Uusi vuosi, uudet kujeet - mistähän aloittaisi -- New Year's resolutions - I wish I knew where to start

Jouluntienookin meni ohi melkein huomaamatta. Nyt kun oon ollut äiskän nurkissa jo kuukauden verran, aloin tuntea olevani jonkinasteinen rasite... ja niin varmaan olinkin. Vaikka kuinka yritin sairasloman alussa sanoa, että mua ei tartte auttaa ellen erikseen pyydä ja että pärjäisin kyllä kaikissa touhuissa vaikkakin tietty tavallista hitaammin, niin kehittelihän se tietysti kaikenlaisia ylimääräisiä hommia itelleen. Ihan vaan kaikkien elämän helpottamiseksi ehdotin sitten, että mennään edes jouluksi jonnekin valmiiseen pöytään, ja ihme kyllä äiskä jopa suostui lähtemään. Wilmakin pääsi mukaan, kun lemmikkihuoneita oli vielä vapaana, joten me koko konkkaronkka lähdettiin Ikaalisten kylpylään. Vesiliukumäkeen Wiltsu ei suostunut sentään tulemaan, mutta että se matkusti hienosti autossa ja asettui myös hotellihuoneeseen kuin kotiinsa. Vähän vaan naapurihuoneissa haukkuvat ja ulvovat koirat sai sen heristelemään korviaan, mutta varsinkin kotiinlähtöpäivänä se venytteli hotellihuoneen sohvalla kuin kotona konsanaan.

Etukäteissuunnitelmissa oli neuloa pitsihuivi, kehrätä tai kerrata yksi kohtapuoliin esiteltävä lanka valmiiksi, käyttää kylpylän liikuntaohjelmia, nukkua kissan kanssa päiväunia ja tietysti nauttia joulupöydän antimista. Viimeksi mainittu onnistui ihan kiitettävästi – noku siellä oli melkein jatkuvasti joko aamiainen, lounas, päiväkahvit tai juhlaillallinen katettuna. Ai juu, annoinhan mä yhtenä päivänä houkutella itteni matkustajaksi mönkijäsafarille, josta tulikin ikimuistoinen. Kihi-kihi. Nythän on satanut aika paljon, ja sitten joulupäiväksi tulikin pakkanen. Meitä ajatettiin rantapolkua pitkin letkassa, ja sitä mukaa kun useampi mönkijä ajoi samaa reittiä, yöllä jäätynyt jääkerros rikkoutui eikä sitä muutenkaan osannut arvioida, missä kohtaa hyväkuntoisimman ajopolun piti kulkea. Niinpä sitten kuski onnistui saamaan mönkijän jumiin jorpakkoon, ja kun retken vetäjä tuli neuvomaan miten sieltä parhaiten pääsisi pois, niin se holahti itte haarojaan myöten jäiseen veteen. Siinä tarakalla istuessani ja nousuvettä väistellessäni kävi vaan mielessä, että tätä tilannetta ei kenenkään työkaverin tarttis kyllä nähdä. Valitettavasti olin jättänyt kameran kämpille, joten todistusaineistoa ei saatu. Mönkijä saatiin kyllä ylös sieltä kuraprunnista, samoin meidät safarilaiset, ja loppuletka ajatettiinkin sitten toista reittiä pitkin perille. Mutta sen mä vaan sanon, että en näe niin sitten minkäänlaista järkeä tuommoisessa mettiä pitkin ajamisessa. Vesiskoottereita mä vihaan yli kaiken, ja hyvänä kakkosena tulee nyt sitten nämä mönkijät. Vaan tulipahan kokeiltua eikä kinttuihinkaan tullut uusia vammoja.

Nyt menee taas jorinaksi. Parasta siis siirtyä ihanuuksien esittelyyn. Kaikkihan tietää, miten vaikea väri vaaleanpunainen saattaa olla kuvattavaksi, ja niinpä tässäkin kuvassa näkyy niin oikeita kuin vääristyneitäkin sävyjä. Mikään ei kuitenkaan estä sonnustautumasta näihin kaikkiin kerralla ja kantamasta tuota yksinäistä pinkkiä saapasta vielä kainalossaan. Jaa että mikä se on? Se on kerrassaan ihq pinkki säästösaapas, johon on merkitty läpinäkyvä mitta-asteikko. Alkuperäinen namisisältö hävisi alta aikayksikön ja aloin laittaa kolikoita syrjään ihan sitä varten että voisin laskeskella, paljonko tuonne mahtuu rahnaa sisälle. Voin sanoa että paljon. Toisaalta on lohduttava ajatus, että kun se on täynnä, niin varmasti saa ostettua asteikon lupaamat bootsit (asteikkona on siis flip flops, sandals, stilettos ja boots). Kunnon elokuvatyyliin kiitän sponsoreita eli tässä oli takana

Katin blogi
Knitter's Block
Marjutin neuleet
Villiä Villaa

Mitäs muuta siellä näkyi? Ihan sairasloman alussa ostaa täräytin tuommoiset hempeänväriset citylenkkarit, vaikka jalat oli niin turvoksissa ettei ollut toivoakaan niiden mahtumisesta. Itse asiassa en ole vieläkään kokeillut, mutta eiköhän ne nyt viimeistään keväällä ala olla normaalit. Samalta reissulta lähti mukaan käsilaukku, jonka väriyhdistelmä tuntui aikas erikoiselta, ja nyt taas joulun alennusmyynneistä sen vuoriin sopivat nahkakäsineet.

