Thursday, February 24, 2005

Emme lannistu - kuvien lisääminen onnistui vihdoinkin

Ensinnäkin lähetän kiitokset salaiselle pohjoismaiselle ystävälle - kaimani Anne oli lähettänyt lankapaketin, joka sain vasta tänään. Hjertegarnin Stripe-lankaa, pehmeitä ruskeita ja harmahtavia sävyjä - luultavasti samaa lankaa kuin tämä .




Hihittelin vaan ääneen, kun luin kaiman saatteeksi kirjoittaman tekstin: "I'm almost sorry to send you more yarn, my God, you have a lot." Onhan sitä lankaa paljon, mutta tuommoista Hjertegarnia ei ollut vielä ennestään ja tykkäsin kyllä kovasti. Saattaapa päätyä Clapotis-huiviksi, kun siihen alun perin varaamani langat on jollain käsittämättömällä tavalla hävinneet kämppään. Lokakuussa näin ne viimeksi.

Sitten katsaus menneeseen viikkoon: viime keskiviikkona oli Brysselissä paikallinen neuletapaaminen, johon jopa uskaltauduin menemään. Oli kiva tavata mukavia, lahjakkaita ja inspiroivia kanssaneulojia, joista osa oli liittynyt porukkaan vasta nähtyään sen tammikuussa nauhoitetun tv-ohjelman. Tällä kertaa ei ollut telkkariväkeä paikalla, "vain" yksi radiotoimittaja tekemässä jengistä haastattelua. Ryhmän "äiskä" Stéphanie esitteli villan kehräämistä värttinällä (kääk, meniköhän nyt termit oikein?) Projekti oli kyllä mielenkiintoinen, mutta vaikutti myös aika haastavalta, etten sanoisi. Otin muutaman valokuvan, joista tuli kuitenkin valitettavan epäselviä. Kuka käski neuloa niin nopeasti? Asetelmakuvat, joissa oli teekannuja ja sukantekeleitä, ovat ihan selkeitä, neulovat kädet suihkivat ilmassa liian nopeasti. Kävikin mielessä, että käsien kuvia voisi kerätä kavalkadiksi ja otsikoida sen vaikka "eurooppalaisia neulontatyylejä" tai "ahkeria käsiä". Jo pelkkä puikko-otteiden vertailu oli aikas kiehtovaa, jokaisella oli vähän oma tyyli. Jotkut jopa ankkuroi toisen pitkän puikon paikoilleen kainaloon ja temppuili sitten toisen puikon ja langan kanssa.

Kalustosta päätellen voitais olla vaikka jossain eksoottisemmassakin paikassa kuin Brysselissä.



Tämä tapaaminen oli siis keskiviikkona. Torstaina olis pitänyt pakata, sillä seuraavana päivänä lähdin Suomeen suoraan töistä. Pakkaamiseksi sitä touhua ei todellakaan voinut sanoa, kunhan heittelin kamat isoon olkalaukkuun ja toivoin sen kestävän painoa. Niin ja perjantaina oli vielä yksi neulejohdannaistapaaminen: Jorun tuli Luxemburgista erääseen kokoukseen perjantaina, käytiin yhdessä lounaalla. Oli hauska tavata häntäkin, vaikka kumpikaan ei tainnut esitellä parhaita puoliaan: hänellä oli kaikkien flunssien äiti ja mä taas märehdin omia murheitani. Noh, eiköhän seuraava tapaaminen osu vähän parempaan ajankohtaan.

Viikonloppu olikin sitten yhtä surua ja murhetta, joten maanantaina sallin itselleni pienimuotoisen piristävän shoppailukierroksen. Hakematta löytyi helmiä ja hakemalla taas huopuvaa vihreää lankaa (vaikkakin vain vähäisiä määriä, lankakaupan tädit olivat lähinnä kauhuissaan kun nappasin hyllystä mohairlankaa ja kysyin, saisiko sitä huopumaan. ööötota, ei ole tietoa, ei ole koskaan tullut mieleenkään edes yrittää. Mutta muutakaan huovutuskandidaattia ei ollut, joten kokeiltavahan se on.) Sit ostin vielä pari kirjaa ja lehteä - jotka lehdet puolestaan unohtuivat kotiin. Toinen niistä oli Burdan virkkauslehdykäinen, jossa esiteltiin myös koukkuamista, josta oli jokin aika sitten puhetta ainakin Ihanitse-palstalla. Jos nyt joku tamperelainen sattuu etsimään koukkuamiskoukkuja, niin niitä saa ainakin Taito-Shopista, Koskikeskuksen 3. kerroksen pienestä käsityöliikkeestä ja sitten vielä Hämeen neule ja ompelukone -nimisestä putiikista Tuomiokirkonkadulla. Taito-shopista olin tilannut pari viikkoa sitten itselleni erikoispitkiä pyöröpuikkoja. Tai siis olin yrittänyt, mutta olihan se mun toivomus tietysti vähän tulkinnanvarainen. Olin pyytänyt tilaamaan mahdollisimman pitkiä ja mahdollisimman ohuita puikkoja (mainitsin pitsin neulomisen ja Möbiukset). Tilauksen ottanut henkilö ymmärsi mitä tarkoitan, mutta hän puolestaan ei TEHNYT sitä tilausta. Siitä vastuussa oleva taas ei ymmärtänyt, mitä oikestaan olin halunnut, joten hän jätti koko asian sikseen. Ei siis saanut Anne hartaasti odottamiaan pyöröpuikkoja, jäävät ensi kertaan.

