Pienenpieni paniikki nostaapi päätään

Huomenna on maaliskuun viimeinen päivä. Tuskin kukaan yllättyy siitä, ettei Mondnacht ole valmis. Kieltäydyn kuitenkin syyllistymästä, sillä sen sijaan on tapahtunut kaikenlaista mukavaa, josta ei olisi kannattanut kieltäytyä sillä verukkeella että olisi pitänyt tehdä kuukauden nimikkotyötä. Sitäpaitsi sairastelu on myös vaatinut veronsa: yöt oon enimmäkseen yskinyt ja yrittänyt sitten puoli-istuvassa asennossa saada uudelleen unenpäästä kiinni; päivät ja varsinkin illat on sitten mennyt nuokkuessa. Autokin on vaatinut huomiota, aikaa ja rahaa: ensin se oli yli kolme kuukautta täysin ajamatta mun sairasloman aikana ja sitten helmikuussa käytin sitä vain kerran. Oliko sitten ihme että akku simahti? Maaliskuussa oon siis viettänyt kotvan jos toisenkin odottelemassa Team Ahmaa, ja monenlaista maanteiden ritaria onkin kohdalle osunut. Toinen toistaan reippaampia (hahhahhaa). Ensimmäisellä kerralla olin ajanut vajaan 50 kilsan päähän, ja siellä sitten jämähdettiin kaupan pihaan sateessa ja pimeässä. Neule olis kyllä ollut mukana, mutta ei nähnyt neuloa kun oli niin pimeää...eikä auton sisävalo jostain kumman syystä palanut. Siltä reissulta palattuani ajoin auton talliin ja jätin sinne häpeämään, ja kun taas seuraavan kerran menin sitä katsomaan, niin kuolluthan se oli. Taas sen verran tekohengitystä taksilta, että pääsin korjaamolle asti akunvaihtoon, ja sitten kun auto oli taas saatu kulkevaksi, olen ollut vapaampi varaamaan enemmän fysikaalisia hoitoja noille kintuille, eli lähimenneisyydessä olen tuhlannut paljon hyvää neulomisaikaa istumalla liikenneruuhkissa.

Mondnacht siis valmistuu kun valmistuu - tässä kuva viime viikonlopulta kun huivi lepäilee Lontoon hotellihuoneessa. Miten siitä taas tuli noin iso, vaikka tein paljon pienemmillä puikoilla kuin olisi pitänyt? Muutama päivä sen kanssa kuluu vielä kuin siivillä. Nuo reunapitsit vie uskomattoman paljon aikaa, vai mitä Marjut?



Mikäs tässä olisi pitsiä pistellessä, ellei samaan aikaan olisi toinen projekti tunkeutumassa syliin. Taisin jo edellisessä postauksessa mainitakin, että maanantaiksi pitäisi olla tehtynä Kaffe Fassett -henkinen kirjoneulelappunen. Mä olin taas menossa peppu edellä puuhun ja ostamassa siihen erillisiä lankoja, mutta onneksi Kirsin kommentti sai edes jonkinlaisen järjenhitusen heräämään. Vaikka ensimmäinen ajatus olikin väittää vastaan - "ei tietenkään mulla oo tarpeeksi ohuita villalankoja, että niistä saisi aikaan sävykkään kirjoneuleen" - onneksi niitä sentään löytyi. Sakset vaan käteen ja leikkelemään metrin, parin pätkiä alpakkalangoista, Pirkka-langan vyyhdeistä ja mitä sukkalankoja nyt sattui käsiin osumaan. Nauroin kyllä itselleni, että on siinä mulla oikea hamsteri, kun ei meinaa raaskia leikata metrin pätkää jostain 100 metrin vyyhdestä. Hirvee tappio. Niin että nyt pitää sitten vaan ehtiä neulomaan se läpyskä, ja sitten ensi viikolla seuraa lisää samasta aiheesta.



Lisää naureskelua itselle: sininen ei todellakaan ole mun väri enkä ole läheskään vakuuttunut noiden kenkien kauneudesta, käytännöllisyydestä enkä varsinkaan järkevästä hinnasta, mutta kun olin ne kerran bongannut ja muistanut samaan syssyyn, että kaapista löytyy vähän Lana Grossan India-nauhalankaa, niin pakkohan ne oli sitten ostaa. Pakko, tottavieköön. Tämänpäiväinen töistälähtökin oli ajoitettu sotilaallisella tarkkuudella: piti ensin jäädä joksikin aikaa roikkumaan byrooseen ja varmistamaan, että Saksan Ebayllä ollut India-erä ei päätynyt vääriin käsiin (hähää, kylmäverisesti laitoin oman huudon sisään 23 sekuntia ennen huutokaupan päättymistä - vähän kyllä sydäntä kylmäsi, sillä mihinkään toimintahäiriöön ei ollut varaa). Huutokaupan päätyttyä taas piti ehtiä nopsasti kotiin, sillä oon koko viikon oottanut yhtä kirjaa, johon olisi mahdollisuus saada kirjoittajan signeeraus viikonlopun aikana. Tänään se sitten tuli, joten töistä palatessa kipitin ensin kotiin, löysin postiluukusta saapumisilmoituksen ja lähdin sitten yhtä ripeästi kohti postitoimistoa ennen kuin se menisi kiinni. Ehdin! Seuraava tavoite onkin sitten muistaa ottaa kirja mukaan.

To do -lista alkaa olla aika mielenkiintoisen näköinen. Siellä on paljon sanoja ja lyhenteitä ja piperryksiä, jotka ei todellakaan sano mulle tällä hetkellä yhtään mitään. Täytyy vaan toivoa, että muisti palautuu ajoissa. Tässä muutama esimerkki:

- soita Toikalle (soitinkin ja sanoin että karsta oli mennyt naks vaan poikki, vaikka ne ennenvanhaan kesti vuosikymmeniä. Lupasivat uuden tilalle. Eli Suomessa käydessä täytyy laukata Taito-shoppiin ja hakea se sieltä, siis jos vain ehtii tulla ajoissa.)
- toukokuun teatterivaatteet? (kuulostaa helpolta ja viattomalta; ei ole)
- superliimaa, pieniä neppareita (on pitänyt korjata yksi jakku jo pitemmän aikaa. Kerron lisää jos/kun saan operaation onnistumaan)
- sukkalehti, mallivillat, hartsaportsakirja, käsilaukut (tässä on nyt niitä käsittämättömiä. Mikä sukkalehti? Mallivillat on vissiin niitä mitä tuossa ylempänä jo mainitsin, Harry Potteristakin on ollut puhetta, mutta mikä ihmeen kirja niistä seitsemästä? Ja käsilaukut on aina ongelmallisia - mitähän erikoista niille nyt pitäisi tehdä?)
- puinen leimasin (ollut hukassa viime lokakuusta asti)
- ruskeasävyiset (niin mitkä niistä?)
- rahat ja ohjeet (hmm. olenko kirjoittanut johonkin ohjeet? "Älä tuhlaa rahoja" vois olla aika hyvä.)
- pysäköintilupa (eipä tässä ole kauheesti pysäköintilupaa kaivannut kun auto on ollut lepäämässä. Olisi kyllä sikäli hyödyllinen, että työpaikan autotalliin ei ole toivoakaan päästä ilman sitä.)





Tehdäänpä sitten vielä lopuksi nosto ideapankista. Kyllästyttääkö saumojen yhdistäminen? Eipä hätää, Marianne-lehti antaapi ohjeet, miten yhdistetään erillisinä neulotut kappaleet. Näyttää tosi näppärältä, eikö?