Tampereen neuletapaamisessa ähelsin kasaan tuota roosanväristä pitsineuletta. Alkuperäinen idea perustui vanhan ihan-kaupasta-ostetun ruskean kaulahuivin tuunaamiseen. Se oli joskus jäänyt pahasti takin vetoketjun väliin ja korjausyrityksetkin olivat turhia: aina jokin kohta kinnasi. Päähän pälähti sitten ajatus, että neuloisin ohuesta sinisestä/turkoosista mohairista pitsikerroksen sen ruskean huivin ympärille ja kiinnittäisin reunat virkkaamalla. Kaikki hyvät suunnitelmat haihtui kuitenkin välittömästi astuttuani lankakauppaan. Marssin sieltä ulos roosan mohairlangan kanssa, joka oli sitäpaitsi paksumpaa kuin piti, mutta kun muutakaan ei oikein ollut tarjolla ja alottamaan piti päästä heti. Uskottelin aika pitkään itselleni, että kyllä vaan tästä saisi ihan käyttökelpoisen kokonaisuuden, mutta kun sitten asettelin kaksi mohairkerrosta ja yhden tavallisen huivin päällekkäin, niin eihän sitä mokomaa tönkköä saisi kunnolla edes solmuun. Uusiksi siis meni. Eiköhän Villapuodin Fonty Kidopale -valikoimasta löydy parempi vaihtoehto.




The lengthy rambling above describes our Christmas celebrations - nothing really interesting there, except for the goodies shown in this photo. The pink boot is my absolute favourite, its official name is "Shoe Fund Money Box" and it's supposed to help me reach my goals...when it comes to shoe shopping, that is. There are four steps: flip flops, sandals, stilettos and boots. Judging by the amount of money I've already tucked in, I should afford a helluva pair of boots once it's full. Thank you, girls - it's courtesy of

Katin blogi
Knitter's Block
Marjutin neuleet
Villiä Villaa



Seuraavaksi esittelemme pienen ongelmanpoikasen. On taas uudenvuodenlupauksien aika, ja mä vähän aattelin semmoista että ottaisin aina jonkun isomman kuukauden nimikkoprojektin (ja jotain pienempiä lisäksi jos sattuu ehtimään). Tammikuun työtä pääsisi kohta aloittamaan jos vaan osaisi päättää. Kandidaatteina olisi lohikäärmehuivi "Heere be Dragone" tai sitten samasta japanilaiskirjasta kuin tuo edellinenkin monsteri "Mondnacht", jonka ajattelin neuloa mustasta Kidsilk Hazestä. Sen kanssa ongelma on just tuo synkkä väri, jota ei ole ihan helppo neuloa Suomen sydäntalvessa kun aina on pimeää. Lohikäärmeelle taas on yllättävän vaikea valita oikeaa väriä.
- vasemmalla olisi ihanan ohutta suomenlampaan lankaa joko vaaleanharmaana tai mustanruskeana - kumpikin väri vaan tuntuu epälohikäärmemäiseltä
- seuraavana purppuranpunaista babyalpakkalankaa, jota ei ole kuin kaksi vyyhteä eikä enempää saa ihan samaa väriä. Pieni riski siis on olemassa, että joutuisin kehittelemään jonkin oman virityksen ainakin reunapitsiin, ellei lanka riitä
- sitten olis virolaista liukuvärjättyä villaa, joka on ensinnäkin paksua ja toiseksi karheaa. Positiivisenä puolena taas on se, että tämä olisi näistä ehkä lohikäärmemäisin vaihtoehto, mutta viittiikö sitä taas neuloa itelleen puolijoukkueteltan? Ja entäs jos se ei pehmenekään eikä kutistu huovutuksessa?
- etualalla näkyy kaksinkertaiseksi kerittyä merinosilkkiä, joka kai vahvuutensa puolesta kävisi tähän hyvin...mutta väri on taas niin onnettoman mitäänsanomaton vaaleanvihreä
- taka-alalla puolestaan hyvin marinoitunutta italialaista muka-mohairia jostain hämärältä 80-90-luvulta. Tämän käyttöä puolustelin sillä, että johonkinhan se pitää joskus tärvätä, ja sikstoiseks voisin neuloa ensin yhden harjoittelulohikäärmeen ja katsoa, tuleeko siitä neulomisesta ylipäänsä yhtään mitään. Malli kun on lievästi sanoen haastava.

Niin että jos on hyviä ideoita, niin anti tulla vaan!


Edit: Lohikäärmemallin voipi siis tilata täältä (lähetä sähköpostia) ja Yahoon knit-along-ryhmä löytyy puolestaan täältä. Mountainashin ystäville on myös polkaistu porukka pystyyn.






Then, once again, I have developed myself quite a dilemma. As of January 2007, I'd like to start (and finish!) a challenging knitting project, but I just cannot decide where to start. I have two strong candidates here: either the unique "Heere be Dragone" or another Japanese challenge called "Mondnacht", from the same book as the Mountainash shawl. For the latter I've already purchased some Rowan Kidsilk Haze, but since it's black, it'll be really difficult to see what I'm doing (I'm still living as a guest until my legs heal and I return to Belgium, so it's not always easy to find a comfortable, well-lit place to sit and knit). And I just can't make up my mind about the colour of the dragon. It might be
- light brown or brownish black. I have some lovely Finnsheep yarn in these shades, but they feel very un-dragony.
- next, there's some purple baby alpaca yarn, and when I say 'some', it's two hanks and no more. It's not available any more, so I'd have to risk not finishing the edging with the 200 grams I have now.
- Then there's some Estonian wool in greenish colourway... but the yarn might be a bit too thick, and for sure it's rather coarse. It might benefit from some careful felting but you never know. I might end up with an itchy tent around me.
- on the front there's a ball of lovely Italian blend of merino wool and silk. Blend, I said. And bland. Can't be bothered. And behind it some more Italian yarn. You know the type: there's *some* mohair in it but mostly consists of man-made fibers. My excuse to even suggest knitting the shawl using this yarn was that I'd sacrifice it to see whether the pattern was even feasible. If I could figure it out once, I'd make another later.

