Friday, April 13, 2007

Mondnacht overexposed



This was a test. Which one did you notice first, the cat or the black Mondnacht shawl on the handrail? Neither of them has been stretched to their full capacity yet but both enjoyed a gorgeous spring day out on my mother's backyard during Easter. It was the fourth weekend in a row when I was away from home, and there seems to be a pattern: if it's Saturday, I need to find a city with a river running through it, and my old home town Tampere fits the description just perfectly (four weeks ago it was Paris, then London, followed by Cologne and now Tampere). Now I'm finally back in Brussels with heaps of laundry, too woolly yarns, all sorts of unfinished paperwork and to top it all, the house where I live in, has been sold. Now I really should get my life sorted, decide where I want to live and wherever that is, just chuck a lot of unnecessary things out. Therefore, and since my return from Finland was delayed due to being ill and still not having fully recovered, I've also decided not to start any large projects this month but to finish a few which have been lingering for a while. You'll see them when it's done but please excuse me, I'll have to take a magic pill and turn into domestic goddess for a while. I'll leave you with a couple of photos of mummy's cat. See ya!

Tämä oli huomiotesti. Kumpaan kiinnitit ensin huomiota kuvassa: kissaan vai mustaan Mondnachtiin? Molemmat venyttelihe äiskän takapihalla pääsiäisen aikoihin. Edelliset neljä lauantaita onkin taas mennyt maailmalla huidellessa - ilmeisesti mulla on pakkomielle hankkiutua joka lauantai johonkin maailman metropoliin, jonka läpi virtaa joki (vrt. kuukausi sitten Pariisi, jonka jälkeen Lontoo, Köln ja viime viikonloppuna Tampere. Onhan Brysselissäkin jokin rutakko ollut aikoinaan ja on kai vieläkin jonkinlainen onneton kanaali. Hmm. Pitäiskin lähteä rullaluistelemaan sille puolelle kaupunkia, mutta jos mä nää pyykit suorisin tästä ensin...) Nyt oon siis palannut Belgiaan, vaikkakin myöhemmin kuin oli tarkoitus. Iski sen verran kova tauti, etten kyennyt ees matkustamaan suunniteltuna päivänä ja vieläkin on sen verran hutera olo, ettei tässä kaipaa enää mitään isoja kuukauden nimikkoprojekteja enää kaiken muun päälle. Josko ottaisin pari viikkoa ihan rauhallisesti ja hoitaisin pari pitkään roikkunutta hommaa pois käsistä. Kamerassa on taas kuvaruuhka jo ennestään, ja kun mä latailen niitä bloggeriin pikkuhiljaa aina ehtiessäni ja tallennan draftina, niin aina niistä tulee haamupäivitys. Mie en kestä enää! Miksi tää tekee niin? Mä en voi muuta kuin pahoitella - blogilistalla on nyt olevinaan joku atom- ja rss-syöte ja silti haamuja näkyy enemmän kuin Tylypahkassa. (Entäs jos tallentais ne draftit väärällä ja tosi vanhalla päivämäärällä? Sitä pitää vielä kokeilla.)

Laitetaan tähän vielä pari Viltsu-kuvaa. Eihän näiden jälkeen ainakaan voi olla vihainen, eihän?




Ai juu. Vielä piti kertoa päivän hyvästä työstä, jonka ehdin tehdä paluupäivänä vaikka kiirettä pitkin. Ajoin Tampereelta Helsinki-Vantaalle Paunun pikavuorobussilla, johon astui lisää matkustajia Hämeenlinnasta. Mulla ei ole yleensä tapana katsoa ihmisiä eikä mitä niillä on päällään (ja olen erityisen huono tunnistamaan ketään), mutta nyt huomioni kiinnittyi huovutettuun hattuun, joka oli erään naisen päässä. Pariskunta asettui mun eteen bussiin, ja jostain syystä se lakki pysyi päässä pitemmän aikaa – mietin siinä jo että voinko kohottautua penkin yli ja kehua sitä, se oli jotenkin niin selvästi käsintehdyn oloinen, värit sointui hyvin ja koristeena oli kaikenlaista epätavallista kamaa. Aattelin sitten kerrankin käyttäytyä suomalaiskansalliseen tapaan ja olla hiljaa. Pariskunta istui käytävän eri puolilla, ja kuulin jotain hajanaisia sanoja heidän keskustelustaan, mm. sen että olivat jäämässä kotimaanterminaalissa pois, kuten sitten kävikin. Mulla oli siinä jännät paikat virkkaukseni kanssa enkä sen koommin kiinnittänyt heihin enää huomiota, mutta sitten kun bussi pysähtyi päättärillä eli ulkomaanterminaalissa, huomasin huopahatun orpona siinä edessäni olevalla istuimella.