No entäs sitten lattiatyyny, jonka täytteenä on lankakeriä? Tie-ten-kin siihen pitää ostaa täytteeksi uunituoreita lankakeriä, eihän sitä nyt vanhoilla langoilla voi täyttää. Tuossa on siis päällä ohutta tylliverkkoa, johon on ommeltu pitkittäisompeleet pitämään lankoja vähän paikoillaan ja komeus on sitten täytetty Phildarin sävysävyisillä langoilla.

What's the connection between a horse, a yak and a toucan?

(sama suomeksi: skrollaa reippaasti alaspäin)





Believe you me, there IS some sort of connection between these three.

I just wonder where I should start this time. After seeing the David Lynch exhibition I labeled him as disturbed - and now I'm a bit worried about the eventual conclusions you'll draw after hearing that I went to London this weekend and saw the stirring play "Equus" with Daniel Radcliffe in a leading role. Naked. And no, I'm not a pervert, just a middle-aged woman who wanted to see this play. I'm not going to bore you trying to analyse this controversial play, there are plenty of others who have done it by now. Let me just say that the boy is good. The fact that he is naked is just essential for telling the story, yet D.R. is (or at least seems to be) so relaxed about it that you almost forget the whole thing. Rather interestingly, it's not the nakedness that seems to shock the audience, neither the storyline that the main character, a young disturbed boy attacks and blinds six horses... but put the young Radcliffe on the stage and see him light a cigarette - that's when the audience gasps. There were moments which gave you chills and made your hair stand on end. It was hard to believe that he is only 17 - he may have earned enough by now but if/when he's looking for an acting career after the Harry Potter movies, there should be nothing stopping him. -- And by the way, here's a quote from the psychiatrist who tries to find the reason behind this wild boy's behaviour is reminded of his own youth and his passion which he seems to have lost over the years. He and his wife have grown apart, and the husband can only say "what the woman knits, night after night, I do not know".

reviews, interviews and such

So, that's the first animal explained. What about the yak? A visit to The Handweawers' Studio has been high on my list forever, but it's situated quite far from the city and there doesn't seem to be enough time to go there. Now I was rather determined, but as often happens, the metro line was under renovation work and I had to find an alternative route to get there. To cut a long story short, I took a local train towards Chingford, hopped off the train and found the studio within minutes. And within a few more minutes I'd become a happy owner of some yak fleece, as well as camel and alpaca. As you can see, I just haven't given up the hope that I might start enjoying spinning some day.

Other weekend activities included several visits to the vast London bookstores, but despite the current knitting book hype, there was no single copy of Victorian Lace today or Lace Style left in any of them. Undeterred, I found some other interesting titles which will be introduced later, otherwise today's posting will become far too long. And as always, just had to check what John Lewis and Liberty had to offer; luckily there was nothing really special. I had anticipated buying a colourful selection of wool for a swatch which should be ready next Monday but once I started counting how much that swatch would cost, I just put the yarns down. And now I'm kicking myself: how on earth can I make that swatch - where will I find the yarns and above all the time to make it?)

Sunday's main target was to ride the huge chutes of Tate Modern - something I didn't find time for during my previous visit in October. The chutes will only be open for a couple of more weeks, so it was now or never. Riding the chutes is free but you need to have a ticket indicating a time slot, otherwise you'd spend the whole day there. I wasn't among the very first to enter the museum on Sunday morning, there were a couple of groups of schoolchildren from France and Italy, and at that point the waiting time was about two hours. By the time I'd climbed up and queued amongst the childre, it was more than three hours. The ride itself is so much fun I'd love to have done it several times but it simply wasn't possible. Just have a look at this webcam at daytime - there's a constant stream of riders. Tate webcam

While waiting for my turn, I visited the galleries showing the current main exhibition there, Gilbert & George. Thinking back, one could have spent their time somewhere else and been happier after that. Like at the Globessa, which is right next to Tate. The G&G exhibition didn't really lift my spirits, maybe I've passed a treshold and can't tolerate the idea of body fluids as art any more. Having said that, there was one more piece of art in this category. The British Museum has recently acquired Romuald Hazoumi's work of art La Bouche du Roi which was also on display there. It symbolises a ship taking slaves from Africa, how those vessels contained humans in inhumane conditions, and it even includes some realistic smells. The commemoration of the abolition of transatlantic slavery took place at the British Museum, and there were lots of other experiences and happenings, like a collection of colourful printed pieces of clothing from Ghana (photography not allowed), and a crafts corner for children with materials from all the corners of the world. In the background there was a chorus singing Amazing Graze so beautifully that it'll be etched in my memory.

Slave trade abolition exhibitions
and more



Finally, a couple of snapshots from the city, although I missed the best one. Having recently encountered some car problems, I just couldn't help smiling smugly when I caught a sight of a Ferrari which had a flat battery. There was an AA man with cables who seemed slightly amused as well - too bad that I was on a bus and missed the opportunity of making a photo. There we are, it does happen in the best of families. However, here's another unusual car: it's the singing handyman, and in the lower photo we have knitted tea cosies. Just couldn't see the price - making the photo was difficult enough when the shop was closed and I had to manouvre through metal gates.






So, this is what I had time for this time. There were a couple of places I would have wanted to visit but the timing wasn't right. For instance, the following two opened only after I'd left London. V&A Museum's surreal things Gorillas at the zoo

Now, we've covered a wide variety of animals in this posting, but what's the story of the toucan, you might ask. The mascot for the London Olympics of 2012 hasn't been presented yet, and just as the mascots of the Beijing Games were introduced a while ago, the BBC asked the locals, what would symbolise the games and London at the same time. Here's one suggestion: "How about a Toucan? Like the Olympics, a Toucan has a great big bill."

Hevonen, jakki ja tukaani; mitä yhteistä niillä on?

Kaikilla näillä ON jostain yhteistä, uskokaa tai älkää.

Hih. Mistähän taas tämän jutun aloittaisi? Edellisviikonlopun taide-elämyksenä oli tosiaan omalla tavallaan kieroutunut David Lynch, mutta minkähänlaisen leiman mä mahdankaan saada kun tunnustan käyneeni Lontoossa katsomassa Equus-näytelmää? (Hyi, senkin perverssi keski-ikäinen tirkistelijätäti nuorten poikien kimpussa!) Kyllä vain, se on juuri se näytelmä jossa Harry Potter telmii pippeli valtoimenaan hevosten (ja vähän tallitytönkin) kanssa. Ennen kuin siellä ruudun toisella puolella alkaa päänpuistelu ja sormenheristely, niin huomautanpa vain että oikeesti halusin nähdä näytelmän monestakin eri syystä, ja mikä mielenkiintoisinta, se alastomuus oli näytelmässä toisaalta hyvin oleellinen seikka eikä koko juttu olisi toiminut läheskään yhtä hyvin ilman sitä, toisaalta taas sen melkein unohti. Täytyy vaan ihmetellä ja ihailla 17-vuotiasta nuortamiestä, joka on valmis asettamaan itsensä noin haavoittuvaan asemaan, ja sitten vielä selviää siitä loistavasti. Myönnetään, maailma on muuttunut paljonkin sen jälkeen kun minä olin nuori, mutta tuskin monikaan tuon ikäinen poitsu olisi valmis samaan.