Help. I need help. Please.

Edit: the dragon pattern is available here (send an e-mail) and the Yahoo knit-along-group here. There's also a group for the Mountainash enthusiasts.

Mountainash...ish

Yarn: 100 % wool, about 230 grams. There’s no information about the yardage or much else for that matter but I counted wraps per inch and got 22. That’ll put it in the lace weight category.
Needles: 3.75 mm metallic Addis (didn’t change between the 3 and 4 mm needles)
Pattern: “When the Mountainash is in flower” from “New Style of Heirloom Knitting”, ISBN 4529039927.
Final dimensions: width circa 250 cm, length 135 cm. Larger than the original, but that’s partly due to the modifications I made on the way. Modelled here by someone who is significantly taller than me.
Time needed: three weeks.


Main differences:

Every other pattern’s background is in garter stitch, every other’s in stockinette. Except for the last two, both in stockinette.

Row 70-80:
I’m not a perfectionist, but I found it really annoying that the small round cat’s eye or bird’s eye patterns didn’t go over the “mountain top” – I mean the zigzag pattern which peaks on row 69. I added two repeats of the round thingies, which meant that the following zigzag couldn’t start on row 70 but 10 rows later. This also caused some other alterations, since the I also mirrored the zigzag pattern from rows 103-107 (the other one wouldn’t have matched with the cat’s eyes).





I don't have Fleegle's talent, nor her patience to turn these into neat instructions but you get the idea. Repeat the cat's eyes as below and repeat rows 103-107 when there's enough space for them.

Row 155-180
The diamond motifs were a bit too close to each other and in particular, they started and ended too soon before/after the previous/next patterns. I moved mine further apart, adding both rows and stitches between them.

Row 201-249
Again, the small motifs were placed in a strange way. I went for more symmetry and made only six of them in each triangle.



Middle stitch:
There’s been a lot of discussion whether there is a middle stitch or not. I wanted to have some sort of ‘spine’ running in the middle of the back but not two rows of yarnovers. The original stitch count doesn’t have a provision for a middle stitch, so one might just leave it out and hope that blocking takes care of the problem. As you can see, there’s quite a fishbone in the middle now, and it was made as follows: Wrong side: k2tog, yo, ssk. Right side: p1, yo, p2.





Suokaa anteeksi, suomalaiset. Mulla on vaikka kuinka paljon vastaamattomia sähköposteja, kun tää koneellepääsy on edelleenkin sekä satunnaista että lyhytaikaista. Pihlaja-huivia varten on polkaistu pystyyn neulo-mukana-porukka, ja kun alkuperäismalli perustuu japanialaiseen ohjeeseen, niin siinä on ollut vähän ihmettelemistä. Olen tehnyt omaa huiviani vähän soveltaen, ja mitä nyt olen ryhmän viestejä lueskellut, niin siellä vallitsee hämminki ja jopa epätoivo kun ohjeistus ei oikein aukea. Siksi halusin saada näytille kuvia omasta versiostani mahdollisimman pian; siis todisteeksi siitä, että kyllä sen kasaan saa vaikkei kaikkia ohjeita ihan pilkuntarkasti noudattaisikaan. Nyt siis kun kuva valmiista huivinrutjakkeesta (ja paikallisesta yli 180-senttisestä Helvetin Enkelistä, eihän se huivi muuten miltään näyttäisikään, hihihii) on saatu blogiin asti, voin pikkuhiljaa keskittyä muihin juttuihin – ellei tästä sitten ala kysymysrumba. Ihan vaan taustatiedoksi, että ohjeen mukaan olisi ensin pitänyt neuloa yli tuhat kerrosta reunapitsiä ja sitten neuloa siihen sisälle sopiva huivi. Reunapitsiinkin rakenneltiin kaksi vai oliko peräti kolme yhdistelysaumaa, ja yksi osio siitä olisi pitänyt neuloa vastakkaiseen suuntaan. Höpöhöpö, sanon minä.

Kuuden portaan rappuset - vieroitusohjelma netin orjuuttamille

"Eikö sun mielestä ole tylsää pysyä vaan paikallas", kyseli eräs kaveri tässä taannoin. En oikein osannut vastata siihen mitään, kun en tiennyt miten asian esittäisin: oon mä sitten tavallisestikin millä tavalla tahansa sairas, uni maistuu ihan vaivatta tuommoiset 16-18 tuntia vuorokaudessa. Eikä se tosiaan ollut mitään makailua ja unen odottelua; mm. syömisen jälkeen meni taju ihan hetkessä... eli en yksinkertaisesti ehtinyt edes pitkästyä. Sitten kun kunto vähän parani ja pystyin istuksimaan jalat tuettuina, aloittelin varsinaisia vammaiskäsitöitä. Tököttelin kalkkunan pintaan sinistä huovutusvillaa. Tököti-tököti-tököti vei kolmisen päivää, ja sitten meni hermot.



