klimt-renessanssi on muutenkin ilmassa. Itse en ole vielä ehtinyt sitä näkemään, mutta kuulemma Ocean's 13 -elokuvassa on mukana Klimtin maalaus, ja miehestä itsestään on tehty hiljattain elokuva, jossa pääosassa John Malkovich. Mutta miksi elokuvan levitys tapahtuu noin hitaasti?

Loppuun vielä varsinainen naiset taiteessa -overkill eli videonpätkä aiheesta
Miten 500 vuotta taidetta on muuttanut naisten kasvoja

On Life, Art, Money... and a bit on knitting, too

Sorry, guys - it took me such a long time to compile this Finnish text that I just don't have the time or the energy to do it again in English, although most of my sources were English internet pages. In short, it's about the five paintings of Gustav Klimt which were sold in an auction last year and about the origins and ownership of those paintings over the past decades. The auction took place just before my car accident and I had been planning to write about it, but then I got other things to think about.

Here are some links if you want to read the captivating story of those paintings and people and lives surrounding them.

Maria Altmann
Klimt's art I, II
and III
Auction at the Christie's
Top art auction results
of 2006

BBC news

Glancing through my old knitting magazines I came across this pattern, influenced by Klimt. And if you're interested in turning old paintings and sculptures and other pieces of art into knitted garments, you might find this book useful: Knitting Masterpieces, ISBN 0394562666.

It seems that there's some sort of Klimt renaissance going on. If you go and see the movie Ocean's 13, there's one of his paintings in it. And there's a whole movie depicting Klimt's life, starring John Malkovich, but for some reason it hasn't been released in Belgium yet.

And finally, if you want to see what 500 years of art have done to the female face, spend a while watching this video:

500 years

Sunday, June 17, 2007

Angels and Demons

The Carnaval season is long gone, but there are a couple of images edged in my memory. Anne, another expat who lives and blogs in Switzerland, made herself a spectacular Viking outfit. Check this out: a fierce Viking and some more photos.

They could be sisters, couldnt't they? (Photo from a Coats leaflet)



My own demons have been rather quiet lately, it's just the angel who tries to keep me on the straight and narrow. Searching for some stuff and being struck by the size of my stash has reduced my shopping sprees, although not entirely killed them. The funny thing is that I don't even have to shop any more, things just find their way here without trying.

Last Saturday I hitched a ride to Cologne and participated in KIP day there. Daniela who runs Maschenkunst there, had some goodie bags to give out (the sock yarn and DPNs are from that bag). In addition to that, her shop is one of the few which sell my favourite circular needles, Pony's rosewood. If you visit Cologne, just don't miss Daniela's shop! She's got a wonderful variety of unusual yarns, knitting paraphernalia by Clover (like the handbag handles in the photo), magazines in several languages, but most of all, it's her personality that's the best. The shop is about 10 minutes from the Dom/Cathedral, and there are even knitting meetings on Fridays.



Summer holiday is approaching and as usually, I'm heading for Finland. A local sports seems to think that other Central Europeans are likely to do the same, and here's a couple of photos of necessary equipment, should one feel the need to conquer the Great North. Hmm. I wonder how I'm going to survive without all that.


Enkelit ja demonit

Minuun on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen kaiman karnevaaleille luoma hurja viikinkiasu - tässä vielä lisää kuvia.

Vähän samaa teemaa seurailee tämä vehje. Laitanko ohjeen tulemaan?



Omalla olkapäällä istuva piru on ollut yllättävän hiljaa viime aikoina, vaihteeksi enkeli sieltä kailottaa järjen ääntä korvaan. Olen siis yrittänyt pysytellä kaidalla tiellä ja vähentää shoppailua, tosin vähän vaihtelevin tuloksin. Viime aikoina on onneksi ollut semmoista menoa ja meininkiä, ettei tästä oo mihinkään kauppaan edes ehtinyt, ja sitten taas tavaramäärä on lisääntynyt ihan ittekseen kun on saanut kaikenlaisia kylkiäisiä ja näytteitä. En todellakaan osannut odottaa, että esmers KIP-tapaamiseen osallistumisesta vois olla jotain hyötyä, vaan kuinkas kävikään: Maschenkunstin Daniela lykkäsi pois lähtiessä mukaan muovikassin, jossa oli kaikkea kivaa, mm. Coatsin esitteitä, jossa oli ohje yllä näkyvään peruukkiin. Tässä kuvassa nyt on vähän sekaisin kaikenlaista; sukkalangat ja -puikot on sieltä yllärikassista, Cloverin laukunkahvat ostin ihan omalla rahalla - niitä oon metsästänyt monta vuotta sen jälkeen kun kerran jätin ne messuilta ostamatta ja sen jälkeen niitä ei ole näkynyt missään. No nyt sitten kun ne tuossa koreilee, en olekaan enää vakuuttunut niiden sopivuudesta. Oh well, sitten täytyy vaan kehitellä uusia ideoita.