Daniel Radcliffe esittää siis yksinäistä, vanhempiensa eri tavoin kontrolloimaa poikaa, joka jumaloi hevosia. Hän saa työpaikan talleilta, oppii hoitamaan hevosia ja luo niihin läheisen suhteen, kunnes kuvioihin astuu nainen ja sotkee kaiken - tietysti. Tarjolla olisi varsinaista heinälatoromantiikkaa: tallityttö viettelee poitsun (tai yritykseksihän se jää) eikä tuloksena ole muuta kuin voimakas tunnesekoitus häpeää, vihaa ja turhautumista. Tallipoika menettää täysin kontrollinsa ja sokaisee kuusi hevosta kaviokoukulla, minkä jälkeen joutuu tietysti laitoshoitoon miettimään tekosiaan ja alistumaan siihen että psykiatri yrittää päästä pään sisään; tosin ensin pitää löytää oikea lähestymistapa, jolla poika saataisiin avautumaan. Tarinan kehittyessä käykin varsinaisen teon väkivaltaisuus jää taka-alalle ja psykiatri löytääkin lähinnä nuoren ihmisen ehdottomuuden, intohimon ja vahvuuden ja jääkin ihmettelemään, mihin ne ovat hänen omasta elämästään kadonneet. Tulkinnoissa on myös esitetty kaikenlaisia kuvioita, mm. vertauskohtia Raamattuun: hevonen onkin Jeesus ja tallityttö tarjoaa kiellettyä hedelmää kuin Eeva konsanaaan, ja eihän siitä voi seurata muuta kuin syntiinlankeemus ja yleistä kärsimystä.

En oikein etukäteen osannut kuvitella, miten 17-vuotias Daniel Radcliffe selviytyisi roolista, jossa pitäisi luoda uskottava yhteys hevoseen - siis sekä henkinen että fyysinen - varsinkin kun hevosia esittää kuusi lihaksikkaan virtaviivaista miestä. Näiden ylävartaloon on kiinnitetty hopeankiiltävä metallinen hevosenpää ja jalkoihin puolestaan kaviot, jotka pidentävät käyttäjänsä askelta ja korottavat heidät korkealle muiden näyttelijöiden yläpuolelle. Lavastuksena on muutama kulmikas musta koroke ja taustalla puiset tallinovet; niin ympäristö kuin suurin osa tapahtumistakin jää katsojan mielikuvituksen varaan (ja hyvä niin). Kuitenkin kun ammattitanssijana toimiva Will Kemp nostaa poikamaisen Radcliffen harteilleen ja alkaa juosta samalla kun Radcliffe huutaa ja ruoskii itseään niin kipuun kuin hurmioonkin, katsojalla nousee ihokarvat pystyyn.

Näytelmän ymmärtäväistä psykiatria esittää muuten sama mies, joka Harry Potter -elokuvissa on kaikkea muuta kuin hyvissä väleissä HP:n kanssa: Uncle Vernon eli Richard Griffiths. Näytelmän pohjalta on tehty myös elokuva (Equus, 1977), jossa psykiatria esitti puolestaan Richard Burton, ja saman elokuvan tallityttönä tuolloin esiintynyt Jenny Agutter on mukana myös tässä näytelmässä. - Jos nyt jotain huonoa pitäisi mainita, niin D.Radcliffen ääni ei oikein kantanut tarpeeksi, ajoittain ei myöskään Griffithsin. Voiko 17-vuotiaalla olla vielä äänenmurros? Ja mikä olikaan näytelmän järkyttävin kohta? Hevosten sokaiseminen? Henkinen väkivalta? Alastomuus? Ehei. Olisittepa nähneet yleisön reaktion, kun Radcliffe pisti tupakaksi. Hyvä ettei kuulunut buuauksia.

arvosteluja, haastatteluja ym.

Ei vaan, siirrytäänpäs taas asiassa eteenpäin. Hevonen on siis saanut selityksen, entäs se jakki? Monta kertaa mun on pitänyt Lontoon-keikalla tehdä retki The Handweawers Studioon, mutta se sijaitsee sen verran kaukana keskustasta ettei sinne tule yleensä lähdettyä. Tällä kertaa olin henkisesti valmistautunut aloittamaan lauantain ostoskierroksen sieltä, mutta sitten just sinnepäin kulkeva metrolinja oli remontin vuoksi kokonaan poissa pelistä. Suht nopeasti kyllä selvisi, että sinne pääsee myös paikallisjunalla, mutta oikean lähtöaseman löytäminen kestikin sitten vähän pitempään. Mun hotelli oli Paddingtonin lähellä, mutta siellä oli aivan helvetillinen ryysis, eikä mielialaa todellakaan kohottanut se, että lipunmyynnin täti ei vaan kertakaikkiaan myynyt mulle lippua kun ei tiennyt että siinä lähellä on juna-asemakin. Opasti mut kuitenkin seuraavalle rautatieasemalle eli Charing Crossille. Vaan eipä ollut sekään oikea lähtöpiste. Eli jos nyt joku väenväkisin haluaa sinne könytä, niin lähtöasema on Liverpool Street Station, josta juna kohti Chingfordia ja sitten jäädään pois St.James Street -asemalla. Kyllä mä tässä joku päivä laitan näytille ostokseni, mutta tässä vaiheessa riittäköön tunnustus, että ostin kehruuvilloja. Nyt on sitten jakkia, kamelia ja ties mitä eksoottisia villoja hankittuna - ja vieläkin vaan marisen, etten tykkää kehräämisestä. Masokisti mikä masokisti.

Mitäs muuta mä sitten puuhasin? Juoksin kirjakaupasta toiseen. Uskomatonta, mutta yhdestäkään ei löytynyt Victorian Lace Today -kirjaa tai Lace Styleä, jotka olin valmistautunut ostamaan. Erilaisia neulekirjoja on kyllä hyllyt väärällään, mutta suurin osa on ihan hyödyttömiä. Tästä näkemyksestä huolimatta mukaan tarttui taas muutama kirjakin, jotka täytyy varmaan esitellä erillisenä pläjäyksenä, muuten tää juttu venyy ihan mahdottomaksi. John Lewis ja Liberty piti tietysti tsekata, ja onneksi pääsin ulos melko pienin vaurioin. Nyt rupeaa hirvittämään: mun pitäis neuloa ensi viikon maanantaiksi värikäs mallitilkku yhtä kurssia varten, ja alkuperäisenä ajatuksena oli ostaa Lontoosta pieniä määriä useaa eri väriä mutta hinnat oli niin suhteettomia, että jätin langat kauppaan. (Mikähän mut tästä pelastaa? Mistä tempasen langat ja ennen kaikkea ajan sen neulomiseen?) Sunnuntain pääkohteeksi olin valinnut sen Tate Modernin liukumäen, johon en edellisellä käyntikerralla jaksanut jäädä jonottamaan. Mäki puretaan muutaman viikon päästä, joten oli vähän semmoiset nyt tai ei koskaan -fiilikset. Hyvistä aikeista huolimatta en ollut siellä ihan heti kymmeneltä kun ovat aukeaa ja mun eteen oli jonossa päässyt parikin isoa koululaisryhmää, mutta sain kuitenkin liukumäkislotin parin tunnin päähän. Niin, siis eihän se nyt mihinkään sovi että mäkeen voisi päästä ihan jonottamalla, vaan niihin tosiaan piti hakea erillinen pääsylippu, johon oli painettu käyttöaika puolen tunnin tarkkuudella. Kun sitten kömmin putken päähän valmiina syöksymään alas, siellä oli jo valittelevaan sävyyn kirjoitettuja tiedotteita, että jonotusaika sillä hetkellä oli kolmisen tuntia. Onneksi en ollut paikalla parin leikki-ikäisen kanssa - selitä nyt niille että ei me vielä mennä liukumäkeen...eikä vielä...eikä vieläkään. Kokemus oli kyllä melkomoinen: hyrykyytiä tultiin 58 metriä pitkä putki alas, ja jokainen putken saumakohta täräytti mukavasti. Enkä edes häpeä tunnustaa, että isommassa mäessä kurkusta purkautui ilon- ja pelonsekainen ääni, joka just niiden saumakohtien takia kuulosti varmaan aika tarkasti lampaalta. Bäää-ääh-ääh-äähh-hhh. Käykääpä muuten joskus päiväsaikaan kurkkaamassa tätä webbikameraa. Väkeä tulee mäkeä pitkin alas tasaisena virtana. Onkohan ne tehneet jonkinlaista tilastoa kävijämääristä? Tate webcam