Nurkkiin kertyneestä Huopasesta piti rakennella talvilakkeja asunnottomille. Jämälankoja oli vaan niin minikokoisia keriä jäljellä, että jouduin melkein silmukan tarkkuudella laskemaan, saisko niistä vielä neulottua edes kerroksen verran raitaa. Tässä sitä taas aikaa tärvääntyikin, tosin Wilma tykkäsi kovasti kun aina oli joku kotona ja sohvalla oli lämmin mammiskella.



Wiltsua saattoi käyttää myös mittatikkuna. Jokos näissä alkais olla tarpeeksi pituutta? (Brysselin neuletapaamisessa likat sanoi näitä Hagrid-tumpuiksi.)



Siinä maatessa oli myös aikaa tutkia kameran sisältöä vähän tarkemmin.

Näitä kuvia ottaessa ei ole vahingoitettu Huopas-neuleita millään tavoin.





(Ja taas tuli mieleen, ettei pitäis päästellä suustaan mitään harkitsematonta. Nämä oli siis menossa asunnottomien keräykseen, ja suurin osa oli valmiina - vaikkakin huovuttamattomana - valmiina jo Belgiassa. KirsiR:lle taisin mainita joskus marraskuun alussa, että aion viedä nämä Tampereen Musta Lammas -päiväkeskukseen vasta joulun tienoilla, kun postittaminen Belgiasta *tulisi niin kalliiksi*. Joopajoo, nyt sen sijaan lennätin ensin ittelleni Suomesta avustajan, sitten ostin ittelleni samaan koneeseen paluulipun. Omat joululentolippuni jäi käyttämättä, samoin liput Leedsiin, jonne olin menossa käsityömessuille... mutta eipähän tosiaan tarvinnut maksaa pipojen ja tumppujen postimaksuja.)





Sitten kun nämä kaikki vehkeet oli huovutettu, aloinkin olla jo aikas hyvässä kunnossa. Jos ette ole vielä tätä tienneet, niin Tampereella toimii aktiivinen neuleporukka, jonka tapaamisiin halusin ehdottomasti osallistua. Ja kyllä kannatti! Hih. Tässä ryhmäkuvassa on osa mun "parane pian" -paketista. Kiitos vielä kaikille, ja älkää ihmeessä pahastuko, vaikka kaikki lahjukset ei näkyisikään. Suklaa jotenkin hävisi ennen kuvaan ehtimistä, heijastin on jo ulkoiluvaatteissa kiinni, äiskä nappasi sen Novitan ja muutenkin osa on jo löytänyt paikkansa tässä maailmassa. --Ja siltä varalta että joku ihmettelee: Wilma ei ole muuttunut valtavaksi monsteriksi, vaan tuo on siitä ristipistomalli. Ja ihhihii, kattokaa: auringonkukkahiussolkia. Täytyy ruveta kasvattamaan hiuksia oikein tosissaan. Kuten tapaamisessa sanoin, en suosittele kenellekään tuollaiseen onnettomuuten joutumista, mutta kavereiden kanssa harrastettu nauruterapia sairaalassa ja sitten tämä mieltä piristävä lahjominen on varmasti auttaneet paranemista.




Lahjukset ei lopu edes tähän. Wilmandeeroskin sai namia. Mitä muuta voi elämältä toivoa kuin sohvalla löhöilyä ja herkkujen putoilua suoraan suuhun.



Ja sitten olis vielä yksi hauska juttu, josta kiitokset neljän koplalle! Mistä ihmeestä semmoinen on löytynyt? Laitan siitä kuvan näkyville ensi tilassa, mutta nyt on taas kamppeet levällään: kameran lisämuistikortti ei ole tässä samassa tukikohdassa, jossa on tietokone. Tänne päästäkseen taas täytyy kiivetä portaita, ja se ei oikein vieläkään onnistu eikä innosta. Jos taas Pollyanna-tyyliin pitää etsiä siitäkin hyviä puolia, niin eipähän ole pahemmin kulunut aikaa netissä roikkumiseen, mikä on hyödyttänyt myös Mountainashia. Alussa laskeskelin, että reunuksen neulomiseen kuluisi 85 tuntia, mutta onneksi muutaman harjoittelumallikerran jälkeen homma rupesi pelittämään. Ihan tarkkaa tuntimäärää en tiiä enkä seurannut, mutta nytpä tuo rutjake on valmis, mitä nyt pingottaminen on tekemättä. Jälleen "eräässä" majoituspisteessäni oli tarjolla uusia houkuttimia: oikeaa termiä niille en tiedä, mutta sain metallisia hitsauspuikkoja, joita ajattelin soveltaa pingottamiseen. Niin että ei tässä kauheesti ehdi koneella istua eikä yhdessä paikassa homehtua; nytkin ollaan jo pikkutunneilla, muutama tunti pitäisi ehtiä nukkua ja aamulla taas matka jatkuu seuraavaan paikkaan. Ja minä kun luulin, että sairaslomalla sais ihan olla vaan ja levätä.

Loppuun vielä linkki keskiviikon neuletapaamisessa sivutusta aiheesta. Montakos niitä portaita olikaan? Kuuden portaan rappuset

When the mountainash is in flower (and pigs fly) - Kun pihlaja kukkii (ja lehmät lentää)

Thank you all for those encouraging messages and cards and gifts I've received lately! I'll return to that subject as soon as possible, but I just have to get this off my chest first. The body of the "Mountainash" shawl was finished this afternoon, and now I only need to make the edging. "Only." True to its name, the whole thing will probably be ready "when the mountainash is in flower".




