We had joy, we had fun, we had seasons in the sun - Hyvästi jää, on vaikeaa...

Have I told you that I love shoes? (you don't say) Even if my mother may blame me for spending too much money on them, at least I also wear them to the last bit. These ones have been so comfortable that it's really difficult to let them go.



Olenkos koskaan maininnut, että tämä tyttö tykkää kengistä? (ihanko totta, et taida olla tosissasi). Näin ennen kesälomaa iskee aina epätoivoinen siivousvimma, jota vielä vauhdittaa se, että jotkut lomalle mukaan otettavat kamat on hukassa, eli koko kämppä pitää kääntää ylösalaisin. Olen yrittänyt kovettaa luontoni ja saanutkin heitettyä muutamat kenkulit roskikseen. Lomalta palatessa taas tuskin enää muistan, mitä tulikaan tehtyä, joten otin pois heitetyistä popoista pari kuvaa. Niitä sitten varmaan katselen jossain vaiheessa ja harmittelen hätäisiä päätöksiäni...


tosin tässä tapauksessa lopputulos on jo aika selvä. (Ja sitten mua vielä syytetään tuhlailusta. Hö. Ei enää paljon lopumpaan voi kenkiä pitää.)

But if the soles look like this, there isn't much choice. Get rid of them.



Birth of a bag, death of the shoes. It's just that the handles feel too thin, I'll have to buy some more polymer clay and add some layers... which means that the handles will have to be put into a hot oven, but it does not mean that the bag itself will tolerate heat. That's why I can't quite finish this bag which is made of the odds and ends of Indian and Nepalese silk cloths. I'll have to buy some more clay, remodel the handles, put them into the oven and then attach the handles to the waiting stitches. But I'm not too bothered, because I wouldn't have any matching black and red shoes any more.

Toisen syntymä on toisen kuolema. Jämäsarisilkkilaukku olisi muuten valmis, mutta hantaakeista tuli liian ohuet. Joudun siis lisäämään massakerroksia, minkä jälkeen kahvat pitää taas paistaa uudelleen. Laukkua en kuitenkaan meinannut paistaa, joten sen vuoksi pitää odotella noiden silmukoiden kiinnittämistä. Mutta väliäkös hällä, jos mulla ei oo enää mustapunaisia kenkiä jotka sopisivat laukun kanssa.


"Jossakin" olevien kamojen listalla on valkoinen villatakki, jossa on sinisiä kuvioita, joiden olis tarkoitus mätsätä näiden kanssa.


And talking about things which are in the hiding: I know I have a white cardigan with matching blue stripes. Somewhere.

If only I had some time to go through all my knitting pattern books and find one that would resemble the structure of the bag.




Jos taas joskus aikaulottuvuudessa on mahdollisuus käydä läpi kaikki neuleohjekirjani ja etsiä semmoinen malli, joka muistuttaisi mahdollisimman paljon tuota laukussa olevaa punosta.


Same here.



Sama tavoite näille langoille.


So, I threw out two pairs of shoes. I think it'd be only fair if I could buy a pair of new shoes now, wouldn't it? Like these ones, for instance. There was a huge flea market in our commune last Sunday. I went there to check if there was any yarn, but nothing worth mentioning. Which can't be said about these shoes.


Eikö olis ihan reilu periaate, jos aina kahdet vanhat kengät pois heitettyään sais ostaa yhdet uudet kengät tilalle? Esimerkiks vaikka nää? Meidän kunnassa oli sunnuntaina jättiläiskirpputori, jonka kävin ratsaamassa lankojen toivossa. Lankaa ei löytynyt eikä oikein paljon mitään muutakaan, näistä kengistäkin riitti ihan vain kuva.




Instead I found a huge pile of old Finnish postcards. Apparently some Belgian family has spent their summer holidays in Finland: the cards have not been sent but someone has written in the back the month and the year and they stretch from 1970 to 1973. In the pile there were almost 200 postcards - would you like to guess the price of that stack?



Haukankatseeni tavoitti tavararöykkiöiden keskeltä nivaskan suomalaisia postikortteja. Ilmeisesti joku belgiperhe on viettänyt 70-luvun alussa kesiään Suomessa. Pinossa oli muutamaa vaille 200 postikorttia eri puolilta Suomea. Niitä ei ollut kirjoitettu eikä siis postitettu, mutta taakse oli aina kirjoitettu kuukausi ja vuosi. Otetaanko pieni arvauskilpailu, paljonko myyjä halusi niistä rahaa?

Tätä täytyy vielä yrittää kuvata paremmissa olosuhteissa. Kortti on Haikon kartanosta, ja jos tuossa sohvalla ei istu Satu Tiivola niin ei sitten kukaan.