Paavo on siis alkujaan Paco, Espanjankoirat-yhdistyksen nettisivuilta bongaamani koiruli. Katselin sitä kuukausitolkulla, ahdistelin kavereita Suomessa ja pidin palopuheita siitä miten onnelliseksi tämä tulisi kun pääsisi Suomen metsiin juoksentelemaan. Kukaan ei vaan oikin syttynyt ajatukselle, ja sitten omassa päässä alkoi pyöriä melkeinpä Pac(c)omielteeksi muodostunut tunne että tää haukku on saatava pois koiratarhalta. Mietin ja pyörittelin asiaa joka kantilta ja totesin, että ei se nyt pitäisi ihan mahdoton ajatus olla, jos vaikka pistäisin oman elämäni vähän uuteen malliin ja ottaisin koiran itselleni. Autokolarin jälkeen liikunta on jäänyt harmittavan vähälle, ja aina kun on otettu verikokeita, niin lääkäri vähän kovistelee kolesteroliarvoista. No, kokeillaanpa sitten mitä säännöllinen liikunta vaikuttaa asiaan.
Ja liikuntaa tässä tottavie saa! Me tehdään päivittäin 4-6 lenkkiä, yhteensä 3,5-5 tuntia. Koira ei tunnu väsyvän ollenkaan, mutta emännällä alkaa tehdä vähän tiukkaa kun nukkuminen jää kuuteen tuntiin ja siinäkin ajassa piti pahimmillaan herätä kuusi kertaa siivoilemaan tuotoksia lattialta. Syömiseenkään ei oikein ole mahdollisuuksia; ensimmäisen kuukauden aikana söin lounasta tasan kerran ja aamupalakerratkin taisi olla yhden käden sormilla laskettavissa. Niin että kaverit jos luette tätä, niin tää on syy miksi multa ei enää tule tekstareita eikä sähköposteja: en kerta kaikkiaan enää ehdi. Ennen kuljin työmatkat metrolla, jolloin sekä kävellessä että metrossa ehti naputella pitkiä viestejä. Nyt kuljen autolla, jotta ehdin käydä ruokatunnilla kotona, joten kännykkä olis muutenkin pannassa. Hah, sitten on vielä käynyt niin hassusti, että Paveli on varsin aikaansaava jässikkä, joten kännykkä on sanonut sopimuksensa irti. Samoin kamera hermostui ihan mitättömästä ja meni pimeeksi. Sohva on sylkenyt sisuksensa ulos ja verhot lensivät alas kiinnikkeistään.
Tässä vielä muutama kuva edes suunnilleen aikajärjestyksessä. Kävin siis itse hakemassa Paavalin kotiin Malagan lähellä sijaitsevalta koiratarhalta. Aurinkorannikon sää oli vähän vähemmän aurinkoinen tällä kertaa. Kattokaa mikä pilvikuvio, tuommoinen Voldemort näkyi taivaalla.
Koirahenkinen reissu kaikin puolin.
"Hei! Minä olen Paavo ja olen sinun Personal Trainerisi noin seuraavat kymmenen vuotta."
Tässä oli ensivaikutelma Pacosta. Sitä ei pätkän vertaa kiinnostanut, kuka oli sen ottanut ulos kopista ulkoilemaan; pääasia että pääsi jaloittelemaan. Hihna vaan soi kireänä, ja ensimmäisissä kuvissa ei näy oikeastaan muuta kuin koiran peppua. Jotenkin tää kuva toi mieleen Hesarin koirablogien Onni-koiran, joka sekin on tuotu Espanjasta. Onni on oikeastaan osasyy (siis positiivisessa mielessä) siihen, että mullekin tuli Paavo. Onnista on aina ollut niin kivoja kuvia poseeraamassa siellä sun täällä ja ennen kaikkea mukavia juttuja sen sopeutumisesta elämään Pohjolassa, että on todella harmi kun Onnin blogikirjoittelu loppuu.
No niin, poseeraas nyt niin kuin Onni! Onni aina katselee mietteliäänä horisonttiin.
Tai sitten voitais ottaa susta nätti kuva kun istut siinä kukkapuskan vieressä.
- Ai tälleen vai?
Ja jos lyhytkarvainen koira oli lenkin jälkeen näin rapaisessa kunnossa, niin entäs sitten ulkoiluttaja?