Ihan ekaksi kauniit kiitokset kaikille viestein, kortein ja lahjoin muistaneille! Palaan aiheeseen heti kun vaan siihen tulee tilaisuus (nyt jo vähän paremmin pystyn käveleen portaita, eli tietsikkakin on saatavilla kun vaan jaksan könytä rappuset ylös ja alas). Nyt oli vaan ihan hirvittävä sisäinen tarve näyttää, mitä olen viime aikoina touhuillut. "Pihlaja"-huivin perusmuoto on nyt valmis, enää puuttuu vain reunus. Helppo juttu. Tällä projektilla ei ole mitään takarajaa, todennäköisesti koko vehje on valmis nimensä mukaisesti "kun pihlaja kukkii".

Lehdistötiedote - Press release

Just in short: I was released from the hospital in Belgium, but couldn't manage on my own in my flat in Belgium, so I had to fight for a permission to travel to Finland - normally my employer's rules forbid travelling during sick leave. I have some fractions in both of my legs, and some other things which still need to be examined, so I have no further comments on them at the moment.

At my mother's place in Finland there's no net connection, and quite frankly, I don't feel like searching for an internet café in the city (this posting was realised with a friend's help). I would benefit from a wheelchair and would be at least a bit more mobile with it, but since I live abroad and am not covered by the Finnish health care, I'm not allowed to borrow one from the city's medical services. The taxi company of the Tampere area has got a wheelchair, but if I want to reserve it, I'll have to pay for the chair's trip from the office to my mother's place as well, plus the normal fare wherevere I'm going. And believe you me, taking a taxi in Finland isn't too cheap...

So, at the moment I prefer spending my days at mummy's place with Wilma the Cat. We can easily manage 16 hours of sleep in a day. Besides, Wilma has shown some previously unknown talents as a therapy cat: she'd carefully climb on top of me and stretch herself over my legs while I'm laying down. She's so warm and careful that my heart just melts: I practically forget all my pains when she keeps me company.

But basically everything is fine: I'm just tired to do anything too complicated yet - knit-wise. I've found a lovely Japanese shawl pattern and have been trying to figure that out before I start knitting, but I've run into trouble right away. Judging by the photos, there's a vertical row of yarnovers in the middle of the shawl, but it's not indicated in the chart. Besides, if it's only one yarnover in the middle, where am I supposed to make the decrease so that the row stays vertical? Any good ideas?


Lyhyesti: Pääsin/lähdin pois belgialaisesta sairaalasta. Lensin Suomeen, tulin äiskän ja Wilman hoiviin. Päädiagnoosina on murtumia molemmissa jaloissa ja sit muuta pientä sälää, jota pitää vielä tutkia. No comments toistaiseksi.

Äiskän luona ei ole nettiä enkä ole oikein siinä kunnossa että lähtisin kylille etsimään nettikahvilaa. (Tämä postaus on toteutettu avustajan välityksellä.) Pyörätuolilla voisin liikkua, mutta kun ulkomaanelävänä en ole Kelan korvauksen piirissä, en saa semmoista edes lainaksi. Tampereen taksikeskuksesta saa kyllä lainaksi pyörätuolia jos on esim. menossa lääkäriin, mutta matkustaja maksaa tietysti ensiksi tuolin haun taksikeskuksesta plus sitten sen varsinaisen taksimatkan, ja kun sairasloma on vasta alussa, niin en viittis ihan kaikkea rahoja hassata tähän kyyditysralliin.

Makoilen siis kotona ja pidän Wilman kanssa nukkumiskilpailuja. 16 tuntia vuorokaudessa onnistuu ihan hyvin. Wilma on pyytämättä ja opettamatta alkanut toimia terapiakissana. Se tulee makoilemaan mun jalkojen päälle ja asettautuu mahdollisimman pitkäksi ja leveäksi, että paino jakautuu tasaisesti. Aiemmin se on nukkunut mieluiten kerällä vatsan tai rinnan päällä. Voi että. Kyllä eläimet on sitten viisaita.

Sen verran tästä kolhusta opin, etten etukäteen vouhota siitä, mitä olen ensi viikolla tekemässä ja minne menemässä. Katsotaan päivä kerrallaan. - Ja vielä loppuun vähän sisäpiirin tietoja: jokin aika sitten äiskä kaatui tässä pihallaan ja teloi kylkensä niin ettei tahtonut pystyä hengittämään. Kävi lääkärissä ja sai komennon ottaa rauhallisesti. (rauhallisesti? Meidän muori?) Samaan syssyyn tuli uutisia äitin siskolta: siltä oli varastettu lompakko, ja mun siskolta puolestaan kännykkä. Sit mä jäin auton alle enkä uskaltanut ensin kertoa äiskälle kun ei ollut mitään varmaa tietoa mistään. Viikonlopusta alkaen äiti oli yrittänyt soittaa mun Ruotsissa asuvalle siskolle kertoakseen tämän toisen tuhlaajatyttärensä uutisen, mutta siskopa ei vastannut puhelimeen. Tänään sitten selvisi, miksi on ollut hiljaista: sisko puolestaan oli kompastunut viikonloppuna, hajottanut polvilumpionsa ja joutunut eilen leikkaukseen, kipsi jalassa 6-8 viikkoa. Mitähän seuraavaksi? Mikä planeetta on naksahtanut väärään asentoon?