Laskuvuoroa ootellessani kävin tsekkaamassa Taten tämänhetkisen päänäyttelyn. Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut käyttää senkin ajan Shakespearen Globessa, joka on siinä ihan vieressä. Nyt kävin siellä vaan pois lähtiessä kahvilla ja lahjamyymälässä ja suurin osa ajasta kului Gilbert & Georgen seurassa, joka ei vaan oikein puhutellut. Ehkä tämä viimeaikainen eritepohjainen taidesuuntaus on saavuttanut jonkin rajakohdan. Mä en ainakaan jaksa enää yhtään "verta ja karvoja" -teosta. Sanoi hän ja laukkasi kaupungin halki British Museumiin, jossa vietettiin orjuuden päättymisen 200-vuotisjuhlaa. Tai mitä se nyt vieläkään oo päättynyt, jatkuuhan se monessa muodossa ympäri maailmaa, mutta britit juhlivat ainakin oman orjuuden kieltävän lainsäädäntönsä 200-vuotista voimassaoloa. British Museumiin on hiljattain hankittu beniniläisen taiteilijan installaatio La Bouche du Roi, joka on taas sellainen poikkitaiteellinen teos että oksat pois. Mukana oli myös tuoksuja orjalaivalta - en tiä miten ne oli toteutettu, mutta niillä ainakin varmistettiin että yleisö pysyi liikkeellä eikä jäänyt pällistelemään liian pitkäksi aikaa. Sen sijaan paljon miellyttävämpi kokemus oli nähdä kokoelma värikkäitä ghanalaisia painokankaita (ei valokuvia olkaa hyvä, sanoi kohtelias museo-opas) kuten myös lapsille tarkoitettu askartelunurkkaus, jossa oli materiaaleja ympäri maailman, ja sitten vielä kuoro, joka lauloi Amazing Grazea niin upeasti että taas ne kuuluisat niskakarvat oli ihan pystyssä.

Slave trade abolition exhibitions




Lopuksi vielä pari nopeaa bongausta kaupungilla kulkiessa. Tosin paras kuva olisi taas se joka jäi ottamatta. Mulla kun on ollut viime aikoina vähän autoharmeja, niin teki kieltämättä tosi hyvää nähdä kun hopeanharmaa Ferrari oli väsähtänyt keskellä Lontoota ja tiepalvelun setä oli antamassa sille lisävirtaa. Sattuu sitä näköjään paremmissakin piireissä. Tästä autosta sen sijaan ehdin saada kuvan - sisällä istuu laulava handyman, jonka ääni kaikuu ämyreistä, ja auton pakoputkesta pulpahtelee saippuakuplia. Tuleekohan ne hommat hoidettua? Toinen pikabongaus oli nämä neulotut teepannunlämmittimet. Hintaa en pystynyt urkkimaan, kauppa oli kiinni ja kuvat on napattu turvakaltereiden välistä.






Paljon ehdin tällä reissulla, paljon jäi näkemättäkin. Mm. syömiset jäi tässä tohinassa vähiin, mutta siitä tuskin on mitään haittaa. Pari kohdetta jäi kokematta ihan sen vuoksi, että ajoitus oli muutamalla päivällä pielessä. V&A:n surreal things ja eläintarhan uusi gorillamaailma avautuvat ihan näinä päivinä mutta just nyt niihin ei päässyt. Ei siis auta muuta kuin ruveta seuraavaa reissua suunnittelemaan.


No entäs sitten se tukaani? Lontoon v. 2012 olympialaisten maskottia ei ole vielä valittu, ja hiljattain kun Beijingin maskotit esittäytyivät Lontoossa, BBC kyseli vähän yleisön ideoita siitä mikä parhaiten kuvaisi Lontoon geimejä. Joku paikallinen ehdotti, että otetaanpa maskotiksi tukaani, "How about a Toucan? Like the Olympics, a Toucan has a great big bill."

Hello, spring. Goodbye, spring - Kevät sitten tuli ja meni

It was only last week when we had a minor heatwave here in Belgium. The restaurants were quick to open their terraces, people would walk around in summer clothes (almost) or take their cabriolets out for a spin. I was taken by surprise when dandelions were bursting in flower on my terrace - I hadn't even done the spring cleaning there yet, how can anything be ready to bloom yet?

Well, a lot has happened in a couple of days. I got an offer I couldn't resist: cheap train tickets for a weekend in Paris, and I grabbed the opportunity with both hands. First of all, I wanted to visit the David Lynch exhibition The Air is on Fire at Fondation Cartier before it was too late. And what did I think of it? Err. Well... it wasn't an uplifting experience but I'm glad I did see it. Didn't know that Lynch has such an artistic background, though, and I was quite impressed by some of his works - while others were just sick, twisted, disturbing and generally bad for your mental health. Photography wasn't allowed inside, but if you click the link, there's quite an extensive picture gallery there (but if you have small children, I'd avoid showing the photos to them).


Niin se aika on taas rientänyt. Sehän oli vasta viime viikolla kun meillä oli pieni paikallinen lämpöaalto. Olin tulossa fysioterapeutilta ja tunsin houkutusta jäädä ravintolan terassille istuksimaan, mutta piti ehtiä postiin. Johtuiko sitten janosta vai mistä mutta jotenkin tuntui että kaikki mahdolliset kuppilat oli avanneet terassinsa ja minä se vaan käpyttelin postia kohti ihan liian paksussa takissa kun kaikilla vastaantulijoilla oli tamineina korkeintaan teepaita. Niin ja avoautoja oli liikenteessä huomattavan paljon (tosin sekin saattoi johtua siitä että yritän tässä kehitellä jonkinlaista autokuumetta, tosin huonoin tuloksin. Ihan oikea kuume sen sijaan on tälläkin hetkellä päällä.) Kotiterassilla puolestaan yllätyin voikukkahyökkäyksestä. Enhän mä ollut ehtinyt edes tehdä terassin kevätsiivoakaan, joten voikukilla on ollut aikaa levittäytyä.

