Historian siipien havinaa sekä yleistä horinaa

Jaahas, taitaa olla taas syytä tehdä pieni katsaus viime viikkojen touhuihin, että itsekin muistaisi tästä ajasta jotain sanotaan nyt vaikka vuoden kuluttua. Jalat on vielä tönköt mutta kuitenkin koko ajan ollaan parempaan suuntaan menossa. Työllistän kaksi fysioterapeuttia, käyn akupunktiossa ja uimassa… niin ja koohotan taas ympäriinsä, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa kuin ennen. Iltasella jalkoja kyllä särkee, mutta kyllä ne yön aikana taas palautuvat... ja aamulla mennään taas.

Viime viikkojen ohjelmaan on kuulunut mm. yhdistetty neuletapaaminen ja sukulaisvierailu Turussa. Kiva oli nähdä sikäläisiä neulojia ja bloggaajia, ja lankavaihtopöytä vasta olikin näky. Kuvia ainakin Sarin blogissa. Vieläkin potkin itseäni, koska rupesin siinä ihan suotta kursailemaan – jotenkin ajattelin että mitä minä menen niiden lankoja rohmuamaan, antaa paikallisten nyt ostella. Noh, onhan tässä lankaa kertynyt ihan yllättävistä lähteistä ja vielä yllättävämpiä määriä. Laitetaanpa yksi linkkivinkki talteen: Piikkopirta saa minusta aina asiakkaan jos vaan Turkuun tulee asiaa. (Kuvia ostoksista en vielä laita, pelottelen teidät sitten kerralla kun palaan Belgiaan ja rupean etsimään niille säilytyspaikkoja.)

Paluulento on varattu tammikuun 30. päivälle, ja sitä ennen olisi vielä aikas paljon hoidettavia hommeleita sekä velvollisuus- että viihdepuolella. Yksi hyvä puoli tässä sairaslomassa on ollut: yleensä teen Suomeen niin lyhyitä ja suunnittelemattomia visiittejä, että teatterilippuja on ollut melkein mahdotonta saada kun en oo tilannut kuukausitolkulla etukäteen ja näytännöt on aina loppuunmyytyjä. Nyt sen sijaan on aikaa varautua etukäteen ja mennä vaikka iltapäivänäytökseen. Viime perjantaina käytiin äiskän kanssa TTT:ssä. Urpo Lahtisen elämästä kertova Lehtikeisari ei oikein kyllä sytyttänyt. En oikein osaa eritellä, mikä siinä tuntui olevan vikana – ainakin se, että vaikka Lahtisen elämä varmasti oli vauhdikasta ja värikästä, olisi sen varmasti voinut tuoda esiin muutenkin kuin juoksemalla ja huutamalla jopa niin että tyyli lähestyi kesäteatteri-iloittelua. Liian moni asia jäi roikkumaan ilmaan, ja vaikka yksi koko näytelmän (ja Hymyn historian) kulmakivistä oli Mukka-oikeudenkäynti, ei sen lopputulosta tuotu esille. Vuosien kuluminen ja aikakauteen sijoittuminen olisi kai pitänyt itse päätellä, mutta mitenkäs sitäkään teet, jos osalavasteina käytetyissä valokuvissa vilahtelee sekä vanhoja mustarekkarisia autoja, mutta jo näytelmän alkupuolella on ollut näitä nykyisiä? Ja anteeksi nyt vaan, tämä on taas aivan triviaali yksityiskohta, mutta luulis että sieltä tarpeistosta olisi löytynyt Hymy Lahtiselle jalkaan edes toinen kenkäpari – nyt se tepsuttelee 50-luvun lopusta 80-luvulle samoissa kenkuleissa. Aaah, juu, sekin häiritsi että näyttelijät esittävät vähän liian useaa hahmoa samassa näytelmässä. Kohtauksen vaihtuessa kuluu ensin aikaa sen ihmettelyyn, onko tämä nyt joku aiemmin nähty henkilöhahmo vain eri aikakautena vai joku ihan uusi heebo. Yllättävän hyvin tuli mielestäni esiin Veikko Ennala, vaikka Lahtisen koohotus tietysti kerää suurimman mielenkiinnon. – Ensi perjantaina on puolestaan vuorossa humoristisempi pläjäys Eila, Rampe ja likka, ja tein nyt sitten vielä nopean ratkaisun ja tilasin liput tähänkin, vaikkei kevään lomista olekaan päässyt vielä sopimaan työkavereiden kanssa. Voi siis olla, että kaupittelen kevään korvalla paria pääsylippua vaikka täällä blogissa.

Vielä muuten täydennystä historiakatsaukseen: Tampereen jossain neuletapaamisessa oli puhetta että olen ollut työssä ihan oikeana sentraalisantrana, siis tökkinyt puhelinpiuhoja kiinni seinässä oleviin reikiin. Löytyi pieni lehtileike, joka ehkä kuvaa sitä hommaa… ja Lehtimiehet liittyy tähän tarinaan siten, että yksi Tampereen alueen eniten käytetyistä ARP-numeroista oli varmaan heidän omistuksessaan oleva 33333. Ihan jatkuvasti tuli puhelutilauksia ”viisi kolmosta pyytää viiteen kolmoseen” – se oli sekä Lehtimiesten vaihteen että autopuhelimen numero. Ja Anne yhdisti, ainakin silloin kun ei väsymyksestä tokkurassa napsinut vääriä piuhoja seinästä irki.



Viime viikkojen aikana olen tehnyt myös varsinaisia löytöjä kotiarkistoista. Olen ollut aika pieni ruvetessani keräämään neulemalleja erilliseen käsityövihkoon, ja sitten kun sain vielä ylä-asteikäisenä kirjoituskoneen, mikään ohje ei ollut enää turvassa. Näin jälkikäteen katsellen ei voi muuta kuin ihmetellä, miten hyvä olin aikoinaan konekirjoituksessa. 'Ovela ptisipusero' lukee otsikossa ja ohjeissa puolestaan 'nelo'. Joopajoo. Eipä ole viime vuosikymmenien aikana tullut näitäkään malleja nelottua.






Mutta sen mä vaan sanon, että jos neulomisen taso kohenee samaan tahtiin kuin viimeisten 30 vuoden aikana, niin maltan tuskin odottaa eläkepäiviä. Tässäpä teitillen muutama kuva 70-luvun lopun ja 80-luvun alun neuleista. Kannattiko näitä muka laittaa talteen? (niih, jospa sitä tietäiskin mitä tulevaisuus tuo tullessaan)






Könöset on kyllä aika hianoja


Ja jos ette vielä ole saaneet nauraa tarpeeksenne, niin tässäpä vielä muutama loppukevennys:





Och samma på svenska.

P.S. Lohikärmes edelleen reunusta vailla; suunnittelijan antama ohje ei kelpaa mutten ittekään saa paljon parempaa aikaan. Vi-harmittaa.
Marjapuurohuivista puikoilla versio 3.0.
Mondnachtille edelleen liian hämärää.
Katri-Helena-tumput valamiit, pitäis vaan käydä kaupan vaa'alla punnitsemassa langanmenekki. Saattaapi riittää vielä toisiin samanlaisiin.
Lea-lankaa kehrätty lisää, kertaamaan en ole vielä ruvennut.
Helmikuun isompaa projektia varten neulottu n kappaletta mallitilkkuja, vaan minkäs niistä valitsen?