Ensimmäisellä yhteisellä lenkillä pääsin heti näkemään, että Paavolla on hermot kohdallaan. Ei hötkyillyt Harrikasta eikä hevosesta.
Tässä vielä lisää surusilmiä koiratarhalta, jonne päästyään koirilla on kuitenkin jo ihan hyvät oltavat. Täällä vaan odotellaan että se oikea ihminen löytää tiedot nettisivuilta ja pistää hösseliksi. Kerrataan vielä, siis Espanjankoirat.
Kuka tulee tarhalle?
Me ollaan sankareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan.
Vaikka olenkin täällä koiratarhalla, niin silti jaksan hymyillä.
Kuka voi näitä katseita vastustaa?
Koiratarhan lähistöllä oli myös laukkarata. Ikuisesti potkin itseäni siitä syystä, että onnistuin lentokoneessa kuvia selatessani poistamaan sellaisen otoksen, jossa Paavo katselee pää kallellaan kieltotaulua, jossa koirilta evätään pääsy hevosradalle. Miksi ovet ei aukene meille, onko rotumme syytä tää?
Hullu akka. Juoksuttaa tämmöiseltä pieneltä tarhalla pidetyltä koirulilta jalat alta. Jos sais hetken hengähtää tässä viileillä kivilaatoilla.
- Paavo, katso, mamma löysi sulle tämmöisen hienon ja koristeellisen kepin noudettavaksi.
- Hyi, yök! Luuletko tosiaan että rupean tuon perässä juoksemaan? Pidä tyhmä homokeppis.
Suomen bretonikerhon sivuilta löytynyt rotumääritelmä kertoo, että kyseessä on "pieni, jalo, voimakas, hyvin elinvoimainen koira. Vankka, olematta raskas. Eloisa, ilme älykäs. Olemukseltaan kuin energiaa pursuava vankka ratsuhevonen." Tässä se mun ratsuhevonen on menossa turnajaisiin.
tämmöinen yleiskuva lamm...
Meitin lintukoira poseeraa jälleen.
Eiks oo vekkuli hampaidenpuhdistussiili? Paavokin säästeli sitä aikansa ennen kuin raaski pistellä poskeensa.
Siis kenen muun koira löytää ihan tavallisella päiväkävelyllä puistosta puulusikan? Tätä oli ilmeistä päätellen iii-ihana pureksia.
Paavo kävelee vetten päällä.
ja hetkeä myöhemmin - yllättäen uimasille joutuneena - pointtasi innolla että lammella olis enemmänkin kiinni uitavaa riistaa.
Vaan eipä sitä loputtomiin jaksaa Paavalikaan.
Onpas sopivasti mitoitettu kiviporras! Tässä on hyvä vilvoitella.
Siis näitsä mamma mistä toi jätkä kourii mua?
Sotkusta päätellen kivaa on ollut.
Paavo on semmoinen joviaali poika, sille ei yleensä mene herne nenään. Atomi saattaa joskus mennä, mutta se onkin taas eri juttu.
Ensimmäisiä hetkiä omassa kodissa. Ai mistä sen muistan? Noku olin ommellu tuommoisen koiranpedin, jossa täytteenä vanha sijauspatja. Meidän Pervo-Paavo työnsi päänsä pussilakanan sisään ja rupesi kauheesti tykkäämään siitä sijauspatjasta. Ei nyt laiteta siitä kuvia, mutta että kastroitu koira viittiikin sillain harrastaa...
"I can get no satisfaction." Mä kyllä yritin puhua Paavolle, että se ei ole yksi eikä kaksi rokkistaraa kun on kuollut etsiessään tyydytystä, ja eikös takavuosina joku englantilainen ministeri löytynyt jostain muovipussi päästään vähissä vaatteissa? Kai se sitten on niin että pieni hapenpuute lisää... köhköh... sanotaan nyt sitten vaikka että 'tuntemuksia'.