Eipä ollut sitten aikaa renssata voikukkia ja muita rikkaruohoja viime viikonlopunkaan aikana. Sain viime hetkellä halvat junaliput Pariisiin, ja sinnehän piti tietysti lähteä kun kerran tilaisuus tarjoutui. Oon odottanut David Lynchin näyttelyä kuin kuuta nousevaa, ja kun kalenteri näyttää taas täyttyvän uhkaavaa vauhtia, en halunnut ottaa riskiä että näyttely jäisi kokematta. Täällä on lyhyt arvostelu The Air is on Fire -näyttelystä ja näyttelypaikkana puolestaan on Fondation Cartier (pieni varoituksen sana kuitenkin, jos surffailette lasten kanssa. Vaikka nykyajan lapset näkeekin kaikenlaista ja vaikka suurin osa töistä on niin epäselviä ettei niistä välttämättä tajua mitään, niin mä en silti näyttäisi näitä pikkulapsille.) Niin että mitä mieltä olin näyttelystä? Öh..tuota... ei se ainakaan mikään sellainen kohottava tai mieltäylentävä taidekokemus ollut, mutta olen kyllä sinänsä tyytyväinen että pääsin sen näkemään. Lynchin elokuvat on olleet tutumpia, en ennestään tiennytkään että jätkällä on noinkin "taiteellinen" tausta. Piirroksissa oli muutama oikein vaikuttavakin, mutta kyllä oli sitten niitä sairaita, vääristyneitä, ahdistavia, käsittämättömiä ja muuten vaan henkisen hyvinvoinnin vaarantavia teoksia. Sisällä ei saanut ottaa valokuva, mutta tosiaan tuolta gallerian puolelta pääsee selailemaan valikoimaa.



Thinking back, I should have taken more photos but I guess I was too busy or concentrating on other things. Let me just tell you, girls, that if you want to see something else than the stereotype of a Frenchman, you should visit Paris during a weekend which coincides with St Patrick's day and an international rugby match. I know what I'm talking about, I did just that. And I must confess that the sock knitter inside of me was taking a good look at those calf muscles and just fantasising about all the wonderful sock patterns I could embrace them with. - Careful now, or we'll need another warning for minors reading this text. Maybe it's safer if I only show you some sights from the parks and inside of Louvre.

Näin jälkikäteen jäin oikein ihmettelemään miten vähän kameraan oli tarttunut kuvia, mutta toisaalta on siihen hyvä selityskin... oli vissiin ajatukset jossain muualla. Ihan näin pienenä vihjeenä vaan että jos tavallinen ranskalainen rimppakinttumies ei satu sytyttämään, niin kannattaa ehkä ajoittaa Pariisi-vierailunsa sellaiseen viikonloppuun, johon osuu sekä St Patrickin päivä että kansainvälinen rugbyottelu. Oli meinaan vähän erilaiset könsikkäät liikenteessä kuin normaalisti. Jos nyt vaikka ihan esimerkinomaisesti vaan mainitsen, että skottipoikien pohjelihakset sai sisäisen sukankutojani kuolaamaan. (Niin siis laskiessaan, kuinka monta upeaa palmikkokuviota niihin saisikaan mahtumaan; ette kai te kuvittele mitään muuta.) No niin, siirrytäänpäs taas asiassa eteenpäin ettei tartte laittaa uutta varoitusta alaikäisien varalta.















I also got some more lovely photos to add to my collection "Yarn shops I wanted to visit but they were closed". The two above date back to March 2006, but since I knew where both of them were situated, I thought I'd find a couple of new ones. According to a book I bought on Friday night, both of them should have been open on Saturday afternoons. "Normally" I'd first visit La Droguerie first on Saturday morning but this time I thought I'd go and check whether there was a knitting meeting at Brentano's during this weekend (nope, it was embroidery instead). Anyway, I spent quite a while there, then went to the Japanese bookshop nearby and by the time I was finished, just needed something to eat. Then I realised that the two knitting shops I had never visited were easily accessible while La Droguerie was in the wrong direction so I decided to drop it and headed for Mercredi & Cie instead. Don't know what has happened. The place was in shambles, no yarn in sight, some major renovation work going on. Even the web page doesn't explain what has happened to the shop in Paris but I guess we can safely conclude that it doesn't exist any more. Actually, there were some yarns of this brand avaiable at Brentano's but I thought it was crazy to buy them in a bookstore when there's a wider selection at the local shop. Yeah, right.


So, I decided to walk further and visit "Établissements Huguet & Cie" (36, rue Réaumur, nearest metro station Arts-et-Métiers, open 11.30-18.30 on weekdays and 14-17 on Saturdays). You guessed it. It was closed. I made a small detour around the corner and found a pearls and beads shop, Perles Box"> at 56, rue de Turbigo. It was quite an experience as well: a huge selection and reasonable prices - unfortunately one wasn't allowed to take photos inside but go and browse the website. Spent some time (and money) in the shop and then went back to the yarn shop but it remained closed. -- I'll add some addresses here later but here's one I'd like to show you right now. Sunday was a miserable day: rainy, cold and windy, and when I was seeking refuge at the Louvre, I literally ran into Loisirs & Creation. If everything else fails and you find yourself without any yarn on a Sunday, this is the place to be. While La Droguerie remained closed, even though I wandered there on Sunday, pressed my nose against the window and wished really, really hard that I had come here on Saturday instead of all the other places.


Sen sijaan sain muutaman kuvan lisää kokoelmaani "pariisilaisia lankakauppoja, joissa ei päässyt sisälle". Tuossa yläpuolella näkyvät kaksi viimeistä kuvaa on aika lailla tasan vuoden takaa, maaliskuulta 2006, mutta kun ne molemmat on löytyneet kartalta, niin mieluummin tekisin aina uusia aluevaltauksia. Sitäpaitsi olin jo perjantai-iltana ehtinyt hotellin lähellä yhteen vakiokirjakauppaani, joka on puolilleöin auki, ja sieltähän oli tarttunut mukaan kirjanen, johon listattu paikallisia tekstiililiikkeitä. "Yleensä" aloitan shoppailut La Drogueriesta, koska siellä meno yltyy lauantaisin ihan mahdottomaksi, joten sinne on parasta mennä heti aamusta. Tällä kertaa halusin kuitenkin tsekata ensimmäiseksi, olisiko Brentano's-kirjakaupassa neuletapaaminen (huonoa tuuria, tällä kertaa oli vuorossa ristipisto- ja kirjontaporukka). Siitä huolimatta siellä vierähti aika pitkään, harrastekirjavalikoima on tosi hyvä. Jatkoin vielä lähellä olevaan japanilaiseen kirjakauppaan, jossa sitten itsehillintä petti täydellisesti, ja sitten pitikin saada jo murua rinnan alle. Tämän jälkeen totesinkin, että Oopperan seudulta pääsisi näppärästi niihin kahteen lankakauppaan joissa en ole koskaan käynyt, kun taas Droguerie jäisi ikävään kulmaan ja veisi vaan turhaan hyvää shoppailuaikaa, niin päätin sitten kylmästi pudottaa sen pois listalta. Suunnaksi siis Mercredi & Cie. En tiiä mitä on tapahtunut, mutta paikka oli kuin pommin jäljiltä, lankakauppaa siinä ei kyllä enää ole. Nettisivuillakaan ei selitetä mitään. Brentano's-kirjakaupassa olisi kyllä ollut joitakin tämän merkin lankoja myynnissä mutta mä vaan siellä ihmettelin että miks mä näitä kirjakaupasta ostaisin kun kerran oon menossa saman merkin lankakauppaan; siellä pitäis olla paljon paremmat valikoimat. Joopajoo.

