Tuesday, August 01, 2006

Annen kesäloma - a.k.a. sana-assosiaatioleikki

Lentokone. Virkkaus. Orvokkihuivi. Pitiollavalmislomanlopussa - eikylläole.
Suoraan mökille, Wilma-kissa mukaan. Veneen moottori yskii. Wilma pelkää aluksi mutta matkustaa urheasti perille.
Lankakauppa. Kassillinen hahtuvaa ja huopuvaa. Toinen lankakauppa - Addien etsintää. "Ei meillä kyllä ole eikä taida tullakaan."
Kuuma. Hiki. Ei voi nukkua yöllä. Neuleet edistyy aina vähän, kunnes alkaa kädet hiota sietämättömästi. Tuuletan ja heiluttelen sormia tietsikan näppäimistöllä. Oho, Ebay. Kas kun osuikin kohdalle.
Lisää mökkeilyä. Laiturittomuus alkaa ahistaa. Viutilo Oy voittaa tarjouskilpailun, mutta tarvitsee ensin perämoottorin tavaroiden kuljettamiseen. Mitä onkaan sanottu urakoiden kilpailuttamisesta ja yllättävistä sivukuluista, vaikka varsinainen sopimuspalkkio olisikin edullisin? Mökkiäkin tarttis korjailla. Mistä mää tyämiähiä ny tähän hätään löyrän?

Akvaariokauppa. Kenkäkauppa. Ruokakauppa. Helmikauppa. Verla ja massakarhu. Kesäteatteri, Marilyn-näyttely, Fabergé-näyttely, elokuvat, isot ravit, Taidekeskus Salmela, markkinat. Aika monta hautausmaata. Lankakauppa * 7. Lankakassi * 700. Muorin kanssa mattopyykillä. Onpahan taas talveksi Wilmalle puhtaita mattoja, joiden päällä voi syödä hiiriä. Yök.

Neuletapaaminen I. Neuletapaaminen II. Neuletapaaminen III. Neuletapaaminen IV. Tietyt jutskat edistyy mutta läheskään kaikki ei valmistu. Orvokkihuivi, savukalapusero, kirjoneulepusero. Koukuttu laukku (jee! Meksikolaisia aaltoja!)
Saan Wilman leikkimään vähän langoilla. Tätä ei usein tapahdu.

Meni plörinäksi / aika ei riittänyt: 1)Kostian markkinat (selvästi hämäläisalueella; tapahtuman piti olla jo alkanut, mutta siinä vaiheessa vasta jaettiin myyntikojujen paikkoja). 2) Mosaiikkityöt (ginipullo ei tyhjentynyt niin nopeasti kuin olisi pitänyt -> en saanut aurinkokelloon tarkoitettua jäätikköaluetta. Ei kantsinut siis edes aloittaa, mitä nyt hakkasin värikkäitä kaakeleita mäsäksi. Ensi kesänä sitten.) 3) Kuntokuuri rullaluistelemalla. No mitä ku oli niin kuuma että pelkkä istuminenkin sai hien virtaamaan. Järvessä kyllä uiskentelin niin että olin yhdessä vaiheessa ryppyinen kuin rusina.

Iih, nettikaupasta ostetut pitsikirjat tuli. Värttinät tuli. Niiden kanssa meni pari yötä valvoessa. Ei tule tästä tytöstä kylän parasta kehrääjää. Rumasana.
Lomaloppuulomaloppuulomaloppuu-paniikki.
Käynti uudella kampaajalla, minkä jälkeen nukutaan yksi yö, sitten lennetään Belgiaan ja nukutaan toinen yö. Loma loppu.

Jaahas. Lähetääs töihin ihmisiä pelottelemaan (autenttinen kuva maanantaiaamulta).

9 comments:

Anonymous said...

"Hervotonta naurua" - loma loppuu multakin ja 3/4 kaikista suunnitelmista on toteuttamatta...

verano said...

Johan oli tapahtumarikas loma sulla :D

Olispa itselläkin.. Edes lomaa.. Nimim. Opiskelijathan ei lomaile

Jatta said...

Lomanloppumisangstia täälläkin, ja ihmeen vähän tuota sai aikaiseksi. Lomalla laiskistuu, ja se on ihan oikein ;)

KirsiÄr said...

Vau! Mun tasapaksupaksulittatukka ei koskaan yllä noihin ulottuvuuksiin.

Mullapa ei ole nykyään edes lomasuunnitelmia.

Niitä pitskirjoja jäin harmittelemaan. No, selaan sitten joskus virtuaalisesti.

nanna said...

No oletpas sinä näppärän karvapipon ehtinyt kuitenkin neuloa! Äh, eikun, ohops...

Tuo on kai sellainen ns. aktiiviloma, jotka nykyään on kovasti muotia. Tuttu fiilis, että lomalta pitää palata duuniin lepäämään.

Stricker said...

Olipas hauska kertomus lomasta :-)! Ja kiva, kun palaat takaisin enemmän neitin ääreen, vaikka tuskin sinne töihin olis kiirettä. Meillä ei lomailla, mutta ei ole enää kovin montaa laatikkoakaan purkamatta ... ja arvaappas kenen laatikoita nekin ovat ja mitä ne sisältävät :-)? Kaunista ja ihanaa täällä kyllä on, joten voisit tulla reissuillasi käymään! Messuja ja muita isoja äksönejä kyllä ei varmaan ole mailla eikä halmeilla, mutta lankakauppa varmaankin löytyy. Hei, ja saat opettaa mutkin kehräämään ... kerran yritin yhden iltapäivän ja pakkasin värttinän pussiin.

AnneV said...

Ihan vain yleisesti todettakoon, että ensi talven muotihittejä on just tuommoinen joka suuntaan sojottava tekokarvalakki, mitä Nanna vähän jo uumoilikin. Trendsetter, me.

Ja voi Stricker-kulta, mistähän sä oot keksinyt että minä voisin ketään opettaa kehräämään. Mä oon tunannut värttinän kanssa iltapäivän jos toisenkin enkä tosiaan saa mitään järkevää aikaiseksi. Voisi senkin ajan käyttää jotenkin hyödyksi eikä kikertämällä villaa itsensä ympäri. Noh, onpahan huovutusvärkkiä koko ensi talveksi.

yanmaneee said...

kobe sneakers
supreme
supreme t shirt
golden goose outlet
hermes online
golden goose
hermes birkin
kd shoes
supreme clothing
kobe 9

shysme said...

weblinkwhy not find out more this pageimp source this pageyou could try here