Ai että huonekasveihin ei saa pissata? No mistäs mä sen voin tietää, mä oon vaan villi ja vallaton espanjanpoika. (Tässä vaiheessa koiralle oli hyvin vahvana nimivaihtoehtona 'Valto'. Estoton luonnonlapsi, jota ei ole turhalla koulutuksella päästy pilaamaan.) Muita nimikandidaatteja oli mm. Alex (hampaat on ihan ulkoministeritasoa ja häntä on tuommoinen stubb), Eino (kas kun koira on monikielinen, niin olin varautunut komentamaan sitä tyyliin 'ei-no-ei-no'. Samaan sarjaan menee Aki ja Turo - Aquí eli 'tänne' oli suurin piirtein ainoa komento josta meillä oli alussa edes jonkinlainen yksimielisyys. Yhtenäkin aamuna koira pääsi vapaaksi puistossa, ja mä siellä sitten huutelin ja jodlasin aikani 'Akii, akii' ja odotin koko ajan että jostain löytyy myös Turo. Viimeisin nimijohdannainen on ollut Olavi, kas kun puhuttelen koiraa joskus myös Paavolaiseksi. Alun perin piti laittaa tänne blogiin oikein nimikilpailukin; oiskos vielä jotain ehdotuksia?
Yksi viimeisimmistä puistossa otetuista kuvista. Reisilihaksia on tullut kummasti lisää. Kaiken kaikkiaan tää kuvaa hyvin koiran yleisolemusta: Piunggg! Kuin viritetty jousi. Aina valmiina singahtamaan sinne missä tapahtuu.
Demolition-Paavo auttaa kaikissa kodin remonttihommissa. Tai jos ei muuten auta, niin ainakin tarvetta sille remontille. Tässä hajotetaan yhdessä vanhaa käytöstä poistettua kaasugrilliä, joka pitäisi roudata pois terassilta. Mä sahaan sitä pikkuhiljaa rautasahalla pienemmiksi kappaleiksi, ja Paavo huolehtii puuosien ja sadepeitteen loppukäsittelystä.
Mitä siinä hosut sen kameran kanssa, mennään jo!
Tässä vielä lista (lähinnä omaksi muistiavuksi) sanoista, jotka Paavo joko jo osaa tai ainakin opettelee kovasti.
alas
tule
(Aquí)
seis
istu
maahan
paikka
odota
hi-taas-ti (rappuja kävellessä tai vaikeassa maastossa)
tässä raja, ei tule
Paavo oottaa, Anne tulee
autoon, hop
kierrä
pis-pis
kak-kak
kukkuu (koira nousee takajaloilleen ja kurkottaa jonnekin)
hyssss
nenä pois (ei tää yleensä kerjää ruokapöydästä mitään, mut joskus näin käy. Tai sitten kuono on roskiksessa tms.)
irti
anna olla (jätä se lenkillä löytämäsi nenäliina syömättä, kiitos)
höpsis (ei tartte haukkua silityslautaa, -rautaa tai keittiötikkaita)
pahasti... valmis (remmi on kietoutunut johonkin, odota sen aikaa että selvittelen sen)
sauma (tuuppa edes käymään housujen sivusauman kohdalla ja lopeta se jumalaton kiskominen, niin saatat saada namia)
Heh, ja koska tämä on edelleen nimellisesti neuleblogi, niin loppuun vielä erittäin hatara aasinsilta: Noron sukkalangasta tehdyt polvisukat on vihdoin valmiit. Eipä tässä ole juuri ehtinyt neuloskelemaan, paitsi muutamana iltana ja viikonloppuna sillain että istun koiran seurana tyhjän naapuriasunnon puutarhassa. Piha on aidattu ja turvallinen, mutta ilmeisesti se tuo koiran mieleen tarhaolosuhteet, koska se ei halua olla siellä yksin. Niinpä minä sitten istun kiviportailla sukankutimen kanssa ja katselen kun koira juoksee tyhjän vesipullon perässä. Ihan samanlainen meininki kuin pikkulasten kanssa: "Katto mua, katto mitä mä teen! Älä ota sitä tyhmää sukankudinta käsiisi, vaan katto kun mä hyppään ja juoksen ja taklaan! Katto mua! Katto!" Ihme ettei puikot katkenneet, sillä koira tosiaan kävi välillä näyttämässä, mitä mieltä se oli mun neulomisesta. Tai sitten Noro-lanka tuoksuu ihan vastustamattomalta, mutta joka tapauksessa mulla oli vaikeuksia estää koiraa pureskelemasta sekä neuletta että puikkoja. Ja nyt kun sukat on valmiit, vieläkin se jaksaa juosta reuhottaa niiden perässä.