Vähän aikaa pähkäilin, mitä pitäis tehdä. Bussikuski ehdotti, että hän toimittaa sen Paunun löytötavaroihin, mikä tietysti olisi ollut helpointa kaikkien osapuolten kannalta, mutta lakki ei olisi päässyt reissuun. Sovittiin, että ottaisin sen mukaani, lähtisin etsiskelemään hatun omistajaa ja jos en löytäisi, toisin sen sitten takaisin pikavuoropysäkille, josta taas joku toinen Paunun kuski veisi sen mennessään.

Kipitin siis ulkomaanterminaalin neuvontaan, kerroin löytäneeni jotakin ja kysyin, voisiko kotimaanterminaalissa kuuluttaa pariskuntaa, joka oli juuri tullut Hämeenlinnasta pikavuorobussilla. Ja tiedänkös minä heidän nimeään, oli vastaus. Muussa tapauksessa kuulutusta ei voisi tehdä. Sen verran autettiin, että yrittivät soittaa suoraan kotimaanterminaalin neuvontaan, jos joku olisi ehtinyt jo siitä kysellä hukatusta tavarasta, mutta siellä oli numero koko ajan varattuna. Mulla taas oli mukanani myös matkatavarat, joten kipaisin nopeasti lähtöselvitykseen, sain kamat tsekattua ja lähetettyä liukuhihnalle, minkä jälkeen lähdin höyryämään kohti kotimaanterminaalia. Neuvonnan dooris oli edelleen puhelimessa mutta lopetti kun mä tulin siihen tiskille painostamaan, eikä siltä ollut kukaan kysellyt hukatun huopapipon perään. Jätin siihen kuitenkin puhelinnumeroni kaiken varalta ja menin turvatarkastuksen kautta tutkailemaan, mihin suuntaan kotimaanlentoja oli lähdössä. Fiksuna likkana päättelin sitten vielä että jos joku ottaa erikseen lämpöisen lakin mukaan ja matkustaa Hämeenlinnasta etelään ottaakseen lentokoneen, niin tuskin se sillä mihinkään kovin lämpimään kohteeseen on menossa.

Siispä lähtöportille, jossa Oulun-kone oli täyttymässä. Tietysti siellä oli joku hässäkkä kesken enkä uskaltanut mennä esittämään esittämään tätä loistoideaani, että sitten kun kone on täynnä muttei vielä lähtenyt, niin voiskohan lentoemäntä kysäistä matkustajilta että onkos tämä jonkun hattu ja jos ei ole, niin juosta kipittäisi sen takaisin mulle terminaaliin. Ei ehkä olis mennyt läpi. Päätin siis tehdä pienen kierroksen ja tutkailla, oisko muita pohjoisen koneita lähdössä lähiaikoina, ja tietysti pidin tätä vihreää huovutettua hattua koko ajan hyvin näkyvästi esillä siinä toivossa, että oikea omistaja bongaisi sen sieltä lentoaseman vilinästä.

Ihmeesti sitten huomioni kiinnittyi erääseen pariskuntaan, joka vaan viattomasti käveli sen hallin läpi. Naisihminen jotenkin aukoi ja penkoi laukkuaan siihen malliin, että häneltä saattaisi olla jotain hukassa, joten mä päätin vaan kokeilla onneani ja menin kysymään, jäiköhän häneltä tämmöinen vihreä hattu pikavuorobussiin. Juu! Oikea ihminen oli kyseessä; hän oli jo ehtinyt soittaa Paunun löytötavaraan mutta kuinka ollakaan, siellä ei ollut hattua näkynyt. Ei muuta kun pipo päähän, suunta kohti pohjoista ja Anne-Aatu-Avulias etsimään reittiä kohti ulkomaanterminaalia ja oman lennon lähtöporttia.

14 comments:

Tiitu said...

