Pienenpieni paniikki nostaapi päätään

Huomenna on maaliskuun viimeinen päivä. Tuskin kukaan yllättyy siitä, ettei Mondnacht ole valmis. Kieltäydyn kuitenkin syyllistymästä, sillä sen sijaan on tapahtunut kaikenlaista mukavaa, josta ei olisi kannattanut kieltäytyä sillä verukkeella että olisi pitänyt tehdä kuukauden nimikkotyötä. Sitäpaitsi sairastelu on myös vaatinut veronsa: yöt oon enimmäkseen yskinyt ja yrittänyt sitten puoli-istuvassa asennossa saada uudelleen unenpäästä kiinni; päivät ja varsinkin illat on sitten mennyt nuokkuessa. Autokin on vaatinut huomiota, aikaa ja rahaa: ensin se oli yli kolme kuukautta täysin ajamatta mun sairasloman aikana ja sitten helmikuussa käytin sitä vain kerran. Oliko sitten ihme että akku simahti? Maaliskuussa oon siis viettänyt kotvan jos toisenkin odottelemassa Team Ahmaa, ja monenlaista maanteiden ritaria onkin kohdalle osunut. Toinen toistaan reippaampia (hahhahhaa). Ensimmäisellä kerralla olin ajanut vajaan 50 kilsan päähän, ja siellä sitten jämähdettiin kaupan pihaan sateessa ja pimeässä. Neule olis kyllä ollut mukana, mutta ei nähnyt neuloa kun oli niin pimeää...eikä auton sisävalo jostain kumman syystä palanut. Siltä reissulta palattuani ajoin auton talliin ja jätin sinne häpeämään, ja kun taas seuraavan kerran menin sitä katsomaan, niin kuolluthan se oli. Taas sen verran tekohengitystä taksilta, että pääsin korjaamolle asti akunvaihtoon, ja sitten kun auto oli taas saatu kulkevaksi, olen ollut vapaampi varaamaan enemmän fysikaalisia hoitoja noille kintuille, eli lähimenneisyydessä olen tuhlannut paljon hyvää neulomisaikaa istumalla liikenneruuhkissa.

Mondnacht siis valmistuu kun valmistuu - tässä kuva viime viikonlopulta kun huivi lepäilee Lontoon hotellihuoneessa. Miten siitä taas tuli noin iso, vaikka tein paljon pienemmillä puikoilla kuin olisi pitänyt? Muutama päivä sen kanssa kuluu vielä kuin siivillä. Nuo reunapitsit vie uskomattoman paljon aikaa, vai mitä Marjut?



Mikäs tässä olisi pitsiä pistellessä, ellei samaan aikaan olisi toinen projekti tunkeutumassa syliin. Taisin jo edellisessä postauksessa mainitakin, että maanantaiksi pitäisi olla tehtynä Kaffe Fassett -henkinen kirjoneulelappunen. Mä olin taas menossa peppu edellä puuhun ja ostamassa siihen erillisiä lankoja, mutta onneksi Kirsin kommentti sai edes jonkinlaisen järjenhitusen heräämään. Vaikka ensimmäinen ajatus olikin väittää vastaan - "ei tietenkään mulla oo tarpeeksi ohuita villalankoja, että niistä saisi aikaan sävykkään kirjoneuleen" - onneksi niitä sentään löytyi. Sakset vaan käteen ja leikkelemään metrin, parin pätkiä alpakkalangoista, Pirkka-langan vyyhdeistä ja mitä sukkalankoja nyt sattui käsiin osumaan. Nauroin kyllä itselleni, että on siinä mulla oikea hamsteri, kun ei meinaa raaskia leikata metrin pätkää jostain 100 metrin vyyhdestä. Hirvee tappio. Niin että nyt pitää sitten vaan ehtiä neulomaan se läpyskä, ja sitten ensi viikolla seuraa lisää samasta aiheesta.