Päätin siis tsekata toisen lankakaupan, "Établissements Huguet & Cie" (36, rue Réaumur, lähin metroasema Arts-et-Métiers, avoinna arkisin klo 11.30-18.30 ja lauantaisin 14-17). Taisitte jo arvata, kiinnihän se oli kun sinne pääsin. Aattelin tehdä pienen kierroksen korttelin ympäri jos vaikka kauppa sillävälin aukeaisi, ja yllättäen törmäsin helmien tukkuliikkeeseen. Sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta toivottavasti uskotte kun sanon että valikoima oli laaja ja hinnat edulliset. Meinasin pyllylleni pudota kun näin isoja muovipussillisia (500 g) siemenhelmiä myynnissä hintaan 4,59 euroa. Tämä oli siis Perles Box"> 56, rue de Turbigo. Kivasti sai täälläkin aikaa kulumaan, mutta kun vihdoin olin valmis ja palasin lankakaupalle, niin kiinnihän se oli edelleen. -- Palaan tänne lisäämään muitakin osoitteita kun olen saanut niitä vähän ryhmiteltyä, mutta laitetaan tähän nyt ainakin Loisirs & Creation, johon sananmukaisesti törmäsin Louvren yhteydessä olevassa kauppakeskuksessa kun etsiskelin suojaa kylmyydeltä, sateelta ja tuulelta. Halpa se ei missään tapauksessa ole, mutta jos nyt sunnuntaina sattuu yllättämään ihan kauhea lankahimo, niin sieltä sitä ainakin saa. Sunnuntaina kävelin siis myös siellä La Droguerien tienoilla kun oli aikaa, mutta eihän se kauppa taas tietenkään silloin ole auki. Nyt kyllä harmittaa etten hyökännyt sinne silloin lauantaina.







And finally, this is how the world looked alike on Monday morning when I returned to Brussels. Sorry for the exceptionally crappy photo but you can't expect too much when the train is going like 300 km/hour.

Lopuksi sitten vielä oikein mieltäylentävä kuva, jonka nappasin maanantaiaamuna junan ikkunasta Pariisin ja Brysselin välillä. Kuvan laatu nyt on tavallistakin huonompi, mutta ei nyt kolmensadan kilometrin tuntivauhdissa voi ihan huipputeräviä saadakaan.

Voimaa on, nopeutta puuttuu - 2 fast 2 furious

Vai miten se Kummeli-hokema kuuluikaan? Viime aikojen tapahtumat on hieman alkaneet pelottaa. Vai onko muka ihan normaalia, että joulun alla ostettu karsta menee poikki niin että naps vaan?


I'm growing increasingly worried about my "magic" touch. Everything I touch seems to break down or at least behave in a curious way. This is how my hand carder looks like after less than three months´ occasional use.



Kehräykseltä puolestaan putosi pohja pois ja värttinästä tuli tämmöinen avomalli. Onko tämä ehkä tarkoitettu erittäin ohuen langan kehräykseen? - Samaan sarjaan kuuluu tällä hetkellä myös mun auto. "Ihan normaalisti" vaan olen ajellut niin siitäpä tyhjenee akku. Mitä, eikö se muka riitä että käy sitä kerran kuussa silittelemässä autotallissa? Tai sitten se on päättänyt tehdä ilmastoteon mun puolesta: eipä tule hiilidioksidipäästöjä kun ei liikuta mihinkään. Olkoon pirulainen tallissa ja miettiköön pahoja tekojaan.


And my drop spindle seems to have had one drop too many, it has turned into a cabriolet... and don't even get me started on car trouble. Let's just say that my car seems to have made "save the planet" decision for me and it refuses to produce carbon dioxide any more. It's in the garage and just won't start. (Like I care, even when it is in working order, I use it about once a month.)

Hihi, kuvat on somasti aivan eri mittakaavassa keskenään. Tässä olis nyt sitten Mondnachtin edistymisaste pari päivää sitten. Huivi tehdään siis kahdesta kaistaleesta ja niskaan tulee sauma. Aloituspitsi on vaikein osuus; ensimmäisten 91:n kerroksen jälkeen toistetaan vaan samaa peruskuvioita kyllästymiseen asti. Ja kyllä mä sitten kyllästyinkin! Tuo isompi kappale ei siis ole vielä valmis, mutta kun sitä oli niin tylsä tehdä, niin aloitin samaan aikaan toisen puolen neulomisen ja tsemppasin itseäni: neulo kokonainen pieni tylsä salmiakkikuvio, niin sitten saat neuloa kolme kerrosta haastavampaa pitsimallia. Ketä mä luulen huijaavani?

Sitten vielä kiitokset avusta haamujen poismanaamisessa! Ei pitäisi varmaan sanoa, mutta nyt tilanne näyttäisi rauhoittuneen. On tää vaan ihmeellistä.




Unlike the title suggests, I don't feel too fast at all. Here's the Mondnacht shawl a couple of days ago. It consists of two lace panels which are grafted together in the neck. As the photo might show you, there's first a rather challenging lace pattern of 91 rows, but after that it's just the same pattern repeat of 18 rows. Repetitio ad nauseam. Which is exactly what happened. In the end I tried to motivate myself: just finish one dull small diamond pattern, and you're allowed to knit three rows of the more challenging one. Who am I kidding?

(and sorry for the urge to edit so soon: forgot the labels)

Comment dire "Mountainash" en français?

Saiskos olla vähän haastetta?

Ei pitäis varmaan ääneen sanoa, mutta aina silloin tällöin epäilen, olenko vallan menettänyt otteeni todellisuudesta. Tämä on yksi sellaisista hetkistä. Maaliskuun tavoitteena olisi väkrätä vielä yksi pitsihuivi japanilaisohjeiden perusteella ja materiaalina Rowanin Kidsilk Haze. Esikuvana siis tämä:



ja tämä surkea ruttana puolestaan on mun tulkinta samasta aiheesta viime keskiviikolta.



Ihan niin kuin pelkkä järki ei riittäisi toteamaan, että tässä menee vähän aikaa ja valmistumistodennäköisyys maaliskuun aikana on varsin pieni, innostuin sitten vielä tekemään tarkempia laskelmia. Suorakulmaisessa huiviosuudessa on 616 kerrosta ja reunapitsissä periaatteessa 1634, mutta todennäköisesti sorkin sitä vielä jollain tavoin, koska pitsin kulmat kinnaa ikävästi. Reunahan on siksakkia, joten en ruvennut laskemaan silmukan tarkkuudella vaan otin keskiarvon, jonka avulla tuli tämmöiset kokonaislukemat:



Piti saada vielä tarkemmat laskelmat epäonnistumiselle. Jos haluan oikein masentaa itseäni, tähän voi syöttää neulotut kerrokset ja maaliskuun jäljellä olevien päivien määrän, jolloin Excel sylkee takaisin valmiusprosentin, vielä neulomatta olevien silmukoiden määrän sekä keskiarvon, paljonko kuun loppuun mennessä olisi päivittäin neulottava. Eikö olekin kannustavaa kuulla, että joka päivä pitäisi viuhtoa noin 4000 silmukkaa? Paljonkos se tekisi keskivertotumpuissa tai sukissa? Sen saa kyllä joku muu laskea, mulla ei oo aikaa. Jos joku kyselee, mä olen sohvalla neulomassa.