Niin ja ne kirjat. Ensinnäkin ostin uuden kipaleen Bill Brysonin "A short history of nearly everything". Olen meuhkannut siitä jo aiemmin; toistan kaiken aikaisemmin lausumani. Mun kappale on ollut mukana tuulessa ja tuiskuissa ja ruokatunnilla ja työmatkoilla ja vaikka missä, joten se alkaa olla jo aika surkeassa kunnossa. Aattelin laittaa sen kierrätykseen ja ostaa omaan hyllyyni toisen kappaleen. Tää bookcrossing on loistava juttu, ei muuta kuin kirjat kiertoon vaan! Ostin myös alekirjan Egyptin jumalhahmoista, joka pitäis opetella viikossa ulkoa. Ikään kuin ei olis muuta tekemistä.

Tiistaipäivä taas hujahti käsistä kotosalla touhuillessa, pyykkiä pestessä, selvitellessä yhtä todella raivostuttavaa sotkuista violettia putkilankaa. Sain sen lopulta kerittyä tosiaan tiistaina; otin kuvia Suomessa olevasta lankavarastostani, kunnes järkytyin niin pahasti etten voinut enää jatkaa. Eli aiemmin kuvissa esitelty lankavarasto oli ehkä puolet kokonaismäärästä. Äiskän varastoja ei ehditty edes pöyhäistä vielä.

Luulitteko todella, että laatikossa on rullaluistimet?


Mitä tämän edessä voi enää sanoa?


Aika kauheet värit, eikö?


Sen päivän kun näkis, että tämä on valmis.


Etsi kuvasta kaksi paria laukunkahvoja.


Haalari pienelle paksulle pojalle, joka saattaa olla jo armeijassa siinä vaiheessa, kun vaate valmistuu.


--Keskiviikkona olikin sitten vuorossa uusi neuletapaaminen vanhassa kotikaupungissa Tampereella. Seitsemän meitä loppujen lopuksi kertyi paikalle; kirjat, keskeneräiset työt ja langat vaan kiersivät pöydän ympäri. Mainittakoon, että ensimmäistä kertaa paikalla oli Johanna, joka suunnittelee matkaa Kölnin lankamessuille - ei muuta kuin reissuun! ja Kirsi, taas yksi hurja huovuttaja.

Mitä siellä pussissa oikein on?


Vaikka torstain pitäis olla toivoa täynnä, höh. Ei pidä paikkaansa. Viikon poissaolon jälkeen palasin tänään Belgiaan - siis herätys aamulla klo 4.45, täpötäydellä aamukoneella Rysälään. Kotona oli odotamassa jo yksi paketti, toisen hain postista. Sain siis jo mainittua lankaa ja sitten Ebayn huutokaupasta voittamani kaksi vanhaa Vogue Knitting -lehteä olivat suvainneet saapua. Ei muuta kuin retkelle postiin, ja päivän muita aktiviteettejä olivat kauppareissu, petivaatteiden vaihto, laukun purku ja sitten vielä vieraan hakeminen lentokentältä. Huomenna on taas työpäivä, ja viikonloppu on buukattu täyteen ohjelmaa.

