Tuesday, October 16, 2007

Piiloviestintää - Hidden messages

Kaikenlaisia testejä on netti pullollaan. Laitetaanpas tähän "neuleblogiin" tämmöinen kotikutoinen testi, jolla pääsee testaamaan omia luulojaan. Onkohan nämä seuraavat jutut tarkoitettu juuri Sinulle? Saa sitten huutaa hep jos tuntuu osuvan kohdalle.

"Ne" keskeneräiset vähän työteliäämmät hommat on nyt sitten neulottu ja pingotettu. Muutama langanpätkä täytyy piilottaa paremmin. Lankaa jäi vielä sen verran, että siitä saa vielä yhden pikkuisen H:n, ja kuten joku sanoi, mä oon nyt tehnyt niin monta Hyrnaa, että yksi menee ihan huomaamatta siinä puikkoja jäähdytellessä. Samoin ex-työkaverille tarkoitettu ristipistokortti on pistelty valmiiksi, mutta korttipohja on vaihteeksi hukassa. Kateissa olevan tavaran määrä on vissiin vakio. Jotain löytyy, jotain muuta hukkuu.

Nyt voisi siis vihdoin aloitella jotain isompaa työtä, vaikka noita työmatkaneuleretaleitakin on roikkumassa siellä sun täällä. Yksi isompi työ on koetilkkuneulonta-asteella - semmoinen ihan kiva takkimalli on katsottuna, mutta ei tietenkään sitä voi semmoisenaan toteuttaa, sehän olisi ihan liian helppoa. Toista työtä varten olen piirtänyt kaavat, mutta se taas ei ole päässyt alkuun, koska ensinnäkin on ollut liian lämmintä neuloa siitä langasta vielä mitään (viikonloppu oli aurinkoinen ja melkeinpä kesäinen, 17,5 astetta lämmintä). Sikstoiseks sen työn kanssa on aikas kovat suorituspaineet, joten vähän pelottaa edes aloittaa. Kolmas työ taas olis sopiva kompromissi, mutta *köhköh* nyt täytyy vissiin olettaa, että joko se Suomen tai Belgian postipoika on taas jäänyt lukemaan mulle tulevia käsityölehtiä. Ei oo meinaan näkynyt. Mutta edelleen ihan rehellisesti: on tässä ollut projektia ilmassa ihan riittävästi muutenkin.

Niin ja siitä viikonlopusta: taas nähtiin, ettei kannata lyödä ohjelmaansa ihan lopullisesti lukkoon tai kantsii ainakin olla avoin kaikille ehdotuksille. Huovutuskurssi jäi nyt sitten käymättä, mutta oli muuta kivaa ohjelmaa. Ja tähän taas tämmöinen arvoituksellinen sivuhuomautus, että on se kyllä jännää, miten paljon sähköpostin kautta tulee viestejä ihmisiltä, jotka ei koskaan jätä kommentteja tänne blogin puolelle vaan tulevat ikään kuin takaoven kautta sisälle. Vaan haitanneeko tuo, kun vaan saisin kaikki jutskat poimittua talteen ja muistaisin ja ehtisin vastata jajaja. Tähän sopisi siirtymäksi vaikkapa Secret Pal. Jonkun salainen ystävä "tuulen alapuolelta" saa lähipäivinä paketin. Mun oma salainen semmoinen lähetti kortin ja lupaili lisää tällä viikolla, ja mun oma saajaystävä puolestaan... hähhää, enpäs menekään tähän halpaan. En kommentoi ennen kuin homma on kokonaan ohi.

Lopuksi vielä kuvan muodossa terveisiä jonnekin. Tässä taas nähtiin, että mitään ei kannata heittää pois. Kinder-munasta pomppasi Prince Charming -hahmo, joka koki uuden tulemisensa voodoohenkisenä neulatyynynä. Enhän minä edes tunne koko hemmoa, mutta siitäs saat! Ja siitä!

(Ja nyt sitten lukemaan koko viesti lopusta alkuun, jos sieltä seasta löytyisi vielä jotakin. Mulla on semmoinen tunne, että jotain unohtui, eli jos palaan myöhemmin sen lisäämään, niin ei tartte sitten ihmetellä jos teidän mielestä teksti oli alun perin lyhyempi.)



The internet is full of all sorts of tests and questionnaires. I know this is supposed to be a knitting blog but since I can't quite yet show you what I've been up to, please allow this posting which can also be used to test our paranoia. Is she talking about me?

Yes, the "things" I've been busy with for quite some time are finished now and just unpicked pins from the last of them which has been blocked now. Or, should I say that there's yarn for just one more of "them"? Someone just commented that I've made so many of them in relatively short time that one more is easily created while let the needles cool down. Another great relief is that a cross stitch card is finished too (although the stupid card I was going to attach it to, is lost. Or not really lost, just misplaced. It'll pop up one day.)

Having finished all of those, I could get my hands on something bigger. Rowan's Biggy Print would be big enough, it's just too warm for knitting that yarn. Then there's another idea being developed and swatches being knitted at the moment - I just wonder why I can't choose a pattern from a knitting magazine and follow the instructions. No, things shouldn't be too easy. Then there's a third pattern I might have the perfect yarn for but that magazine hasn't arrived in the mail yet. I've expressed this fear earlier on - the mailman might be a pervert who likes reading Finnish knitting magazines.

