Thursday, August 30, 2007

Täsä se ny sitte o. Jonkinlainen kilpailuvietti nosti taas päätään, ja vaikka kesän kuluessa olin jo tavallaan luopunut ajatuksesta että työ valmistuisi vielä tänä vuonna ja yritin vaan saada sen 3/4-valmiiksi, jotenkin tuonne kukkaosaan päästyä työ helpottui ja nopeutui. Niinpä sitten taas tapani mukaan otin puoliksi epätoivoisen tavoitteen, että jospa sittenkin saisi käytettyä kaiken mahdollisen päivänvalon hyväkseen ja homman valmiiksi ennen kuun loppua - ja vaikka Berliinissä vierähti yksi viikko ja sieltä palattua olin toisen viikon ihan sekaisin unenpuutteen vuoksi, niin silti työ valmistui. Tai valmistui ja valmistui, siinä on edelleen muutama kohta, jonka väreihin en ole ihan tyytyväinen, mutta kun kehyksiä etsiessä varmaan vierähtää muutama kuukausi, niin nehän voi käyttää pikku yksityiskohtien viilaamiseen.

Kuvasta ei sitä erota, mutta vasemmalla reunalla kulkee mittanauha. Onhan pohjakankaassa paljon tyhjää tilaa, mutta koko korkeus oli siis 140 senttiä. Olo on aika tyhjä, mutta kieltämättä helpottunut - nyt tartun taas ihan uudella innolla neuleisiin.



Ta-dah! It's finally over and done with! I had given up hope (well, almost) of finishing this this summer, but the higher up in the flower I got, the quicker it went. There are still some areas I'm not 100% happy with, but just right now I don't feel like correcting them. I know there are lots of empty areas, but still, the whole works measures some 140 centimetres, so you could say it's more or less a real-size sunflower.

If there's anything good to say about this thing, it is that it really gave me new energy and inspiration to get back to knitting. Woo-hoo, can't wait!

3 comments:

Anonymous said...

Hi Anne,

do you need some ideas for new knitting projects? Just wait a bit, perhaps I've got some for you soon ;-).
The sunflower looks terrific!!!
Greetings
from your SP

Anonymous said...

OI, tulipas tuosta ihana!

AnneV said...

Whee! Hello Secret Pal - so nice to hear from you! Can't wait... ideas are always welcome.

Mustikka, kiitos kiitos. Niin minustakin :-) (tai no joo, oishan siinä paranneltavaa mutta on se kieltämättä aika vaikuttava kun läväyttää rullalla olleen kankaan auki).