P.S. ykkönen: sain perjantaina iltapäivällä kuulla, että Brysselissä kokoontuu toinenkin neuleporukka kuin se, joka kokoontuu kerran kuussa kaupungin toisella laidalla ja kestää vain pari tuntia. Eli jos ei pääse lähtemään töistä just sillä kellonlyömällä kuin pitäisi, tuntuu ettei kannata lähteä ollenkaan kun matkoihin kuluu niin kauan. Tämä toinen ryhmä kokoontuu joka perjantai ja lähempänä mun työpaikkaa - junalla vain kahden minuutin matka (hih, ja lisäjännitystä luo tää mun kesy yritys matkustaa ainakin kerran kuussa pummilla. Tosin se on pikemminkin olosuhteista johtuvaa kapinaa kuin mitään muuta: eilenkin yritin ostaa lippua mutta automaatti ei ymmärtänyt mun näpyttelyjä vaan sylki mut ulos systeemistä, ja kun juna tuli siihen samaan syssyyn, niin minähän loikkasin sisään ja toivoin ettei sen kahden minuutin aikana ehtis kukaan tulla kyselemään mitään).

Kokoontumispaikkakin on kivempi: ravintola Arthur's, jonka toinen omistaja itse asiassa vetää näitä neuletapaamisia eli suhtautuminen on enemmän kuin suopeaa. Ainoa ikävä puoli eilen oli se, että *taas* oli toimittaja lykkäämässä mikrofonia nenän eteen. Muut siinä heitteli sujuvasti kommentteja asiaan kuin asiaan, mm. ihminen, joka oli tullut ekaa kertaa paikalle ja vasta opetteli neulomaan, kertoi ummet ja lammet siitä miksi hän haluaa opetella ja mitä olettaa neulomisen hänelle antavan. Minä pakenin vessaan, teeskentelin laskevani pitsikuviota niin keskittyneesti etten huomannut mitään mikrofonia missään, sanoin olevani englantilainen ja mitähän muuta vielä. Pitäisköhän sitä vaan ruveta päästämään sisäinen Kurosensa valloilleen ja ruveta antamaan haastatteluja?

Niin että nyt vaan mukaan tämänkin blogin paikalliset suomenkieliset lukijat - mä tiedän että ootte siellä vaikkei kukaan koskaan kommentoi. Josta päästäänkin P.S. kakkoseen:

minkähän vuoksi nykyään ihan kaikki pienetkin jutut aiheuttaa päivityksen blogilistalle? Viime viikolla kun vähän aikaa seurasin tilannetta, niin tekemäni draft-tallennuksetkin näkyivät, samoin kuin se jos joku jätti kommentin. Osaako joku sanoa, mikä on pielessä? oon yrittänyt plärätä läpi kaikki mahdolliset blogiasetukset, mutta en todellakaan oo asiantuntija enkä oo löytänyt mitään mikä niihin voisi vaikuttaa. Help!

Who likes a challenge?

Sometimes I question my sanity. It's one of those moments right now. This month's target is to make one more shawl following Japanese charts and using Rowan's Kidsilk Haze yarn. This is what I'm after:



and here's my pitiful start.



As if that wasn't enough to make me aware of the sheer improbability of finishing on time, I even made calculations. The shawl body consists of 616 rows and the edging needs a whopping 1634 rows... if I follow the pattern, that is. Had to use averages, because the edging goes in zig-zag and the amount of stitches increases and decreases, but here are some rough numbers. The amount of stitches in the body / edging / altogether.



And this should make knitting even more interesting (or should I say depressing). I made some calculations and plan to fill in daily progress. If I feed the spreadsheet with the amount of finished rows, it calculates the finished percentage, the amount of still unfinished stitches and, given the amount of remaining days in March, the amount of stitches I should finish every day. Now, who fancies a target of some 4,000 daily stitches? If that was turned into mittens or socks, how much would it be? I leave that calculation to someone else. If you're looking for me, you know where I'll be: on the sofa, knitting.




P.S. 1
I just heard that there's another (French-speaking) knitting group here in Brussels. They gather every Friday at Arthur's, around 4pm to 8pm. Actually, it's the initiative of one of the owners, so knitters feel extremely welcome there. The other group I've been participating in, gathers once a month on the other side of the town, so the trip there takes quite a lot of time and if I can't leave the office on time, I'll only have about 45 minutes to enjoy the meeting. Therefore, this "new" group would be so much easier, especially because it takes only two minutes to get there by train.

P.S. 2:
Does anybody know why this new version of Blogger causes an update on a blog list? Every single thing someone does here, be it a draft posting or a left comment, seems to give out the false impression that the blog has been updated, resulting in disappointed readers flocking here. Help, anyone?

Kuukausikooste tammi-helmikuu

Mihinkäs hämäläinen geeneistään pääsisi. Tehdään nyt sitten jonkinlainen kooste kuukauden hommeleista, sikäli mikäli muistan enää mistään mitään.

Tammikuu

Neulottu on: kuukauden isona työnä lohikäärmehuivi "Heere be Dragone", jonka viimeistely venähti vähän helmikuun puolelle kun loppuosa neul...eiku sairaslomasta karkasikin käsistä hoidosta toiseen juostessa. Sitä paitsi tein koko rutjakkeesta isomman kuin mallissa, ja reunus piti sitten tietysti viilata uusiksi. Kuka sitä nyt ohjeen mukaan tekisi. Sittenhän se olikin niin iso että kaksi vyyhteä merinosilkkiä loppui kesken - luulisi että meikäläiselläkin rupeisi siinä vaiheessa raksuttamaan, että tästä taitaa tulla aika iso. Vaan ei, lisää lankaa vaan kehiin. - Pikkutöinä valmistui kolme marjapuurohuivia; kaksi paksummasta Topp Mohairista, yksi ohuenohuesta Fontyn Kidsilkistä. Johanna, tää on ihanaa lankaa vaikka saakin tikuttaa ja tikuttaa ties kuinka kauan. Sama mallikertamäärä Topp Mohairia olisi tuottanut 3,72-metrisen huivin. Marjapuurohuivi on siis tuunattu vanhan tummanruskean ostolaishuivin päälle. Se oli joskus jäänyt pahasti takin vetoketjun väliin ja vaikka olin yrittänyt sitä korjailla, siinä näkyi muutama kiristävä kohta. Niinpä se sai hämäykseksi päälleen pitsipeiton.

Virkattu on: em. marjapuurohuivin reunapitsi

Kehrätty on: sinivalkoista Katri-Helenaa noin 120 grammaa, josta neulottu myös tumput (44 grammaa)

Värjätty: ei ihan vielä tammikuun puolella, mutta lohikärmes sukelsi värikylpyyn kun asetuin taas taloksi.

Huovutettu: n kappaletta asunnottomien pipoja ja tumppuja, jotka vein sitten kerralla Tampereen Mustaan Lampaaseen.

Tuunattu: lohikärmekseen varaosia. Vielä puuttuu mm. savu- ja valoefektit. Ehkä jonain päivänä...

Shopattu: Tsuidaduida, mitäs tässä nyt sairaslomalainen olis muka ehtinyt shopata? Eeei paljon mitään. (mitä nyt Wetterhoffin Silviaa muutama sata grammaa; alle kilo kuitenkin, Marks&Kattensin O'Higginsiä kun kerran sitäkin osui muutama sata grammaa sopivasti kohdalle Hämeenlinnan-keikalla. Sitten kaksi kiloa Novitan Rustikaa, muutama paali hahtuvaa, kassillinen kamaa Tampereen neule- ja langanvaihtotapaamisesta, erisävyisiä merinosekoituksia kehräämistä varten. "Ei voi olla totta" -sarjassa kimallelankoja, helmiä, paljetteja, helmiäisrouhetta ja muutama tokka muliinilankoja. Muutama japanilainen neulekirja sekä alesta jotain perusneuleteoksia, mm. Kaffe Fassetin kirjoneulekokoomakirja. Eli ei mitään ihmeempää.)