Kuvaan on myös ujutettu pari Ponyn ruusupuista pyöröpuikkoa. Pois se minusta että olisin mitenkään puolueellinen mainostaja, sanonpahan nyt vaan että Danielan kauppa on yksi niistä harvoista, josta näitä saa. Henk.koht. mieltymyksissä nämä menee mulla jopa Addien edelle. Puikko-osa on suora ja pitkä (14 cm puikon kärjestä kaapelin alkuun) ja kaapeliosan paksuus jotenkin auttaa siirtämään silmukoita neulomiskohtaan. Kärki on terävähkö ja kapenee loivasti; saatavilla on myös välikokoja 0,25 mm:n välein. Kaiken kaikkiaan tosiaan mun lempipuikot, mutta niin kuin kaikki ihanat asiat elämässä, näitä on vähän vaikea löytää ja sitten saa olla varovainen, miten niitä kohtelee. Vielä ei ole yhdetkään katkenneet, mutta hassusti kyllä mä jotenkin säästän näitä ja käytän vain "parempiin" töihin. Miksiköhän? - Otan ainakin yhden parin mukaan kesälomalle niin halukkaat saa sitten kokeilla, oli palopuhe ihan perusteeton.




Ja kesälomasta puheen ollen, tässä vielä kuva kölniläisen urheiluliikkeen näyteikkunasta. Pahoittelen heijastuksia, mutta voin kertoa, että Suomeen olivat ilmeisesti suuntaamassa, ainakin laukussa oli vain Finnland-karttoja. Onkohan nyt tarpeeksi perusteelliset suojaukset päällä? Minkäslaista säätä sinne ollenkaan on luvattu?


Friday, June 15, 2007

Nousee päivä, laskee päivä... siemen niin pian maasta kasvaa auringonkukaks silmissäin

Joopajoo. Ei ole elämä niin kuin elokuvissa eikä auringonkukka kasva yhtä nopeasti kuin musikaaleissa. Tämä on se kesällä 2005 ostettu ja kesäkuussa 2006 aloitettu oikean auringonkukan kokoinen ristipistotyö, jossa oli värivirheitä. Reklamaation jälkeen sain valmistajalta toisen samanlaisen pakkauksen, jonka perusteella vaihdoin osan alkuperäisen työn langoista. Sitten - kun semmoinen vihdoin osui kohdalle - ostin vielä rullattavan pistelykehyksen, koska taulu on niin hankalan muotoinen. Pistelypohjana on pellava, joka olisi täysin menettänyt ryhtinsä, jos sen kanssa olisi joutunut vehtaamaan ilman kehystä, ja muutenkin tää vaatii suotuisat pistelyolosuhteet - paljon valoa nyt ainakin niin kuin auringonkukat yleensäkin. Talvella ei välttämättä erottanut, menikö pisto yhden, kahden vai kolmen langan yli, kun pellavapohjassa oli välillä aikamoisia möykkyjä. Niin että tämän puolustuspuheen jälkeen vaan totean, että hautasin projektin heti kun syksyllä rupesi illat pimenemään, ja nyt sitten tänä keväänä on ollut kaikenlaista muuta pientä puuhaa niin että tämä meinasi jäädä ihan heitteille. Tässä kuitenkin kuvia viimeaikaisesta edistymisestä - kyllä täällä edes joskus jotain piperretään. Täytyy kuitenkin sanoa, että tuskin aloitan sitä toista samanlaista työtä ihan heti tämän perään - tai siis kun nyt sais tämän ensimmäisenkin valmiiksi. Kesäloma pukkaa päälle enkä mä tosiaankaan meinaa roudata tätä mukanani Suomeen tai mihin nyt sitten menenkin. (Mä oon tämmöinen nykyaikainen merimies - ei heilaa joka satamassa vaan erilaisia projekteja oottamassa vähän joka puolella. Tai orava, joka jemmaa kaikkea mahdollista talven varalle. Eikös sitä sanota, ettei orava välttämättä muista piiloaan; niin minäkin löydän joskus penkoessani jotain mitä oon täysin unohtanut.)