Että miksikö tämmöisiä kaikkia horisen? No eihän tämä ole ollut mikään tavallinen viikko, mutta jäin silti oikein miettimään, kuinka vähän aikaa on ollut neulomiseen. Jos en olisi neulonut lentokoneessa, ei paljon olisi lapsille kertomista. Brysselin neuletapaamisessa pistelin huivia, jonka sain valmiiksi bussimatkalla kotiin (ensin 2 tuntia tapaamisessa, sitten vierähti noin tunti matkustaessa kotiin ensin raitsikalla ja sitten vielä bussilla). Suomeen lentäessä valmistui parikymmentä senttiä sukanvartta, vaikka lanka ja puikot oli aikas ohkoset. Suomessa päätehtävä oli sitten järjestellä lankavarastoa - sitten ostin vähän uutta lankaa ja järjestelin vähän lisää. Loputon suo. Sisko oli myös Suomessa käymässä ja kertoi mulle oman niksinsä sukan tekemiseen: kantapäähän yleensä kuluu ensimmäisenä hiuki, joten sisko jättää ensin sukkaan kantapään silmukat odottamaan ja neuloo sen sitten viimeiseksi valmiiksi, jolloin se on helppo tarpeen tullen neuloa uusiksi. Eihän sillä mitään kirjallisia ohjeita ollut, joten mä jouduin vain kokeilemaan tuota tapaa itsekseni, eikä siitä tullutkaan pöllömpi. Eka sukka tuli valmiiksi Tampereen tapaamisessa, toista aloitin palatessani Suomesta ja pistelin sitä hyvän palan odottaessani illalla Suomi-vierasta lentokentällä.

Ensin jätetään silmukat odottamaan, vaikka siitä tuleekin jumalattoman iso reikä.


Vaan eipä tullut kovin paha ottaen huomioon, että kyseessä oli vaan kokeilu. Otan vielä auki ja päättelen loput silmukat nopeammin, ettei tule noin terävää kulmaa.


Sukan kantapään ohje - nauhakavennus

Tarvii lisää neulonta-aikaa!

5 comments:

KirsiÄr said...

Moi! Olipas kiva tavata livenä. Mutta mitämitä: sä siis oikeasti ostit mohairia huovutettavaksi?! Minä naiivisti luulin, että se oli leikkiä vain. Mutta kerro sit miten mohair huopuu. Ja se kantapääohje (josta ei siis ole ohjetta) menee testaukseen kunhan intoudun taas sukkaprojekteihin. Mitenkäs koneissa suhtaudutaan nykyään puikkoihin? Onhan ne tietty kammottavia tappoaseita. Melkein sitä näkee sielunsa silmillä epäonnistuneen asiakaskohtaamisen päätteeksi nelosen addeihin keihästetyn stuertin.

AnneV said...

Niin olikin kiva tavata. Ja mä en koskaan laske leikkiä vakavista asioista, kuten langoista. ;-)

Eiku ihan oikeesti AJ:llä ei kuulemma ollut mitään huopuvaa vihreää lankaa ("voi-voi kun sitä vihreellä on nykyään niin vähän kysyntää"). Desperate times call for desperate measures. Perästä kuuluu.

Ja vielä puikoista: kiellettyähän se on... ja siksi niin kivaa. Tosin eipä turvatarkastajia pahemmin näytä kiinnostavan, mitä siellä taivaalla lentelee. Blogissa on jossain marraskuun postauksissa kuva kaikista turvatarkastuksen läpäisseistä kaluista, ja tällä keikalla listalle tuli lisäksi noin 12-senttinen terävä hattuneula, jolla Möbius oli kiinnitetty. Neulepuikot on kesyä kamaa siihen verrattuna.

Anonymous said...

Rohkeus on näköjään kasvanut. Neuletapaamisissa käyt ihan noin vaan. Nauroin siis aivan hillittömästi silloin kun kerroit siitä Tv tapaamisesta. Ihan kuin minä. Kid Mohairia ja Floricaa yhteenneulottuna olen huovuttanut koetilkun verran. Tiedän että Florica on konepseunkestävää mutta kun se näyttää siltä että huopuisi. No Kid Mohair huopui aivan loistavsti mutta kaveri saa olla joku muu kun Florica. Monica

Ninni said...

Kiitoksia ihanista langoista! Tulin niistä oikein iloiseksi. Olit kultainen kun ne minulle lähetit.=)

AnneV said...

Monica: hauska kuulla, että kohtalotovereita löytyy. Niin siis enhän minä ihmisiä pelkää, kameroita vaan ;-) Mutta on tää aika mielenkiintoista touhua, kun taas seuraavaan paikalliseen tapaamiseen olis kuulemma tulossa tv-kuvaajat. Eikö täällä muuta kuvattavaa muka ole?

Ninni: ollos hyvä vaan. Eivät oikein sopineet siihen tarkoitukseen, johon olin niitä ajatellut (viksumpi ihminen olis varmaan kokeillut ensin yhdellä kerällä). Ja ihan oikeesti - kuten Katikin sanoi - tässä tehdään kaikki osapuolet toivottavasti onnellisiksi. Tässä kämpässä alkaa tila loppua.