Thursday, December 15, 2005

Tunnelmasta toiseen

Susanna, tuo neuleblogimaailman Seppo Räty, kirjoitti hiljattain ruman sanan niin kuin se sanotaan. Täällä alkaa kans rauhallinenkin ihminen hiiltyä, kun mikään ei ota onnistuakseen. Toisin sanoen hosumalla ei tule kuin just niitä - mulla on sekä paineita ristipistotyön valmistumisesta että huonoa tuuria ihan simppelienkin neulomusten kanssa. Työmatkaneuleetkaan ei edisty eikä muka olis oikein aikaakaan syventyä selvittämään, mikä menee pieleen. Mä haluaisin vaan jonkun aivottoman pikkutyön, jota vois tehdä aina silloin kun olis pikkasenkin aikaa.

Kovan onnen lapasen rannekeresori hakee edelleen muotoaan. Olen neulonut ja purkanut - ei tuu hyvä 2o2n eikä 1o1n. Innostuin sitten kokeilemaan kaksiväristä briossia. Muuten meni hyvin, mutta kerroksen vaihtumiskohta aiheutti aina ongelmia. Tiistai-iltana kattelin elokuvaa ja kuinka ollakaan, sehän alkoi yhtäkkiä sujua (kuvassa resorin aloituskohdasta muutama kerros ylöspäin). Keskiviikkona jatkoin hommaa bussissa työmatkalla - eihän siitä enää tullut yhtään mitään. Huomasin kyllä, että pieleen menee mutta jatkoin silti siinä toivossa, että kokeilemalla eri tapoja saisin sen taas onnistumaan ja purkaisin vaan välistä pois ton epäonnistuneen kohdan. Juu. Mitä mä oon sitä nyt sitten jatkanut yli 10 kerrosta ja aina menee väärin. Mä en jaksa, mä en jaksa.










Samoin tässä on myös elintarvikeväreillä värjättyjä lankoja. Taas olis mielessä ihan tarkkaan, minkälaisen huivin haluaisin tehdä. Siinä pitäis olla ISOJA kuplia, BIG bubbles. Vaanku ei näistä tule tarpeeksi pulleita. Taas menee purkuun.


6 comments:

Stricker said...

Mun blogissa on elokuun 23. pvän kohdalla Bremen-sukat, jotka on tehty ohuilla puikoilla uhuesta langasta ja siinä kyllä näkyy kuplapompulat aika hyvin. Katsoppas sieltä! Kivaa lankaa ja idea isoista Bubbles:istä on kyllä tosi hyvä! Mutta sinähän oletkin loistava taiteilija ja suunnittelija *nostaahattua* :-)!

nanna said...

Tervetuloa kerhoon! Täälläkään ei juuri mikään suju, kaikki vaan takkuaa. Ja jouluksi pitäisi saada valmista juu...

Anonymous said...

Oon joskus käyttänyt lapasten resorissa 2 kiertäen oikein, 1 nurin -neulosta ja on tullut ihan nätti ainakin mun mielestä, tosin briossia en ole koskaan kokeillutkaan... :) Ekan kerran luen blogiasi ja heti tuli kommentoitavaa (ja olikin sitten ensimmäinen kerta blogistaniassa, vai miksikäs sitä nyt pitäiskään kutsua)! Kivan väristä lankaa!

Lycka är ~ Onnea on said...

Vihreänsävyinen lanka on hienoa..tulee kesä mieleen ;)

MysteryKnitter said...

Tyrmäävän upeaa tuo vihreäsävyinen lanka!

AnneV said...

Noh noh, tytöt tytöt, eipäs nyt kehuta liikaa. Luulevat vielä, että olen kehittänyt itselleni sivupersoonia ja käyn itse itseäni kehumassa ;-)

Stricker, kuplat rupesi kuplimaan paremmin kun tein välikerrokset ohuella langalla (niin kuin alun perin olin aatellutkin, mutta sitten rupesin nuukaksi enkä olis halunnut käyttää tuota ohutta lankaa tähän vaan yhteen toiseen työhön. Myöhäistä se on nyt.)

Nanna: sen on pakko johtua jostain taivaankappaleesta, muuta selitystä ei ole. Nää on niin pieniä ja yksinkertaisia jutskia, että olis pakko onnistua vaikka silmät ummessa vaanku ei. Mutta kyllä se Pluto sieltä vielä toiseen asentoon naksahtaa, kunhan jaksetaan ootella.

Ainoliisa: Kiva saada uusia lukijoita ja vielä mukavampi, että heti uskaltauduit kommentoimaankin. Toivottavasti tulet uudelleenkin. Mulle on tästä briossista tullut jonkinlainen pakkomielle, se on nyt pakko saada ja just näihin käsineisiin... hohhoh, elämä olis niin paljon helpompaa jos joskus vois antaa edes vähän periksi.

Marita ja Mystery: kiitoos! Joo, kesätaivas ja ruoho tosiaan tulee mieleen tai sitten jotenkin valtameret. En tiiä, jotain tuossa on sellaista, että mulla alkoi mielikuvitus kuplia. Blub-blub. Ja samalla on syntynyt uusiakin ideoita - olis vaan aikaa, lankaa ja värejä!