Asiaan. Tai ainakin vähän sinnepäin. Tähän asti tapahtunut:

Kuvassa työn alareuna - tästä ne heinät lähtee heilumaan vähän joka suuntaan. Olin siis aloittanut työn keskeltä ja lähtenyt siitä kohti alareunaa nähdäkseni miten paljon reunoille jää tyhjää tilaa. Lehdet oli tarkoitus tehdä vähitellen alhaalta ylöspäin edetessä. Auringonkukan varsi on alle 10 pistoa leveä, joten sitä oli helpointa tehdä sivusuunnassa, mikä ei taas ollut pohjakankaan kannalta helppo ratkaisu. Siitä olisi pitänyt saada tehtyä jonkinlainen toorakäärö, jotta kerrallaan olisi esillä vaan se pisteltävä kohta eikä kumpikaan pää pääsisi nuhrautumaan. Tällainen oli tilanne kesäloman jälkeen 6.8.




ja sitten taisinkin pari yötä valvoa, koska 9.8.2006 oli jo kasvanut pari uutta lehteäkin. Muistan harmillisen selvästi, miten alussa oli vaikea erottaa noita sävyjä toisistaan ja miten hankalalta malli tuntui kaikkinensa, kun osa korsista oli vinossa oikealle ja toiset vasemmalle.



Kaikkineensa malli koostuu neljästä A3-kokoisesta arkista, ja mulla oli tavoitteena pistellä niistä ainakin yksi valmiiksi ennen kuin työ menisi talviteloille. Siitä tilanteesta ja ajankohdasta en ilmeisesti ole ottanut kuvaa (tai en jaksa plärätä muistikortteja niin pitkälle), mutta tässä on kuva tämän vuoden toukokuulta. Työn saaminen uudelleen niihin halvatun kehyksiin ei ollutkaan ihan helppoa, joten kun nyt kerran jouduin välilläkin sen irrottamaan, niin nappasin samalla kuvan. Heinätöissä olin edelleen, mutta ainakin tuo keskellä näkyvä iso lehti on kasvanut siihen vuonna 2007.



Väliin vielä käninää näistä ohjeen mukaisista värivalinnoista. Mua ei sinänsä haittaa, jos johonkin tulee pisto tai pari (tai vaikka kolmekin) väärään kohtaan tai väärällä värillä - tässähän on kyseessä kasvi eikä mikään ihmishahmo, jonka ilme saattaa muuttua paristakin väärästä pistosta. No mut kuitenkin: vähän omituisissa paikoissa vaihtuu väritys, ja edelleenkin sinne on jäänyt kohtia, joissa ei oo tarpeeks kontrastia eri värien välillä. Ans kattoo kuinka innokas tää tyttö on purkamaan siinä vaiheessa kun työ alkaa lähestyä loppuaan. Nyt ainakin häiritsee muutamien lehtisuonien väritys ja 'saumakohdat'.



Tässä on kokonaiskuva - ainakin oon yli puolenvälin, jos se nyt yhtään lohduttaa. Kahdeksan isompaa lehteä olis vielä jäljellä. En oo tarkkaan laskenut, miten monta pistoa niistä kertyy, mutta karkeasti mittaillen ne ei yleensä jää alle 1000 piston. Hiphei. Ja sitten kun pääsee tuonne kukkaosuuteen, siinä on muistaakseni jotain 7000 pistoa...vai oliko niitä enemmän? Ehkä en haluakaan tietää.


Ainakin ne heinät on vihdoin ja viimein loppuneet. Nyt edetään vuorotahdilla kohti huippua: vähän lisää vartta, sitten vasemmalle lehtiruoti ja lehti. Taas vähän vartta pitkin ylöspäin ja noo-oin uusi lehtiruoti + lehti oikealle.


Thursday, June 07, 2007

Paluu ajassa taaksepäin - mutta kuinka paljon?

Taas on kameraan jäänyt roikkumaan valokuvia, kun en ole ehtinyt kirjoittaa stooria niiden seuraksi. Jokin aika sitten Brysselissä oli keskiaikamarkkinat, joilla piti piipahtaa ihan vaan uteliaisuudesta. Markkinat oli tosin pilattu liialla kaupallisuudella, vai pitäisikö sanoa "vääränlaisella" kaupallisuudella, tai sitten mä vaan bongasin joukosta vain ne oudoimmat myyntikojut. Money talks ilmeisesti näilläkin markkinoilla, ja jos maksaa myyntipaikastaan, voi kai sitten ihan hyvin kaupitella serviettitekniikalla päällystettyjä kattotiiliä (keskiajalla serviettitekniikka eli ilmeisesti kukoistuskauttaan, ainakin kojujen määrästä päätellen) tai provencelaiskuvioisia kernipöytäliinoja. Juu, ja neonvärinen villalankapalmikko päässä kuului kans asiaan. Tämä kaikki suloisessa sekamelskassa ruokakojujen kanssa, joissa tuoksui paistettu makkara, sipuli ja herkkusienet. Juotavaakin olisi ollut tarjolla vaikka minkälaista, mutta mä vaan kävelin kuivin suin koko alueen läpi. Pöljä mikä pöljä. Ehkä pienet naukut olis helpottaneet tätä tuskaa ja ahistusta. Jos ehdin ens viikonloppuna Euroferiaan, siellä voi sitten ottaa vahingon takaisin ja vetää sangriaa kaksin käsin.