Lisää naureskelua itselle: sininen ei todellakaan ole mun väri enkä ole läheskään vakuuttunut noiden kenkien kauneudesta, käytännöllisyydestä enkä varsinkaan järkevästä hinnasta, mutta kun olin ne kerran bongannut ja muistanut samaan syssyyn, että kaapista löytyy vähän Lana Grossan India-nauhalankaa, niin pakkohan ne oli sitten ostaa. Pakko, tottavieköön. Tämänpäiväinen töistälähtökin oli ajoitettu sotilaallisella tarkkuudella: piti ensin jäädä joksikin aikaa roikkumaan byrooseen ja varmistamaan, että Saksan Ebayllä ollut India-erä ei päätynyt vääriin käsiin (hähää, kylmäverisesti laitoin oman huudon sisään 23 sekuntia ennen huutokaupan päättymistä - vähän kyllä sydäntä kylmäsi, sillä mihinkään toimintahäiriöön ei ollut varaa). Huutokaupan päätyttyä taas piti ehtiä nopsasti kotiin, sillä oon koko viikon oottanut yhtä kirjaa, johon olisi mahdollisuus saada kirjoittajan signeeraus viikonlopun aikana. Tänään se sitten tuli, joten töistä palatessa kipitin ensin kotiin, löysin postiluukusta saapumisilmoituksen ja lähdin sitten yhtä ripeästi kohti postitoimistoa ennen kuin se menisi kiinni. Ehdin! Seuraava tavoite onkin sitten muistaa ottaa kirja mukaan.

To do -lista alkaa olla aika mielenkiintoisen näköinen. Siellä on paljon sanoja ja lyhenteitä ja piperryksiä, jotka ei todellakaan sano mulle tällä hetkellä yhtään mitään. Täytyy vaan toivoa, että muisti palautuu ajoissa. Tässä muutama esimerkki:

- soita Toikalle (soitinkin ja sanoin että karsta oli mennyt naks vaan poikki, vaikka ne ennenvanhaan kesti vuosikymmeniä. Lupasivat uuden tilalle. Eli Suomessa käydessä täytyy laukata Taito-shoppiin ja hakea se sieltä, siis jos vain ehtii tulla ajoissa.)
- toukokuun teatterivaatteet? (kuulostaa helpolta ja viattomalta; ei ole)
- superliimaa, pieniä neppareita (on pitänyt korjata yksi jakku jo pitemmän aikaa. Kerron lisää jos/kun saan operaation onnistumaan)
- sukkalehti, mallivillat, hartsaportsakirja, käsilaukut (tässä on nyt niitä käsittämättömiä. Mikä sukkalehti? Mallivillat on vissiin niitä mitä tuossa ylempänä jo mainitsin, Harry Potteristakin on ollut puhetta, mutta mikä ihmeen kirja niistä seitsemästä? Ja käsilaukut on aina ongelmallisia - mitähän erikoista niille nyt pitäisi tehdä?)
- puinen leimasin (ollut hukassa viime lokakuusta asti)
- ruskeasävyiset (niin mitkä niistä?)
- rahat ja ohjeet (hmm. olenko kirjoittanut johonkin ohjeet? "Älä tuhlaa rahoja" vois olla aika hyvä.)
- pysäköintilupa (eipä tässä ole kauheesti pysäköintilupaa kaivannut kun auto on ollut lepäämässä. Olisi kyllä sikäli hyödyllinen, että työpaikan autotalliin ei ole toivoakaan päästä ilman sitä.)





Tehdäänpä sitten vielä lopuksi nosto ideapankista. Kyllästyttääkö saumojen yhdistäminen? Eipä hätää, Marianne-lehti antaapi ohjeet, miten yhdistetään erillisinä neulotut kappaleet. Näyttää tosi näppärältä, eikö?





No entäs sitten lattiatyyny, jonka täytteenä on lankakeriä? Tie-ten-kin siihen pitää ostaa täytteeksi uunituoreita lankakeriä, eihän sitä nyt vanhoilla langoilla voi täyttää. Tuossa on siis päällä ohutta tylliverkkoa, johon on ommeltu pitkittäisompeleet pitämään lankoja vähän paikoillaan ja komeus on sitten täytetty Phildarin sävysävyisillä langoilla.