Niin ja kulttuuri on saapunut Ähtäriin: ostin vihdoin ja viimein kamerakännykän, ja siellä olis nyt sitten kuva valmiista polvisukista. Nyt on vaan semmoinen ongelma, ettei oo taas piuhaa jolla vois siirtää kuvat tietsikalle, ja koska taas seuraavan kerran tulee tilaisuus lähteä ostoksille, siitä ei ole mitään takeita. En tosiaankaan osannut arvata, että koiranhoito on näin täydellistä kokopäivähommaa. Aamuviidestä painetaan iltakymmeneen-yhteentoista, ja siinä välilläkin on 1-2 pissaherätystä ja painiottelua. Väsy! Nälkä!
10 comments:
Oi Paavo! Siinäpä vasta urho nimeä myöten! Vartoos kun mä näytän Paavon kuvia Hertalle, niin johan syttyy kaukorakkaus (ainakin yksipuolisesti). :)
Ja juu, on tää jotensakin kokopäivähommaa ainakin näin aluksi. Meillä on ollut pentu vähän päälle 2 kk, ja sinä aikana en oot tosiaan paljon päässyt neulomaan. muutenkin on harrastukset jääneet, ja kun ei toi tappijalka kovin lujaa ja pitkään kulje, niin lenkkiseuraa siitä ei vielä varsinaisesti ole.
Mut on noi koiraepelit niin ihania, että mitäs näistä pienistä elämää rajaavista tekijöistä, eikö. :)
Onnittelut perheenjäsenestä! Olipa päivän piristävä blogipostaus :) Varsinainen treenari tosiaan ;) Toivottavasti tasapaino löytyy jo tässä lähiaikoina... Tai edes vuoden sisään :)
oi, ihana tarina! Melkein voisin ryhtyä koiraihmiseksi... (meillähän oli koiria koko mun lapsuuden!). Ja kiva, että on muitakin yhtä aktiivisia ja eloisia ja eläväisiä lemmikkejä (= tuholaisia) kuin minun riiviöni ;)
Onnea perheenlisäykselle! Paavo näyttäis olevan toimelias poika... hauskan näköinenkin on hemmo. Eikä taida väsyä juoksemisesta pätkääkään :-) Mun koirat on aina olleet väsyneempiä aivovoimistelun jälkeen, tempputreenien jälkeen niitä on nukuttanut urakalla.
Tasmanian tuholainen... ihmettelin vähän aikaa että nytkö se NSK Suomeen muutti jos "Paavon pitää päästä Suomen metsiin", mutta kuvat näyttäis kyllä enempi keskieurooppalaisilta. Lukija tässä hämmentyy!
Koira näyttää valioyksilöltä, mutta mä en ehkä jaksais tota tuhomäärää ;) Toisaalta, moinen personal traineri olisi kyllä tarpeen! Kaikessa on puolensa, siis.
Olipa ihana kuvapläjäys Paavosta! Eiköhän se tuhomääräkin pikkuhiljaa vähene jahka Paavo oppii talon tavoille. Ja emäntä Paavon :).
Juu tässä itse kunkin kohdalla on käyny sama neulonnan väheneminen koiran tultua taloon. (Minä menin p*ru vie päästämään nyt myös hevoset elämääni, en suosittele.. :-D)
:D Olipa ihana postaus! Onnea uudelle perheenjäsenelle ja emännän lenkittäjälle.
Ihana postaus! Voi Paavoa, villiä ja vilkasta :D Kyllä se elämä siitä rauhottuu, uskon minä. Tädillä on Madridissa jo kolmas "löytökoira" menossa ja aina se on alkuvaikeuksien jälkeen löytynyt se yhteinen sävel :)
Voi mikä Paavo. Meidän "Pertti" lähettää terveisiä, tuollaista se oli kun tuli pentu taloon. No, oikeasti ei ole ikävä aikaa, jolloin päivän postit löytyivät postimerkin kokosena silppuna lattialta jos ne unohtui hyllyn kulmalle (bye-bye Iiv Rosään ilmaiskellot ja Moro Aamulehdelle).
Oletko saanut lankavaraston pidettyä turvassa? Ehditkö muuten käydä varastosi läpi ennen Paavon saapumista vai tungitko vaan kaiken kaaoksessa turvaan?
Lääkärisi kiittää (ellet sitten nuljauta nilkkaasi ja venäytä rannettasi noiden pointaanpa riistaa-hetkien jäljeen).
I like your blog too much, very nice colors & theme. This also have very good tips especially to those that are new to blogging, all the information has been described briefly and accurately… Thanks for sharing your advice for success.
Regards:
basketweave
Post a Comment