Kaksoisolentoja - Doppelgänger (separate English version below)

Istuksin tässä tietsikalla ja odottelen asunnonvälittäjää + muuta revohkaa tänne lauantaiesittelyyn. Sairaslomani aikana kaverit kävi ansiokkaasti aukomassa ovia ja päivystämässä täällä tarvittaessa, mutta talo ei siitä huolimatta ole vielä mennyt kaupaksi. Julkisivun myyntikyltti oli kyllä otettu pois, tosin kuulemma vain siksi että se oli ollut huonosti kiinni. Hintapyyntö on pudonnut 25.000 euroa, mutta eipä vaan ole tosiostajia löytynyt. Niinpä minä jatkan langan hamstraamista ja kauhistelen vaan etukäteen itsekseni sitä mahdollisuutta, että täältä on lähdettävä pois.

Aamupäivä menikin potkiessa siivoojaa liikkeelle. Täällä oli nyt eri ihminen kuin yleensä; vähän laiskanpuoleinen ja hidas ja huolimatonkin mutta minkäs teet, hyvää palvelusväkeä on nykyään niin vaikea saada. Kaverithan motivoi siivoojiaan mm. viinipalkalla - täällä ei tepsinyt edes se. Oikeastaan ainoa asia josta se ilahtui oli kun lattialta löytyi kultasormus (mulla on tapana öisin touhuta mitä sattuu ja joskus innostun unissani repimään sormuksen ja korvakorut irti). Niin että nyt on sitten siivottu ja kohta joudun siivoamaan uudelleen kun nämä asunnonkatsojat saapastelee sisälle koirankakkaisissa kengissään. Charming.

Asiaan. Eiks oo jännää miten jotkut mallit ja teemat ja ideat kulkee ja toistuu, vaikkei mihinkään Project Spectrumeihin tms. osallistuisikaan? Ilulta valmistui hiljattain sinivalkoiset perinnelapaset, ja voisi melkein kuvitella kuinka ne on käytössä huopuneet ja päätyneet Hämeenlinnan Anu Tuomisen näyttelyyn. "Kesäpäivät talviunta" on auki vielä 18.3. asti. Kävin tsekkaamassa näyttelyn tammikuussa, mutta siellä oli kuvaaminen erikseen kielletty, joten tyydytään siis Googlen apuun. Anu Tuomisen teoksia





Neulova lehmä oli osallistunut kehruuvaihtoon teemalla "Tuli kytee jään alla", ja vähän samanlaisissa tunnelmissa olen vääntänyt ittelleni lisukelankaa. Sain tammikuussa Tampereen lankavaihtopäivillä Tipiltä ihanohutta harmaata mohairlankaa, ja kun itsellä oli pieni nöt... ööh... siis piti sanomani että määrä oikein kaunista vaaleanlilaa villaa, niin ajattelin yrittää kehrätä siitä hennon säikeen harmaan kanssa kulkemaan. Tarkoitus oli yrittää vangita sellaisen perinteisen hiihtoretken tunnelma, kun taivas on sininen ja hangella kimmeltää timantteja. En ole mitenkään kiiltävän perään, mutta nyt en edes epäröinyt ostaa paljetteja ja ohutta hopealankaa. Paljetit on jo pujoteltu mohairiin, sitten löysin vielä tuommoisia valkoisia kidemäisiä helmiä, ja nyt enää mietin, pistäisinkö kunnolla ranttaliksi ja laitan vielä sen hopeasäikeenkin sinne sekaan loistamaan. No eipähän tarttis ainakaan taiteilla hopeafoliosta suojakypärää, tämä kyllä hoitais senkin puolen.





Edelleen palaan Suomessa vietettyyn laatuaikaan. Näin jälkikäteen ajatellen enhän mä silloin ehtinyt paljon mitään, luulin saavani huomattavasti enemmän aikaan. Arkistoja penkoessa löytyi kuitenkin mm. yksi jo 80-luvulla laskeutunut UFO. Kodin Kuvalehdessä oli aikoinaan tosi kaunis pitsimalli, josta saattoi neuloa pyöreän liinan tai sitten pikkutytölle oikean söpöstelymekon. Siihen aikaan kun muutenkin neulottiin vähän eri tavalla kuin nykyään, mä värkkäsin muutaman ylhäältä alaspäin tehtävän kaarrokepuseron, joka siis alkoi tällä pitsimallilla. Kaappiin oli jäänyt hautumaan yksi ressukka, josta loppui lanka kesken. Oli varmaan tarkoitus jatkaa jollain toisella, mutta eipä ollut koskaan materialisoitunut tämä suunnitelma. Nyt sitten Di tutto cuoresta löytyi sama malli ja vieläpä ihan suunnittelijan itsensä tekemänä. Tää on tosiaan jäänyt mieleen niiden kaikkien vuosien jälkeenkin.





Nyt tulee taas ikävä. Isän kuolemasta tuli juuri kaksi vuotta, ja niinhän sitä sanotaan että vuosipäivät tuo muistot vielä elävämmin mieleen. Äitille tää on tietysti vielä vaikeampaa - aika hyvä saavutus, että kumpikin oli toista kertaa naimisissa, ehtivät olla yhdessä vielä hyvän matkaa yli neljäkymmentä vuotta. Niitä asunnottomien lapasia väkrätessäni kävi mielessä, että voi kun sais äitille edes symbolisesti jonkun jota pitää kädestä, ja sitten kun valokuva-albumista löytyi isän nuoruudenkuva, olisin niin halunnut siirtää sen kuvan äiskän lapaseen.

Mielittyhän näitä tekee - miten olis semmoiset, joissa on vanhempien nuoruudenkuvat?


Jostain Ranskan tv-kanavalta on tullut ohjelmaa neulotuista graffiteista. Höh, mitäs uutta tuo nyt on. Kirsi on jo pitemmän aikaa ilahduttanut tamperelaisia ulkoilijoita kaupunkimaisemaan piilotetuilla poikkitaiteellisilla teoksillaan.
knitted graffiti or
Knitting community
Knitta - knitted graffiti
Houston Press
Space and Culture


Loppuun vielä yksi kohtalonyhteys. Rupesin nyt sitten reippaasti neulomaan oikein puseroa siitä japanilaisesta neulekirjasta, jota on muutenkin tullut pyöriteltyä käsissä viime kuukausien aikana. Laskin tietysti tiheydet ja sensemmoiset, loin silmukat ja luulin työn edistyvän hyvinkin, kunnes aloin ihmetellä noita tammenlehvien kärkiä. Häh? Kaaviokuvan sisällä oli toinen kaaviokuva, jonka silmukkamäärät ja kerrokset ei taaskaan täsmänneet kokonaislaskelmiin, joten ei muuta kuin google laulamaan. Selitys löytyikin tästä blogista, ja voin vain sanoa että sen nimi kuvaa täydellisesti mun suhtautumista tähän projektiin. Vielä minä sinut neulon, vaikka se olisi viimeinen tekoni! (toivottavasti alkuperäisen blogin pitäjälle ei ole käynyt niin, päivityksiä ei nimittäin ole vähään aikaan ilmestynyt).
knit you sucka