Muutakin kohta naksahtaa tai napsahtaa. Kaappasin lähtiessäni mukaan matkalaukkuun yhden japanilaisen huivimallin, jonka olen jo kauan halunnut neuloa mutta kun koskaan ei muka ole sellaista yhtäjaksoista neuleaikaa. No nyt olisi, jos vaan jaksaisi neuloa. Olen vasta käännellyt kaavioita ja vertaillut kirjassa olevia kuvia valmiista huivista, ja mun mielestä ne ei vaan oikein matsaa keskenään. Miten ihmeessä kolmiohuiviin tehdään keskelle yhden langankierron suuruinen reikärivi, ja vielä niin että se pysyy pystysuorassa? Jos mä lisään yhden silmukan, niin kavennanko sen sitten kans vaan toisella puolella? Jos on hyviä ideoita tai jos joku ratkaisee ongelman, miksi valokuva ja kaavio ei näyttäisi vastaavan toisiaan, niin anti tulla vaan, mulla on taas hyvä syy vääntäytyä sängynpohjalta ylös parin päivän päästä ja vaatia päästä tietsikalle. Siihen asti jätän teidät nauttimaan muutamasta kameraan tallentuneesta kuvasta "tilapäisvammaisen" elämästä.

Jumankekka! Tää pitää vielä kertoa! Laskeuduttiin Helsinkiin lauantaiyönä noin klo 02.00. Istuttiin koneen etuosassa, mutta kun oltiin perillä, taaemmilta riveiltä alkoi painaa väkeä ohitse. Lentoemäntä tuli mulle ehdottamaan, että josko te jäisitte odottamaan että koko kone on tyhjä, niin pääsette sitten viimeisenä ulos. Ei käy! Muutenkin roikutin kinttuja hirvittävän epämukavassa asennossa koko matkan ajan ja olin vaan laskenut minuutteja siihen, että saisin jalat suoristettua ja veren kiertämään. Totesin vaan, että mulla on nyt kipuja ja koneesta pitää päästä just nyt ulos. Aika monta siitä vielä punkesi puoliväkisin ohitse. Olis tietysti pitänyt todeta, että juu, tietysti mä istun alas, että IHMISET PÄÄSEE KULKEMAAN.

Inhorealistisia kuvia. Belgialaisessa sairaalassa ei noi apuvälineet edustaneet ihan kehityksen huippua (anteeksi nyt että sanon näin). Sopii vaan kuvitella ittelleen kaksi tönköksi kipsattua painavaa jalkaa ja sitten toimittamaan asioitaan tuohon pytylle. Juu, onhan siinä tukikahva. Yksi. Vähän on vaan hankalassa paikassa, ja toinen kahva puolestaan on vastakkaisella seinällä. No hetkinen, minä nyt vähän venytän tätä bionic-käsivarttani, niin het' saan siitä hyvän otteen.



Rollaattori, ilmeisesti maan viimeisen kyläsepän takoma joskus 1830-luvulla. Taustalla sairaalan vakiokokotyyny, mitat noin 80 x 80 x 45 cm. Jaa mikä niskavaurio? Kavereilta tuli tekstiviestejä Suomesta, ja mä meinasin naurusta pudota sängystä kun tuli puheeksi sängyn selkänojan säätö. Se oli ihan hoitajasta kiinni, ei todellakaan ollut mitään sähkösäätöistä sänkyä, jota olis voinut itse operoida ylös tai alas. Jos ei kukaan ehtinyt nostamaan tai laskemaan selkänojaa, niin sitten istuit ja söit ja nukuit miten parhaaksi katsoit.

Sitäkin kyllä naurettiin, että näissä vähemmän teknisissä vehkeissä oli se hyvä puoli, että kännykän käyttö oli sallittua. Ilmeisesti niillä ei ole sairaalassa mitään niin high tech -vehkeitä, että kännykän käyttö olisi saanut ne sekaisin.


Ou jeah, pyörätuoli! Veskikäynnit sentään helpottui, mutta ei tässä mitään huviajoja tehty. Jalkatuet? Nehän on vaan tiellä.



Ja sitten kun laskeuduttiin Helsinkiin ja sain viettää muutaman tunnin hotellin invahuoneessa, olin jo ihan valmis jäämään sinne. Sairaalassa ei onnistuttu järjestämään edes suihkumahdollisuutta ja kun olin lyönyt onnettomuudessa pääni ja se veri-, kudosneste- ja hiuskakku kun oli viikon puhdistamatta ja pesemättä, niin aloin olla jo epätoivoinen. Voitte varmaan kuvitella, miten ihana oli vaan istua ja antaa lämpimän veden valua. Aah.



Ja vessa-asiointikin onnistui vähän useammin kuin kerran päivässä kun ei tarvinnut pelätä jumiutuvansa avuttomana pytylle.



Mikään inhimillinen ei siis ole neuleblogaajalle vierasta.

Wilma hoitaa mun jalkoja:



Wilma is sending good wibes to my legs.

Mun mielestä tässä keskellä menee yhden langankierron/reiän levyinen keskisilmukka...



mutta ei se näissä kaavioissa mitenkään näy:

Harmi kun en saa tähän samaan postaukseen näkyviin röntgenkuvia kintuistani, joilla pitäisi kiivetä näitä portaita - ainakin belgilääkäreiden mukaan. Mä siis asun tuolla ylhäällä.




