Sunday, December 18, 2005

Voi kun sulle riittäis pieni taivas

Siinä meni viimeinen joulua edeltävä viikonloppu. Kolme iltaa jäljellä ennen kuin lähden Suomeen. Ristipistotyöstä tekemättä... no, kattokaa itte:

















Eli vähän vielä varjostuksia sinne ja tänne, noita pikkuisia kukkasia tsilulii heitellään muutama tonne puskiin ja sitten puuttuu vielä ylimmät pilvikuviot. Mutta niiden kanssa ei ole niin nökönuukaa jos ne nyt ei ihan mallia vastaakaan, jotain hörhellystä pystyn varmaan tekemään iltahämärissäkin ja vaikka kuinka väsyttäis. Melkoisella todennäköisyydellä valmistuu siis jouluksi, jiihaa! (Mutta näin meidän kesken, ainakin tässä Vervacon paketissa on ihmeellisiä virheitä. Pohjakuviosta löytyi kaksi pistoa mintunvihreää sellaisesta kohdasta, joka muuten on ruskea, ja parissa muussakin kohdassa olin vahvasti eri mieltä värivalinnasta. Vaan haetanneeko tuo, malli muuttui niin paljon muutenkin.) Vielä harkitsen tuon valkoisen aidan purkamista ja muuttamista edes vaaleanharmaaksi, niin se erottuisi paremmin keltaiselta pohjalta... vaan jospa teen ne pilvet nyt kuitenkin ensin, että varmasti valmistuu.

Neulomisetkin alkaa taas sujua, tai siis ne vähät mitä tuolta Wilma-taululta on aikaa jäänyt. Briossissa oli ilmeisesti kyse vain äkillisestä mielenhäiriöstä. Nyt se taas kulkee ihan nätisti. Bubbles-huivi puolestaan alkoi kuplia paremmin, kun otin käyttöön kaksi lankaa, ohuet ja paksut puikot ja lisäsin vielä kuplakerrosten määrää. Hih, ja sitten kun sitä venyttää, siitä saa tällaisen pötkylän. En oo vielä päättänyt, minkälainen huivi tuosta lopulta tulee.









Keskiviikkoiltana olin siis kaverin kanssa ulkona leikkimässä ja torstaina olinkin sitten ihan tattis. Piti mennä vaihteeksi bussilla töistä kotiin, mutta mitä pirua: huippukokouksen turvallisuusjärjestelyjen takia se alue, jossa bussin päätepysäkki sijaitsee, oli suljettu liikenteeltä. Juu, kyllähän mä tiedän että varsinkin tietty ikäluokka Suomessa syyttää ihan kaikesta EU:ta, mutta onkos kukaan ennen valittanut, että se rajoittaa myös neulomista? Jos mä tuun noilla pitkänlinjanbusseilla kotia kohti, matka kyllä kestää vähän pitempään kuin metrolla mutta ainakin siellä saa varmasti aina istumapaikan ja sikstoiseks mikä on siellä istuessa ja neuloessa. Täytyy kyllä tunnustaa, että suunnitelin tälle postaukselle jo otsikoksikin "EU:n budjettiriita vaaransi myös joululahjaneuleet" mutta eihän se olisi ollut totta. Eihän ole kyse joululahjoista, vaan mun neulomuksista noin yleensä.

Perjantaikin oli perinteinen. Mitä sitä ihminen muuta vois silloin tehdä kuin piparkakkutalon? Lauantaina piti olla neuletapaaminen noin 50 kilsan päässä sijaitsevalla pikkupaikkakunnalla, mutta meilläpäin tuli taas lunta ja varoitettiin myös myrskypuuskista, joten se keikka jäi nyt väliin. Sikäli ihan hyvä, että piparitalo ei oikein onnistunut eikä sitä olis kehdannut mihinkään tuliaisiksi viedäkään - ellen sitten olis rynnistänyt lauantaiaamuna ensimmäisenä kauppaan ja ostanut vähän korjailumateriaalia. Tossa mulla nyt nököttää pöydänkulmalla puolitekoinen piparkakkutalo ja tuijottaa mua syyttävästi. Laitoin siihen ikkunaverhoiksi leveää kirpeää omena- ja mansikkaremmiä, mistä innovaatiosta olen lapsellisen ylpeä. Ja liimapistooli on tästä pidetty kaukana: kaiken vois syödä jos haluais.

Tänään hyökkäsin heti aamusta paikalliseen kulttuurikeskukseen nauttimaan Suomea esittelevästä filmistä. Ou vau. Euroopan viimeiset erämaat kätkevät laajan petokannan, järvistä nousee noin kymmenkiloisia haukia tosta noin vaan, ja syksyllä maa peittyy ilmeisesti kokonaan makeisiin marjoihin, jotka kypsyvät yöttömässä yössä. Näin tapahtuu myös kaupungeissa, näytti vähän siltä. Niin ja ne harvat ihmiset, joita kuvissa näkyi, siirtyvät paikasta toiseen koiravaljakolla tai kesäaikaan järveä pitkin moottorikelkalla, pistelevät heinää seipäille ja osallistuvat välillä tukkilaiskisoihin, eukonkantoon tai suojalkapallokisoihin - ja koko ajan kännykkä korvalla tietysti. Joo, ihan hauska kulttuuripläjäys sinänsä, mutta mitähän ne meistä oikein ajattelee. Tosin sitä en oo kyllä tiennyt, että suomalaiset ovat tunnettuja elämänilostaan, joie de vivre.

Jeah. Mä meen nyt nauttimaan omasta elämästäni. Onhan siinä onnea kerrakseen, kun samalla reissulla kannoin maton itsepalvelupesulaan ja sain sen puhtaana takaisin. Äiskän kissa kehräsi mulle puhelimessa - äiti oli ollut eilen teatterireissussa ja kissa yksistään kotona. Wilma oli niin ONNELLINEN kun mamma tuli vielä kotio, tuli puskemaan luuria kun mä ja äiti puhuttiin puhelimessa. Joulusiiv...siis jouluraivauksessa löytyi noin kymmenen aloittamatonta tai keskeneräistä ristipistotyötä, ja huomenna on viimeinen päivä ennen joulua, jolloin voin laittaa kierrätykseen meneviä materiaaleja roskiskeräykseen. Edessä on siis pullojen ja purkkien tyhjentelyä ja huuhtomista. Jotenkin tuntuu, että erityisesti viinipulloja pitäis saada tyhjäksi ja kierrätykseen.

4 comments:

Johanna K said...

Suomalaisillekin vois näyttää vaikka jokaisena tällaisena pakkasiltana moista turismipläjäystä, jotta huomaisi että tämä on ehkä ihan kiva paikka asua. Tai joo paremminkin pakkasaamuina, kun yrittää saada autoa esiin lumesta ja aurausauto samaan aikaan vetää kinoksen portin eteen...

KirsiÄr said...

Onkohan muunmaalaisilla sellainen tunne, että ei todellakaan asu samassa maassa kuin mistä matkailudokumenit kertovat? Toisaalta, esim. poro ON eksoottinen eläin, jos saksmannilta kysytään.

Onnea melkein valmiille ristipistolle. Kotikatsomoissa jännätään loppuun saakka.

Minä_hän_se said...

Tuo ristipistotyö näyttää jo varsin valmiilta, hyvin olet onnistunut sen muuttamisessa :)ja nätti kuin mikä.

PäiviT said...

Mistä lähtien suomalaiset on olleet tunnettuja elämänilostaan?? : o
Uskottavahan se on on EU:ssa niin sanotaan...