Ujo

Minä olen niin ujo
etten nimeäni sano ensitreffeillä
Minä olen niin ujo
etten viereesi istu ensitreffeillä
En kädestä pidä
En silmiisi katso

Alivaltiosihteeri - Ujo

Hohhoijaa. Mitähän tässä voisi sanoa? Mää en sano mitään enkä selittele, mä jatkan tätä plökinpitoa niinku ei mitään.

Rupesin sitten tekemään neulegraffitteja, tai pikemminkin rupesin vihdoinkin ripustelemaan niitä ympäriinsä. Ensimmäinen/ensimmäiset oli semmoisia pieniä, pastellisävyisiä, litteitä, nopeasti valmistuvia ja muutenkin ihan liian simppeleitä. Hyvin pian se tavallinen anneveemäisyys pulpahti pintaan, ja sitten mä jo analysoinkin tätä touhua että jospa joskus edes kerran vois tehdä jotain hommaa niin että se ei vallan lähtis lapasesta. Tuskin on neulegraffitin perimmäinen idea, että työtä väkrätään yötä myöten loman loppumetreillä, se syö kerätolkulla lankaa ja sitten lopuksi joutuu kutakuinkin painimaan jonkun kukkaköynnöksen kanssa että saa sen kiinnitettyä paikoilleen. Heh. Tuskin on neulegraffitin perimmäinen idea niin, mutta jotenkin mun hommissa käy aina just silleen.

Eli tästä lähdettiin liikkeelle: Ujo pieni virkattu kukkanen Tampereen entisen pääpostin edessä. Ihan vaan muina henkilöinä muka kävelin siitä ohitse ja räpsin kuvia, ei tietenkään voinut pysähtyä ja ruveta oikein kunnolla kuvaamaan.





Tampereella oli kukkaisviikot hyvässä vauhdissa silloin kun näitä projekteja ripustelin paikoilleen. Lapsellisesti ajattelin, että kukkaisgraffiti ei ainakaan ärsytä ketään, joten toivoin näiden pysyvän paikoillaan edes yhtä kauan kuin mitä tekemiseen kului aikaa. No such luck.

Tähän köynnökseen väkräilin erilaisia kesäkukkia kuten päivänkakkaroita, lemmikkejä, sinikelloja, apilaa, harsokukkaa, ohdaketta ja mikähän se keltainen oli olevinaan, pietaryrtti tjsp.


Kiinnitys Tammerkosken yläjuoksulle aamun hiljaisina tunteina, ja kun iltapäivällä ajoin tästä autolla ohitse, niin luomus oli lähtenyt käveleen. Tiiä sitten oliko se ärsyttänyt vai ollut niin kaanis (hahhah) että jonkun oli se pitänyt välttämättä irrottaa, tai sitten jälkikäteen tuli mieleen että ehkä turvallisuussyistä kaiteeseen ei sais kiinnittää mitään, jos vaikka palomiehet joutuu onkimaan jonkun koskesta. Tiiä häntä.



Projektit sen kun suureni vaan. Eipä sitä olis osannut piskuisena ekaluokkalaisena kuvitella, että joskus kymmeniä vuosia myöhemmin virkkaisi vapaaehtoisesti sipulipussia, johon olisi mahtunut ehkä kokonaisen pellon sipulisato. Vihreää lankaa meni taas kerätolkulla, mikä ei meikäläisen varastotilannetta tietysti paljon auta. Reunaan kiinnitin kolmisenkymmentä erilaista kukkakuviota, ja nyt jo näppäränä tyttönä ennakoin kiinnitysongelmia. Siispä kuminauhaa peliin, ja valmis hame oli helppo pukea roskiksen ylle.


Roskishame Stockan vieressä:


Ei ehtinyt tämäkään työ kauaa paikoillaan vanhentua. Sama juttu kuin edellisellä eli iltapäivällä oli jo kadonnut.



Sen sijaan Mummon kammari vähän yllätti asiantuntemuksellaan kuten myös sillä ettei auringonkukka lähtenytkään heti liikenteeseen. Myönnän, kai mä sitten olin vähän ennakkoluuloinen, mutta kattokaa ny miten asiantuntevasti kammarin uutissivuilla kirjoitetaan graffiteista.




Kävin viime viikonloppuna Wienissä, ja vaikka mukana olikin Marjutin ja Ullaneuleen ansiokkaat lankakauppaohjeet, niin yhdessäkään kaupassa en käynyt eikä mukaan tarttunut yhtään uutta lankaa. (kuulen jo lukijoiden huokailevan - mitähän nyt on sattunut - onkohan se ihan lopullisesti vinksahtanut - onko mikään enää ennallaan.) Sen sijaan kylille jäi useampikin graffiti, vaikka ihan kaikkia en saanut valmiiksi vaikka niitä hotellissa väänsinkin aamupuolelle yötä.