Koettu: Anu Tuomisen näyttely Hämeenlinnassa, kolme neuletapaamista Tampereella, yksi Turussa. Kivaa oli.

Missattu: ei puhuta näistä. Harmittaa.

Bubbling under: Leidit lavalla –lankasarjasta seuraavaksi astuu kehiin Lea. Helmikuun isommaksi työksi tyrkyllä 1) pintaneulepusero samasta kirjasta, josta Pihlajahuivikin on peräisin, 2) edelleen samasta kirjasta musta pitsineuleshaali Mondnacht sekä 3) hevosen loimi. Päädyin kuitenkin vaihteeksi tekemään puseron enkä mitään huivia. Ensinnäkin tää lanka on ollut marinoitumassa jo hyvän tovin, kun sitä on semmoinen "melkein" tarvittava määrä. En ole oikein uskaltautunut aloittamaan siinä pelossa, että lanka loppuu kesken ja sitten harmittaa. Nyt löytyi isompi erä sitä Higginsiä, joten siinä meni sekin tekosyy. Mustaa huivia olen kyllä haikaillut pitkään, mutta sen neulominen ei oikein vielä näissä valaistusolosuhteissa houkutellut. Ja loimi puolestaan jää odottamaan sitä onnellista tilannetta, että olen neulonut kaikki 'kunnolliset' lankani ja jämistä voipi sitten vääntää jotain just tämmöistä. Tai kaulaliinan kirahville.










Helmikuu

Neulottu: kuukauden isona työnä Herbstlied-pusero. Ei jäänyt mitään isompia traumoja, vaikka jossain vaiheessa totesin käyttäneeni melkein enemmän aikaa laskemiseen ja piirtelyyn kuin varsinaiseen neulomiseen. Mallissa oli vain yksi koko (ilmeisesti kaikki japanilaiset on sitten standardikokoa eli pieni), tarkoitukseen varattu lanka ei tietenkään osunut annettuun neuletiheyteen, ja kun vielä eri pintaneuleiden mallikerrat oli korkeussuunnassa jaollisia luvuilla 6, 8, 14, ja 54, niin siinä sitten laskettiin kerran jos toisenkin sekä pituuksia että leveyksiä. Hiha oli tehty satulaistutuksella ja siihen tuli lehtikuvio, joka toistui 54 kerroksen välein, ja kun sitten vielä piti saada lehti sekä peilautumaan oikealle puolelle, alkamaan ja loppumaan kokonaisena kuviona ja toivottavasti jotenkuten stemmaamaan vieressä kulkevien kuvioiden kanssa, niin kaikki katastrofin ainekset oli koossa.

Työmatkaneuleena oli villatakki Novitan Rustikasta. Vartalokappale on valmis, hihat puuttuu. Tosin lankakin on tilapäisesti lopussa - en kertakaikkiaan saanut enempää mahtumaan matkalaukkuun Suomesta palatessa, eli sitä on siellä lisää vaikka kuinka paljon, mikä ei tosin mua lämmitä yhtään tässä tilanteessa.

Kehrätty: Yksisäikeinen ohut hento lila "Gimmel/Timantti hangella/Ilmastonmuutos", jota ei ole vielä kerrattu. Menee ihan pikkusen aikaa siihen, että siirtelen esilankaan jo pujottelemiani helmiä ja paljetteja alaspäin, jätän niistä 1-3 työskentelyalueelle, pyöräytän värttinää ja kertaan noin 40 senttiä valmista lankaa, kieputan sen värttinän ympärille ja aloitan siirtelyoperaation taas alusta. Terävät helmet kinnaa mukavasti vastaan, ja jos kehrätessä on yhtään paksumpia tai ohuempia kohtia, niin joko helmet jää kokonaan kiinni tai sitten lanka napsahtaa poikki. -- "Lea" puolestaan on kehrätty ja kerrattu: 175 grammasta tuli hieman yli 300 metriä möykkyistä ja ööhh... iloisenväristä lankaa. Sen vuoksi "Lea" tunnetaan myös työnimellä "Siellä missä tunturit ne kohoaa". Tästä oli tarkoituskin tulla vähän rustiikkia lankaa, mutta tavoite suorastaan ylittyi. Ihmekös tuo, kun perusmateriaalina oli huovutusvilla (tai lähinnä kai villajäte, joka muistutti paikkapaikoin napanöyhtää). Onneksi olin saanut Katilta kasvivärjättyä suomenvillaa, jonka pitkät kuidut sitoi edes osan möykkyvillasta paikoilleen. Lea muuntunee lähitulevaisuudessa kassiksi, kunhan vaan ensin varmistan, että siihen sopivat kahvat on tallessa.


Virkattu: ei mitään tässä kuussa.
Värjätty: Lohikärmes sekä samassa liemessä 100 grammaa sukkalankaa, 50 grammaa Floricaa ja sitten epämääräinen mytty jotain ex-valkoista lankaa, joka ei värjäytynyt kovinkaan nätisti. Taidan jättää koko trasselin odottamaan parempia päiviä.
Huovutettu: hys-hys, tää on vielä kokeiluasteella. Taas yksi projekti, jossa kuluu aikaa, tupakkaa ja sormenpäiden ihoa.

Koettu/tavattu: yksi neuletapaaminen Brysselissä. Yksi entusiastinen mummo metrossa. (Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta kovasti se hipelöi Rustika-tekelettä. Oispa nähnyt lohikärmeksen, olis varmaan seurannut mua kotiin asti.) Kaffe Fasset 70-vuotisjuhlanäyttelyssään Hasseltissa. Excellent. Huhtikuussa lisää...

Shopattu: kilo Samos-tyylistä vihreää mikrokuitulankaa alennusmyynnistä, samoin muutama näytekerä sinivihreitä ja ruskeita sävyjä. Neuletapaamiseen mennessä ostin jotain lankoja, mutten kuolemaksenikaan muista mihin ne päätyivät. Suomeen oli saapunut Japanista virkkauskirjoja, joiden piti tulla vasta joskus pääsiäisen tienoilla.

Missattu: neulevuoden 2007 avajaiset Bergenissä. Harmittaa kohtalaisesti.

Bubbling under: Leaa kehrätessä oli ensin tarkoitus kerrata se ohuemman punaisen säikeen kanssa. Se ei vaan sitten sopinutkaan, eli nyt mulla on arvaamaton määrä ohutta veriappelsiinisävyistä 1-säikeistä odottamassa uutta inspistä (kuvassa värit näkyy ihan oudosti, ja tietysti vyyhtiin on jäänyt päällimmäiseksi joku apulanka - seliseli). Leidit lavalla taitaa olla keikkatauolla tämän kuun: Marion-villoille olisi ensin yksi huovutusidea, ja jos siitä jotain jää, kehräilen ohutta höpsislankaa. Paula-villat taas odottaa että opin kehräämään beehiven (en ole tosin vielä kokeillutkaan). Sen sijaan pinkki- ja violettisävyinen "Indian nights" kehräytyy hiljalleen. - Olen myös listaillut näitä kuukauden töiksi tarkoitettuja projekteja ja todennut, että jossain vaiheessa pitäisi ehtiä selailla neulekirjat läpi, jotta niistä voisi poimia tarvittavat pitsi- tai kuvioneuleet. Mistähän saisi siihenkin kerättyä aikaa? Maaliskuun työ tosin on tiedossa, mutta huhtikuulle voipi iskeä pieni ahistus.