In the meantime, an easy new project has seen the daylight. Something I can knit while sitting on the bus or on the subway or in a cafe, waiting for somebody. Thus, that was the perfect project for past weekend which I spent mainly in local public transport. I'm glad that the two previous plans didn't materialise and I was free to do something else. Met some lovely people, and parts of this city look really different when seen through someone else's eyes. -- Is it too obvious, if I start talking about Secret pals now? Let me just say that someone's downstream pal should receive something later this week, my own upstream pal sent me a lovely autum card again and said that something else is on its way too (this suspense is killing me, help! And who *are* you?). And for my own downstream pal... ha-ha, I won't fall into that one. No comments before the whole round is over.

Finally, here's something I prepared earlier. Got this Prince Charming figurine out of a Kinder surprise egg, and due to recent events somewhere, just had this idea of using him as a pin cushion. Ha! Take that! and that!






14 comments:

Linne said...

Terveiset Knitting and Stiching Showsta ! Kivaa oli ja rahat meni :-D Bloggaan siitä lähipäivinä jotain... Kiitos vielä vihjeestä !

nanna said...

hiii!!!! Tuhansia kiitoksia. Ja vähän on näköinen neulatyyny,itse asiassa kovinkin, paitsi että ei ole kyllä mikään Prince Charming. Kyllä se tuolla konstilla helpottaa:DDDDDDDDD

AnneV said...

Meri: een oole kaaatkera muutta kuitenkiiiin... Joo, kiva, laita vaan raporttia kehiin. Riittikö yksi päivä?

Sannananna: vartoo vaan, yks toinenkin kuva on tulossa kunhan saan viriteltyä vähän paremmat kuvausolosuhteet. Mä luulen että rinssi tuntee kohta outoja kolotuksia vähän siellä sun täällä.

Mari said...

Hei jos sulla on liian monta Hyrnaa, mä voin ottaa yhden! Vaiks vihreen ;) mulla kun ei ole edes ohjetta... ;)

AnneV said...

Mari, täysin hypoteettisesti: jos mä neulon sulle Hyrnan, niin mitäs sä neulot mulle?

Raglana said...

Hep! Kun oikein hyvin suunnittelee, ei tarvii enää neuloakaan. Toisinaan on todella korkea kynnys turmella ihanat langat neulomalla ne.

Anonymous said...

Hahaha, no chance! Just keep on puzzling a bit ;-)!
SP

nanna said...

Anne: sitä tässä odotellaan, tarpeeseen tulee! (Mieleen tuli varsin mauton ja tyylitön huomautus rinssinnakista, mutta jääköön sanomatta)

Mari said...

annev: hmmmmmmmm. mitäköhän mä osaisin... totoroperhe + tammenterhoja? :-D ehkä on parempi vaan ostaa suosiolla se kirja missä hyrna on :)

AnneV said...

Nakkineidille vähän uusia kuvia...

ja Mari, älä vielä heitä kirvestä kaivoon, mä voin vielä vaikka innostua tekemään yhen Hyrnan. Vihreää lankaakin saattaa jäädä, mutta se ei ole kyllä mitään superohutta pitsilankaa. Meneekö liian myöhäiseksi, jos katotaan vuodenvaihteen jälkeen? Pitäis tässä meinaan neuloa vähän järeämpiä lankoja vaihteeks.

Mari said...

Hei, kivat kengät! Ensi kerralla, hani, tutustu siihen Prince Charmingin selän takana olevaan Prince Wonderful Personalityyn... ;)

"Vuodenvaihteen jälkeen" kuulostaa hyvältä. Siihen mennessä ehkä mäkin saisin jotakin vastiketta aikaiseksi...
Ai niin: olen ihan varma että blogissasi oli "joskus" ihana katsaus menneidne vuosikymmenten tekeleisiin tyyliin "äitini ullakolla oli nää 80-luvun neuleet". En vaan löydä postausta. Oliko se sulla? Jos, niin missä?

AnneV said...

Olihan se täällä jossain... ootas... pakko olla toukokuussa 2007 kun olin silloin kattomassa sitä "Vuonna 85" -näytelmää TTT:ssä ja etsin epätoivoisesti vinniltä yhtä autenttista puseroa.

juu, 26.5.2007 kohdalta löytyy.

AnneV said...

Tältä on nyt niin puhti pois, mieli maassa ja sanat hukassa että uuden kunnon postauksen laittaminen vaan venyy ja venyy. Mutta hirveen kiva kun täällä on näin paljon kommentteja.

Nyt alkaa itteäkin hirvittää, mitä on tullut rinssille tehtyä. Eilen kun menin kotio, se oli siellä kahtena kappaleena, oli mennyt ihan omia aikojaan rikki. Herravarjele mitä tapahtuiskaan jos mulla ois omat intressit takana näissä noitamenoissa.

Kaikenlaista terapiaa sitä muutkin maailmalla harrastaa. Tästä näyttelystä on tulossa jymymenestys:
http://tinyurl.com/ytas6v .

Anonymous said...

Kiitos vielä Pariisin lankakauppaneuvoista. Seurueen negatiivisesta suhtautumisesta johtuen (ne nauro mulle, kun kerroin haluavani lankakauppaan) pääsin vain siihen ensimmäiseen (La Droguerie) ja ostinkin vain yhden kerän alpakkaa. Ei ollut sielläkään ihan selkeä systeemi ja kauppakin oli aika täys.