Tampereen kokemusten ryydyttämänä tekaisin "Ultravox"-nimisen tuotoksen. Lyhyesti sanottuna Paavolla on vissiin jonkinlainen diili kameravalmistajien kanssa, sillä sinä aikana kun se on mulla ollut, olen ostanut jo neljä kameraa. Ihan kaikki niistä ei oo hajonnut, mut kaikenlaista on tapahtunut. No siis joka tapauksessa, uusimman jouduin ostamaan vaan paria päivää ennen reissua enkä oikein ollut vielä sinut sen säätöjen kanssa, joten kirkkaassa auringonvalossa otetuista kuvista ei erotu läheskään kaikki mitä pitäis. Teksti kuuluu siis "This means NOTHING to me", kuten Ultravox aikoinaan kiekui, ja sillä on tietty myös syvempi merkitys. Täytyy siis irrottautua näistä töistä jottei tuntuis niin pahalta jos niitä tärvellään tai irrotellaan. Tosin eihän se mua kauheesti pitäis heilauttaa, jos nää nyt sinne Wieniin jäivät, tuskin ramppaan siellä joka viikonloppu tarkistamassa josko ovat vielä paikoilaan.



Ultravox jäi Raatihuoneen vieressä olevaan puistoon odottelemaan josko Midge Ure vaikka pysähtyis lepuuttelemaan jalkojaan. Ja tässä vielä Vienna-video. Sniff. Ach, nuoruus.



Kun nyt kerran ruvettiin graffitteihin jotain muka-merkityksiä tunkemaan, niin seuraava projekti oli jonkinlainen itsestäänselvyys. "Freud"-graffiti Sigmund Freud -museon edessä. Yritin tietysti välttyä siltä, että joku siisteyspoliisi tulee ja irrottaa Suuren Taireteoksen ja räppää mulle vielä sakot siistin kaupungin tärvelemisestä, joten graffiti jäi työmaa-aitaan (näkyy kuvassa vasemmalla, pyörätelineiden yläpuolella).



Tässä kantavana ajatuksena oli musta pitsinen tai ainakin reikäinen päällikerros, jonka alta tunkeutuu kaikkea yllättävää niin kuin ihmisen alitajunnasta. Ei tosin ihan niin yllättävää kuten eräs neulova ystävä ehti jo epäillä tai yhtä shokeeraavaa kuin mitä pääkaupunkiseudulla on koettu taiteen nimissä. Eli tää mun versio on vielä ihan kesy.





Lisää enemmän tai vähemmän suoria viittauksia. Before sunrise -elokuva olis varmaan pitänyt katsoa sillä silmällä uudelleen, että olis kunnolla nähnyt ja muistanut, missä sitä oikein oli kuvattu. Praterissa me kyllä käytiin, mutta graffiti ei ollut silloin vielä valmis


Before sunset jäi siis Schwedenplatzille hotellin läheisyyteen:



"Oodi Hundertwasserille" ei sekään löytänyt ihan sellaista kiinnityspaikkaa, jota olin sille ajatellut.


Niinpä kun silmään osui ihan oikeita graffiteja Pyhän Ruprechtin kirkon lähellä, niin siihenhän mun piti sitten omani lisätä.




Gustav Klimtin maalauksista olen jo blogissa kirjoittanutkin aika pitkästi, ja vaikka tähän työhön ei tullutkaan niin paljon kultaa kuin taiteilija ehkä itse olisi käyttänyt, niin jotain sentään sain mielestäni vangittua hänen muoto- ja värimaailmastaan.


Hihi, eikä mitenkään turhan vaatimaton kiinnityspaikka: pädänks, Taidehistoriallisen museon eteen piti laittaa. No hyvä on, sen verran tulee myönnytyksiä että siinä oli taas sopivasti rakennustyömaa, jonka aitaan kehtasin ruveta hengentuotettani kiinnittämään.


Samalla reissulla tehtiin vielä pikapyrähdys Bratislavaan, ja vaikka ei jokiristeilyä tehtykään, niin kyllähän Tonavan rantaan piti päästä. Menomatkalla junassa neuloin vielä kauheella kiireellä "An der schönen blauen Donau" -graffitia,



Hups, tähän tulikin väärä kuva kuvapalvelusta. No ei se mitään, pysyypähän mielessä että Bratislavassa oltiin. Osuin siellä kaupungissa kuljeskellessa ihan sattumalta miniatyyritekstiilinäyttelyyn, jossa oli myös suomalaistöitä esillä, mutta se onkin sitten toinen tarina. Ehkä jo kesällä 2010 päästään sinne asti?