I just wish I could show you the x-rays of my legs in the same posting where I present the stairs up to my flat. According to (some) Belgian doctors, I could happily live in my flat in Belgium - which would mean climbing up and down these stairs.

Happy Thanksgiving! - Aihetta kiitospäivään

I know I'm late with this posting, the Thanksgiving already passed...but it was close I'd missed it totally. Pathetic as this may sound, I am thankful for the way things went, it could have been so much worse. And most of all I'm thankful for all the wonderful friends I have and their help and support. Lately I feel that my sentences have always begun by "I want..." and then someone has found a way of realising that idea. (The only thing that seems to be truly impossible is having a shower in a Belgian hospital.)

Currently I'm overwhelmed by all the messages I've got, so please bear with me, the reply may take a while. There are plenty of administrative things to arrange and they take the main part of my time and energy, but once they're over, I'll be back with a vengeance.

So, this is is one of the things I was knitting for the Finnish campaign where we make warm garments for the homeless. While a homeless person might appreciate a turkey as well, it wasn't the what it was supposed to be. More photos once it's truly finished.

---

Kiitospäivä oli ja meni, ja oli hilkulla etten missannut sitä kokonaan. Sillä uhallakin että kuulostan teatraaliselta, olen silti kiitollinen siitä miten asiat meni. Tietysti jos olisi valita saanut, en olisi tätäkään kolhua ottanut, mutta jos kerran jotain oli tapahtuakseen, niin pääsin sittenkin suhteellisen vähällä. Erityisen kiitollinen olen ystäväpiiristä ja turvaverkosta, ihan uskomattomasti on asiat järjestyneet tällain kauko-ohjauksella. Minä vaan teen listaa ja aloitan melkein kaikki lauseeni "Mä haluan/tarvitsen..." ja sitten joku keksii siihen ratkaisun. (Ainoa jutska tähän asti, joka ei ole onnistunut, on suihkuun pääseminen belgialaisessa sairaalassa.)

Sähköposti ja kännykkä pullistelee viesteistä, joten tätä kautta vielä kiitokset kaikille, vastaaminen voi vähän venähtää. Vielä on hoidettavana paljon paperisotaa, ja kun yksi sanoo yhtä ja toinen toista, eikä ketään tahdo tavoittaa puhelimella, niin tähän kuluu suurin osa valveillaoloajastani ja energiastani. Vaan kunhan hommat saadaan paremmalle tolalle, eiköhän neulominenkin taas maistu, kun kädetkin kerran pelaa.

Tämä ajankohtainen neuleprojekti oli siis yksi kontribuutio neulo asunnottomille -kampanjaan. Vaikka he ehkä ilahtuisivat kalkkunastakin, tarkoitus oli kuitenkin tehdä jotain ihan muuta. Valokuvakavalkadi jatkuu, kunhan tuote on loppukäsitelty. Hihi.

Pikakelauksella eteenpäin

Yritän tässä päästä ajan tasalle kertomuksissani. Lontoon messuilta vielä muutama kuva. Miten olis tämmöinen autoilevalle neulojatytölle sopiva pirssi?








Omat neulomukset on tilapäisesti jäissä. Selkä/hartiat kiukuttelee ja tietysti nyt just huonoimpaan aikaan kun pitäis olla niin maan perusteellisen vetreässä kunnossa. Laitoin oma-aloitteisesti neuleet telakalle ja tilasin fysioterapeutilta kuntokuurin. Tai älkää kertoko sille; oon mä vähän silti neulonut. Jotain sijaistoimintoja keksiäkseni on taas väripata porissut. Ja neulekirjat on järjestetty pariinkin kertaan. Niin ja lankakaapissa tehty arkeologisia kaivauksia. Mikähän siinäkin on, että jos jotain tiettyä lankaa lähtee hakemaan, niin sitä ei löydy, mutta sen sijaan noin kahtakymmentä muuta joita himottais rupea neulomaan. Istu siinä sitten ja läpsi itseäsi sormille. Valkoista lankaakaan ei sentään määrättömästi riitä värjättäväksi, ja kun täälläkin jo ilmat on viilenneet, ei terassillakaan voi touhuilla värijauheiden kanssa, ei ainakaan pitkiä aikoja kerrallaan. Jaa että mikset värjää sisätiloissa? You haven't seen Anne in action - täällä olis kaikki paikat kirjavina jos sen tekisin. Täytyy siis edelleen keksiä itselleen muita aktiviteettejä ja harhautuksia, ettei tulis liikaa langat mieleen.



Toissapäivänä käytiin pitkästä aikaa Kölnissä. Virhe. Virrrhe! Samaan aikaan kuin Belgiassa vietetään ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivää ja tunnelma on harras koko maassa, niin Kölnissä avataan karnevaalikausi. En ole tuommoista tungosta, älämölöä ja sotkua nähnyt pitkään aikaan. Se oli kuin suomalainen vappu, juhannus ja jääkiekon MM-juhlat yhdistettynä. En oikein uskaltanut edes kameraa kaivaa esiin siinä pelossa, että joku tuuppaa mut nurin, kaataa olutta kameran päälle tai muuten vaan sabotoi niitä mahtavia taidekuvia, joita yleensä otan. Tässä nyt siis muutama vauhdissa napattu otos. (ja mental note itselle: ei *ikinä* enää tuollaisena päivänä Kölniin, tai sitten täytyy pysyä tiukasti kaupungin toisella puolella).