Heh! Hauska tarina. Näitä on mukava lukea!

laura koo said...

a) Omaksikin yllätyksekseni kissaan ja b) Vähänks sä oot kiltti ihminen.

villamokka said...

Nooo...kissaan kiinnittyi huomio vaikka hän yrittikin maastoutua harmaalle terassille.
Jos tuo tarinasi olisi tapahtunut elokuvissa, olisit myöhästynyt omasta koneestasi.
Onneksi totuus tässä kohtaa oli tarua reilumpi.
Vesi pitkällä kielellä odotan raporttiasi niiltä lankamessuilta. Toivottavasti kaiken muun tohinan lomassa ehdit sen julkistamaan!

Sari said...

Täytyy kyllä myöntää, että kissan minäkin ensimmäisenä rekisteröin. Ja hieman kateellisena katselin tuota reporanka-asentoa ja nautinnollista haukottelua...

Siniset Silmukat said...

-Kissaanpa tietenkin huomioni ensin kiinnittyi... Voi, miten kiltti olit! Päivän hyvä työ, todella! Kerran itsekin juoksentelin pitkin ja poikin, kun eräältä vauvalta putosi tutti. Nämä ihmiset vilinässä meinasivat kadota näkyviltäni, kunnes sain vihdoin hihasta kiinni. Äiti oli niin onnellinen kun viitsin tutin kanssa juoksennella, mutta hekin olivat lähdössä reissuun ja tutti oli ainoa. Siinä olisi ollut vielä muuten monta hammasten kiristystä kestettävänä kuulemma... :D
Aivan ihana tuo kuva kissasta ja rouvasta!
Hyvää kevättä sinulle!

Susa said...

Täytyy tunnustaa, että kissan huomasin ensimmäisenä...

Teit päivän hyvän työn, todellakin!
Mukavaa kevättä :)

Raisa said...

Kissan minäkin huomasin ensin....

Olit kyllä kiltti, ja nokkela! Pohjoisen kone... Siitä tulee itsellekin niin hyvä mieli kun tekee jotain tuollaista toisen hyväksi.

Bobbi said...

I noticed the cat first. Good thing you wrote about the shwal or I would have missed it completely!

JaanaM said...

Minä huomasin vain kissan..

kik said...

Viltsumpa hyvinkin.

Huivi maastoutuu kainosti taka-alalle.

Petra said...

Jep. Kissan mä vaan näin. Siis ihan piti tekstiä ensin lukea, ja sitten katsoa kuvaa uudelleen... Onko nää nyt näitä kissan "hei kato, toi kuvaa jotain tärkeetä, meenpä siihen väliin" -juttuja? ;)

Ja siis tosiaan, mä en olis lähteny sitä hattua kiikuttamaan... Mutta kerran tosi ruuhkaisessa kaupassa näin pienen tytön joka oli aikas hädissään, hukannut vanhempansa. Nostin tytön ylös ilmaan (tyttö parkui tietty), jolloin iskä näki hänet aika pian, ja tuli noutamaan kiitollisena. :) Lapsukainen sai varmaan sen verran traumoja, että pysytteli vastedes kärryjen liepeillä...

Joo, ja sun huivi on hieno, vaikkei se tossa kuvassa hyvin näykään...

nanna said...

Juu. Kyllä siinä kissa on - pitäiskö näkyä jotain muutakin??? Mainio hattutarina, rouva oli varmaan hyvin onnellinen - ja sinä sait tilaisuuden perehtyä hattuun riittävän tarkasti;-D

fleegle said...

I am so glad to see someone else doing Mondnacht. Actually, I adapted it as a border for a Shetland shawl. You'll see the first part emerging later this week. it's a fun knit, isn't it?

Raglana said...

Ups, Vilmaa ihailin, enkä huomannut huivia. Nousikohan mulle kissakuume... Niin kuvauksellisena loikoilee kauniin harmaat laudat taustanaan. Komea on Kuudanyökin, on siinä kidsilkkiä kerrakseen.

Jännittävä hattuseikkailu, oot sinä kanssa ehtinyt.

Kerran jo aiemmin kommentoin tätä, mihin lie hävinnyt, taisin unohtaa painaa julkaisunappia. Nyt sitten just meni sähköt. Onneksi on läppärissä akku ja kupillinen teetä keitettynä - vaan koska virta palaa, että saan postittaa...