Tässä vaiheessa alkoi hieman huolestuttaa, ehtisinkö reissulla ollenkaan lankakauppaan, jonka tarkka sijainti oli lievästi sanoen epäselvä. Ennen matkaa olin kysynyt asiaa eräältä maltalaiselta neulojalta, jolta olin saanut urkittua kaupan nimen ja kaupunginosan, jossa se sijaitsi. Maltan keltaiset sivut eivät juurikaan valaisseet asiaa, ja turisti-infossa kyllä tiedettiin kauppa muttei sen osoitetta. Kaikki ajo-ohjeet olivat olleet luokkaa "aja siihen ja siihen kaupunginosaan, lankakauppa on lähellä kirkkoa". Joopajoo, kai se paikallisille on helppoa. Eipä auttanut muu kuin ottaa taksi, mutta mitäpä sitä ei tämän harrastuksen hyväksi tekisi. Ja siinähän se tottavieköön oli ihan kirkon vieressä. Jos siis osutte lähistölle, etsikää Msiedan kirkko, John Gregory on ihan siinä vieressä (as if minäkään olisin katsonut siinä tohinassa mitään katuosoitetta).

Kirkko keskellä kylää... ja lankakauppa vieressä.

Kauppa sinänsä oli varmaan ihan hyvä ja mielenkiintoinen, mutta vallinnut säätila ei juurikaan houkutellut hiplaamaan lankoja. En nähnyt lämpömittaria missään, mutta eiköhän se lähempänä kolmeakymppiä huidellut. Tuskaisia päiviä ne ainakin ainakin oli, yöt vielä pahempia. Sirdarin langat oli jostain syystä parhaiten esillä ja sitten oli semmoisia italialaisia ylläripylläreitä kuten turkislankaa. Sinnepähän jäivät, tosin pakkohan sieltä oli jotain ostaa kun kerran etsimiseen oli käytetty niin paljon aikaa ja energiaa. Ostin pienen auringonkukka-aiheisen kirjontatyön, ei siis ristipistoja vaan...öötota... jotain muita pistoja. (Enpä ole tuommoistakaan ennen kokeillut, voipi tulla susi tai suuri hiiri.)

Lankakaupasta palattiin sitten bussilla takaisin keskustaan, ja kun ennen yhteistreffejä oli juuri sopivasti aikaa, ehdittiin vielä tehdä isku Valletan upeimpaan kirkkoon. Johanneksen katedraali on sanalla sanoen vaikuttava (Co-Cathedral of St John). Koristeita ja krumeluureja on mahdutettu aivan joka puolelle, mutta lattiaa peittää 364 marmorilaattaa, joissa on muistutuksia kuolevaisuudesta. Tuskin voi sanoa, että luurankokuviot on eläviä, mutta ainakin ne on ilmeikkäitä. Laattojen alle on haudattu Maltan ritareita, mikä onkin sitten taas luku sinänsä.




st john

st john

St John

st john

St John

Alun perin pyhiinvaeltajien matkoja turvanneet ja samalla reissulla loukkaantuneita tai sairastuneita hoivanneet ritarit pitivät vuosisatojen ajan Maltaa tukikohtanaan, tosin turkkilaisten hyökkäyksissä ja muissa historian melskeissä ritarikunta oli vähällä hävitä kokonaan. Uskomatonta, miten voimakas kutsumus Euroopan aatelisperheiden pojilla on aikoinaan ollut: perintöosuus on lahjoitettu ritarikunnan omaisuudeksi, ja ritari puolestaan on sitoutunut elämään köyhyydessä (no jaa) ja ohjenuoranaan 'kristinusko tai kuolema'. Ennenaikainen kuolema taisi osua kohdalle aika monelle päätellen siitä, että ritarin kuoleman jälkeen hänen taisteluvarusteensa palasivat nekin veljeskunnan käyttöön, vaikka haarniskan olisi takonut synnyinseudun paras metalliseppä ja vaikka siihen olisi kaiverrettu suvun vaakunat sun muut krumeluurit kuten seuraavissa eksemplaareissa. Taistelukentillekin on varmasti jäänyt melkoiset määrät kalustoa, mutta silti luin jostain, että aseita ja muita varusteita olisi 18.000 miehelle. Hoplaa. Yksi mielenkiintoisimmista oli saksalaisperäinen pyssy/miekka, jolla siis pystyi ampumaan (ammus tuli ulos miekan lavassa olevasta aukosta) tai sitten jos panokset sattui loppumaan ja tuli lähikontakti, niin ei muuta kuin miekka heilumaan.



Kirkossa on myös muita taideaarteita, mm. Caravaggion suurin maalaus The beheading of St John Babtist Johannes Kastajan mestauksesta. Siinä meillä kans yks kuumakalle, siis tämä maalaripoika. Tähän aiheeseen saatetaan palata myöhemmin, tässä vaiheessa todetaan vaan että se ehti Maltallekin maalailemaan jossain välissä. Taisi elämässään tuikata ainakin kaksi miestä hengiltä, istui vankilassakin mutta karkasi sieltä (näin ainakin sanottiin kidutusmuseossa, jossa vierailtiin myöhemmin samana päivänä). Caravaggion elämäkerta

Kirkosta selvittyämme lähdettiin bussilla kohti Mdinaa, joka oli pääkaupunki sisämaassa ennen kuin turkkilaishyökkäysten myötä Valletan linnoitukset osoittivat arvonsa. Tämä teemamatka "historiaa niin että heikoimpia hirvittää" oli tehnyt meidät nälkäisiksi, joten olipas hyvä että osuttiin ruokapaikkaan. Iltapäivällä ehdittiin vielä heittää keikka saaren eteläreunan rantakallioille (tähän tulee kuva, kunhan saadaan kavereiden kanssa vaihdeltua kuvatallenteita).

Mdinan kidutusmuseon häpeänaamareita. Ljubljanan keikalla opas kertoi meille vekkuleista paikallisista rangaistustavoista (mm. asiakasta pettävien kauppiaiden kastaminen talviaikaan jääkylmässä joessa), ja nyt tällekin teemalle tuli jatkoa. Naurunalaiseksi tekeminen on näköjään joskus riittänyt rangaistukseksi. Rautanaamio päähän ja kylille kulkemaan. Mahtoi olla kuuma kesällä.

Ilta tai oikeastaan jo iltapäivä alkoi ilotulituksella, joka jatkuikin sitten tuntitolkulla.