Inhorealistisia kuvia. Belgialaisessa sairaalassa ei noi apuvälineet edustaneet ihan kehityksen huippua (anteeksi nyt että sanon näin). Sopii vaan kuvitella ittelleen kaksi tönköksi kipsattua painavaa jalkaa ja sitten toimittamaan asioitaan tuohon pytylle. Juu, onhan siinä tukikahva. Yksi. Vähän on vaan hankalassa paikassa, ja toinen kahva puolestaan on vastakkaisella seinällä. No hetkinen, minä nyt vähän venytän tätä bionic-käsivarttani, niin het' saan siitä hyvän otteen.



Rollaattori, ilmeisesti maan viimeisen kyläsepän takoma joskus 1830-luvulla. Taustalla sairaalan vakiokokotyyny, mitat noin 80 x 80 x 45 cm. Jaa mikä niskavaurio? Kavereilta tuli tekstiviestejä Suomesta, ja mä meinasin naurusta pudota sängystä kun tuli puheeksi sängyn selkänojan säätö. Se oli ihan hoitajasta kiinni, ei todellakaan ollut mitään sähkösäätöistä sänkyä, jota olis voinut itse operoida ylös tai alas. Jos ei kukaan ehtinyt nostamaan tai laskemaan selkänojaa, niin sitten istuit ja söit ja nukuit miten parhaaksi katsoit.

Sitäkin kyllä naurettiin, että näissä vähemmän teknisissä vehkeissä oli se hyvä puoli, että kännykän käyttö oli sallittua. Ilmeisesti niillä ei ole sairaalassa mitään niin high tech -vehkeitä, että kännykän käyttö olisi saanut ne sekaisin.


Ou jeah, pyörätuoli! Veskikäynnit sentään helpottui, mutta ei tässä mitään huviajoja tehty. Jalkatuet? Nehän on vaan tiellä.



Ja sitten kun laskeuduttiin Helsinkiin ja sain viettää muutaman tunnin hotellin invahuoneessa, olin jo ihan valmis jäämään sinne. Sairaalassa ei onnistuttu järjestämään edes suihkumahdollisuutta ja kun olin lyönyt onnettomuudessa pääni ja se veri-, kudosneste- ja hiuskakku kun oli viikon puhdistamatta ja pesemättä, niin aloin olla jo epätoivoinen. Voitte varmaan kuvitella, miten ihana oli vaan istua ja antaa lämpimän veden valua. Aah.



Ja vessa-asiointikin onnistui vähän useammin kuin kerran päivässä kun ei tarvinnut pelätä jumiutuvansa avuttomana pytylle.



Mikään inhimillinen ei siis ole neuleblogaajalle vierasta.