Mutta ensin kuitenkin muutama tuokiokuva keskiaikamarkkinoilta:

Hei lapset, tulkaa tänne! Ottakaa tästä karkkimaistiaisia, setä vaan ensin pilkkoo niitä kirveellä vähän pienemmiksi. Oho, lipsahti...



Haarniskoiden, kypärien ja erilaisten lyömäaseiden uusiovalmistus on näköjään kova sana.


Niin että saisko olla tämmöinen kevyt ryhmysauva vaikkapa myöhäisten metromatkojen turvaksi?





Hagridkin oli tainnut poiketa shoppailemaan.




Tekstiilinvalmistuskoju, jossa naiset tekivät (kutoivat? löivät?) lautanauhoja ja kehräsivät värttinällä tai rukilla. Minä kiersin kojua kuin kissa kuumaa puuroa ja jossain vaiheessa tunkesin sinne kehräämäänkin. Villa oli ilmeisesti peräisin keskiajalta: harmaata, karkeaa ja haisevaa. En mä siinä kauaa kehdannut kehräillä, ehkä muutaman minuutin, mutta käsiin tarttui aika muheva lampaanhaju. Kiva sitten mennä ruokaostoksille sen jälkeen. Sen mä vaan sanon, että siviilivaatteissa kehräävä ihminen sai osakseen paljon enemmän huomiota kuin nuo keskiaikakamppeissa esiintyvät madamet.

Noloa, päädyin ilmeisesti aika moneen digikuvaan siinä touhuillessani. Miltähän tuntuisi löytää oma kuvansa jostain toisesta blogista maininnalla "oltiin tässä keskiaikamarkkinoilla ja siellä joku outo eukko muka kehräsi".


Harmi että olin liikkeellä niinkin aikaisin iltapäivästä - tulenpuhaltaminen olis näyttänyt vielä paljon vaikuttavammalta hämärän aikaan.

Wednesday, June 06, 2007

Going back in time - in more ways than one

Once again, I was browsing through dozens of photos which I found inside of my camera. They haven't been deleted but I haven't had the time to write a story to go with them either. I'd better do that before I delete them by accident.

A while ago there was a medieval market here in Brussels. The concept "medieval" was a bit unclear, though - there were several stalls with pure junk or at I couldn't see the connection between medieval times and selling plastic items. The food seemed much more authentic: the smell of fried sausages, onions and mushrooms was just overwhelming and the drinks may have helped the fire breathers through their routine but I missed all that and just walked through the whole area, eating and drinking nothing. Stupid, I'd say afterwards, but maybe I'll get my revenge at Euroferia during the upcoming weekend. Mmm, sangria!

But let's take one thing at a time. A couple of photos from the medieval fair.

Hey kids, come and have some candy. Yes, it's free. Wait, this nice man will just take his axe and cut it into smaller pieces... Ooops. That wasn't supposed to happen....




I honestly didn't know that there's enough of demand for this kind of stuff these days.


Why not buy something to protect you during the night, when taking a late metro back home?



Whoa! Hagrid has come shopping too!



This stall was the most interesting one. I went round and around, trying to pick up the courage to see what sort of equipment and wool the ladies had, and in the end I picked up the spindle and started spinning. The wool was dirty and smelly and rough and I quickly gave up, fearing that the smell would never leave my clothes. The funny thing was that a person in "normal" clothes would get much more attention and photos taken than the ladies who were prepared to show how to spin or demonstrate other authentic skills of the medieval times.


And too bad that I was there so early in the afternoon - fire breathing would have looked spectacular in the evening.


Tuesday, June 05, 2007

London 2012 Olympics logo

What the **** is this supposed to be? All I can see is a chimp, staggering to find its feet and failing miserably.

Sunday, June 03, 2007

Välikevennys, jälleen kerran

Tuli tuossa tekstiviestitse puhetta The Zimmersien videosta ja samalla tuli pari muutakin videojuttua mieleen, joten laitetaanpa ne tänne talteen. Viimeinen ei sinänsä ole mikään hupaisa juttu, mutta silminnäkijä on ainakin autenttinen puheissaan.

Greenpeace's video against whaling
The Zimmers / My generation
Nora the Cat plays piano
"Hirrveen tööttäyksen kera" - kolari Tampereella