Nämäkin kuva-arvoitukset on näpsitty messujen jälkitunnelmissa.

Mikähän se tämä on? (oikeasta vastauksesta yksi piste)

Juu, tämä oli helppo. Henk.koht. olen muuten sitä mieltä, että kerimislaitteita pitäisi jaella ilmaiseksi kaikille neulojille. Vehje helpottaa elämää ihan uskomattoman paljon. (Uskomatonta on myös se vyyhtien määrä, joka kämpästä paljastuu nyt kun on pelit ja vehkeet niiden kerimiseen. Hähhää, merinosilkki, päiväsi ovat luetut!) - Mutta mikä näissä oikein maksaa? Lähtöhinta on ihan järjetön, ja silti näistä käytännöllisesti katsoen tapellaan. Minäkin sain sen messuständin viimeisen kappaleen, ja sitten seison kassajonossa aarrettani varjellen kun kolme ihmistä käy kysymässä, mistä mä olin sen löytänyt kun he ei nähneet niitä enää missään.


Entäs tämä? (5 pistettä)

Minä ja minun itsehillintäni. Olin ollut messuilla neljä minuuttia, kun törmäsin tähän Namasten neuletarvikelaukkuun. Väriyhdistelmä oli se sama turkoosi+ruskea, jota kesällä hamstrasin kaikissa olomuodoissaan, ja olihan tämäkin laukku ostettava. Kojulla ei kelvannut Visa, joten matkakassaan tuli turhan iso lovi. Vielä kun ihminen jaksaisi ja ehtisi keräillä neulepuikkonsa kaikista muista säilytyspaikoista ja järjestää ne tähän välineeseen, niin elämä olisi taas hiukkasen helpompaa. Ehkä.


Ja jos joku ratkaisee tämän arvoituksen, niin siitä heltiää het'kymmenen pistettä.


Se on upouusi koivuinen Brittanyn neulepuikko, joka otti ja putosi Eurostar-junassa penkin ja ikkunan väliin. Alemmasta kuvasta näkyy miten ahdasta siellä on. No, ainakin vaunuseurueella oli hauskaa kun ähelsin ja ongin puikkoa piilostaan peläten samalla mihin inhaan töhnään sormet saattaa osua.

Olen jo joissakin yhteyksissä ylistänyt koivupuikkoja ja jatkan samalla linjalla. Ne tuntuu vähän erilaisilta kuin bambupuikot; lämpimämmiltä, toisaalta pehmeämmiltä ja toisaalta kovemmilta. Kevyet tietysti ja sitten mulle ainakin välittyy semmoinen tunne, että ne ei letkuile eikä katkea yhtä helposti kuin bambuiset (ei silti, ei mulla ole yhdetkään bambuisetkaan katkenneet, mutta nää nyt vaan tuntuu käteen sopivammilta). Hinta on edullisempi kuin eeben- tai ruusupuisten puikkojen (nää maksoi vähän yli 4 puntaa eli 6-7 euroa), sekä puikkojen pituuksia että paksuuksia on kattava valikoima - metrijärjestelmän mitat käytössä - ja sitten vielä viiden vuoden takuu korvaa käytössä hajonneen puikon. Mitä muuta voi ihminen toivoa? Näitä saa Martinalta ja brittiläisistä nettikaupoista, puskii!

Niin kaanis oli ilima, vaan kaaniimpi oli Vilima...

Osuin sitten Tampereelle just silloin pahimman lumimyräkän aikaan, tai siis ensin oli aikas mielenkiintoiset lentokelit Ruotsin ilmatilasta alkaen ja sitten vähän myöhemmin tulla rysähti lunta niin että varmasti riitti. Tämmöiset näkymät oli äiskän ikkunasta. Lumi roikkui hienosti vastapäisen talon räystäältä..


...mutta ei se meitä tyttöjä häirinnyt, me vaan tunnelmoitiin sisätiloissa.



Jumankekka! Minä olen aina kehumassa sitä meidän Wilmaa, Vilma-Hilmaa, Vilma Villahousua, kun se on niin kiltti ja mukava. Ja eikö mitä! Pirulainen näyttää mulle tässä keskisormea. Tai ainakin keskikynttä. Ettäs kehtaa!



Muutenhan Wilma on vähän tosikko. Se ei juurikaan leiki, eikä toisaalta meidän äiskä oikein ittekään ymmärrä, miksi kissaa pitäisi erikseen leikittää. Leikkiköön ittekseen, jos leikityttää. Yhdessä mielessä kissan körttiläinen mielenlaatu on ihan hyväkin asia: kun Vilma hiirestää, se ei leiki saaliillaan eikä kiusaa sitä. Wilma means business.

Kattokaa ny, eiks sillä ookkin isot tassut noin niinku tyttökissaksi? Vilman koura kun heilahtaa, siinä ei hiirellä oo kauheesti mahdollisuuksia.


Ja jos Johannan koira ymmärtää hyvän päälle ja mammii Colinette-huivien seassa, niin kyllä Vilmandeeroskin osaa. Se oli lievästi sanoen ekstaattinen kun ensin imppasi hahtuvan tuoksua nenäänsä ja köllötteli sitten lämpöisen lampun valossa niin että taisi tulla lapsuus mieleen. Leipoi mun orvokkihuivia (tuoteselosteessa mm. Debbie Bliss / Pure Silk ja Rowan / Kidsilk Haze) aikansa kunnes sammui. Mutta eihän siltä raaski mitään kieltääkään kun toinen on niin onnellinen.