Sunday, June 04, 2006

Niin se aika kuluu kun on hauskaa. Sunnuntaina piti vielä ehtiä muutamaan paikkaan, tai siis nyt ei ollut enää mitään suorituspaineita, kun oli jo nähty näin paljon kaikkea. Vieläkään ei ollut varaa jäädä hotellille nukkumaan pitkään. Kaveri hoiti hotellilaskun luottokortilla ja siinä maksamisen aikaan minä jo nyin hihasta ja tenttasin vastaanoton sedältä, mistä kuului torvisoittoa ja mihin se liittyi. Heti kun päästiin ulos hotellista, oltiinkin keskellä historiallista kulkuetta. Liityttiin joukkoon ja marssittiin porukan mukana kirkon kulmille, missä ammuttiin ilmaan muutama paukkupanos.


Oih




ja voih


Mummy, I want one of these






Kuljettiin ritarisaattuessa porukan mukana ritareiden asekamariin, jossa oli esillä kymmeniä aseita, kypäröitä, haarniskoita ja viirejä. Komioita olivat, tosin näin meidän kesken menisin kyllä melkeimpä väittämään, että Madridin Palacio Realin asekamarissa on vielä hienompia esineitä. Asekamari on käsittääkseni aina auki, mutta samassa rakennuksessa oleva suurmestarin palatsi on ajoittain suljettuna virallisten valtiovierailujen ja muiden tärkeiden syiden vuoksi. Kannattaa siis tarkastaa aukioloajat, jos siellä meinaa käydä. Me mentiin vaan tuurilla.


Suurmestarin palatsi




Miekkapyssy



Suurmestarin palatsi


Suurmestari Vignacourt in all his glory


Ritarin hevosen pääsuojus


Kop kop kop avaa rakas
kop kop kop avaa hakas


Minä olen Ritari Viirusilmä



Vieläkin jäi aikaa ennen lentsikan lähtöä, joten käytiin arkeologisessa museossa tsekkaamassa mm. nukkuva naisveistos, joka on löytynyt sieltä alussa mainitusta Hypogeumista. Sitten vielä viimeinen naminamiruoka nassuun, ja iltapäivällä taksilla lentokentälle. Sunnuntai-iltana laskeuduttiin taas kylmään Brysseliin - lämpötila taisi laskea 20 astetta kertaheitolla. Lennon aikana oli kiva lukea lentoyhtiön Malta-aiheista läpyskää ja tsekkailla siitä, miten monta kohdetta tuli nähtyä ja miten monta jäi kokematta. Pikkuruinen maa se kyllä on, mutta nähtävää riittää - suosittelen kyllä matkakohteeksi.

Pälänks! Nyt se lyö vielä historiankirjalla päähän. Nyt puuttuu enää Jörn Donner sanomasta syvällä rintaäänellä "lukeminen kannattaa aina... myös neuleblogin lukeminen". Tiesittekös mm. että

- Maltalta löytyneet neoliittikauden temppelirauniot ovat vanhempia kuin pyramidit tai Stonehenge
- Johanniittain ritarikunta toimii edelleen, vieläpä Suomessa
- Malta oli toisen maailmansodan tiheimmin pommitettu maa
- normannit, joista oli puhetta viime vuoden Bayeux'n seinävaatejutussa, ovat hallinneet myös Maltaa.

Ja jos jaksatte tämän horinan jälkeen lukea vielä lisää, niin tässä muutama linkki.
Unescon kulttuuriperintökohteet
Heritage Malta
Co-Cathedral of St John

Familjen Katajala on ehtinyt kirjoittaa ritarielämästäkin
Maltan historiaa
kuten myös
Wikipedia kertoo johanniitoista

2 comments:

Anonymous said...

Vau, ihana matkakertomus! Tässähän tunsi melkein itsekin olleensa paikan päällä:)

Carita said...

Kiitos taas kerran ihanasta matkakertomuksesta! Maltalle pitää ehdottomasti päästä käymään vielä joskus.