Puuh! Niin moni kirjoittaa blogissaan, ettei ole mitään mistä kirjoittaa – mulla taas olis niin paljon kerrottavaa, mutku aika on kortilla. Viime viikonlopun olin kaverin koiraa hoitamassa perjantai-illasta maanantaiaamuun, ja olin etukäteen kuvitellut pitäväni jonkinlaisen neuleretriitiin. Höpsistäpönttöön, vaikka muutaman työn viimeistelinkin, niin paljon enemmän olin kuvitellut saavani aikaan. Mutku en mä hennonnut touhuta omiani, kun oli karvakuono siinä vieressä. Putsailtiin korvia (juu, meidän molempien), harjailtiin ensin vähän varovasti kun mä en ennen ollut tähän haukkuun ottanut lähikontaktia, ja kaikkein aikaavievin projekti oli lääkekapselien syöttäminen kaksi kertaa päivässä. Jos luet tätä, M, niin kyllähän se sinun auktoriteetilla sujuu, mutta vaikka mä sainkin kidan kammettua auki, niin ei ne tabut siellä sisällä pysyneet. No, sitten vaan keräilin pudotellut kapselinkappaleet käteeni ja syötin ne aina kuivaruokanappuloiden seassa. Ihan hyvin meni, mutta olihan se aikamoinen ohjelmanumero kaksi kertaa päivässä.
Mutta palataanpa ajassa vähän taaksepäin. On pitänyt kirjoittaa muutama sana noista viime viikkojen matkakohteista, tai ainakin tekstiileistä, joita kävin katsomassa. Ja vaikka mä sanonkin, että homeiset rätkäleet saa nyt riittää, niin kyllähän näitä katsellessa kuulee historian siipien havinaa. Eikö ole käsittämätöntä, että Bayeux’n seinätekstiili on säilynyt maailman melskeissä melkein 1000 vuotta?
Lontoossa käydessä vietin muutaman tunnin Victoria & Albert Museumin kokoelmia kierrellessä, mutta siellähän olisi näkemistä vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Onneksi osa tekstiiliosastosta oli suljettukin, muuten en olis ehtinyt mihinkään muualle. Arkistoissa on mm. ristipistoja 1400-luvulta, hienonhienoja pitsejä Belgiasta (jee!), brokadeja – kaikki yleisön nähtävillä säilöttynä puukehyksiin lasilevyjen väliin. Sitten sieltä arkistosta voi aina tempasta kehyksen kerrallaan nähtäväksi. Mun mielestä on käsittämätöntä, että ne antaa yleisön touhuta siellä ittekseen; mutta kivaahan se tietysti on. Tässäpä
V&A:n linkki – ja puskii, sieltäpä löytyy myös omana osastonaan Knitting. Museossa on useampikin myymälä - suurimmassa niistä on myytävänä hyvä valikoima kirjoja. Joskus olen tehnyt siellä varsinaisia löytöjä neulekirjojen saralla, nyt ilmeisesti joku muukin oli tehnyt sinne ratsian, sillä kirjoja oli mun mielestä vähemmän kuin ennen. Aika hassua muuten löytää museosta Stitch'n'bitch-kirjoja.
Ranskassa, Bayeux’n pikkukaupungissa säilytetään seinävaatetta, jonka tarkka valmistumisaika ei ole tiedossa, mutta ajoittunee vuoden 1077 tienoille (paikkakunnan katedraali on vihitty samana vuonna, ja historioitsijat olettavat, että seinävaate on teetetty kyseistä tilaisuutta varten). ”Tapetti”, siis seinävaate, on 70 metriä pitkä ja 50 senttiä korkea pellavakaistale, johon on kirjottu sarjakuvamaiseen tyyliin vuoden 1066 tienoille ajoittuvia tapahtumia Englannissa ja Ranskan Normandiassa. Kuvien kohtauksissa eletään niin tavallista elämää ja esitellään tuon aikakauden työtapoja ja vaatetusta kuin myös sotilaiden varusteita ja vakoilijoidenkin toimintaa. Tapahtumat saavat huipentumansa Hastingsin taistelun kuvauksessa, jossa urheat sotaratsut kannustetaan taisteluun ja päitä putoilee. Kuvien selityksenä kulkee lisäksi latinankielinen teksti, mikä tekee tapetista tietyssä mielessä sarjakuvamaisen (sitä onkin sanottu maailman ensimmäiseksi sarjakuvaksi).
Hahmot on kirjailtu pellavakankaalle villalangalla, jossa on säilynyt kahdeksan eri väriä. Alkuperäistä väritystähän on mahdoton tietää, mutta vielä tänäkin päivänä värit ovat eläviä ja niiden käyttö saa kuvat elämään, samoin kuin kekseliäät yksityiskohdat, joilla kuvataan eri materiaaleja (vesi esitetään läpinäkyvänä, kun mies kahlaa siinä tai laivan airot uppoavat pinnan alle; kaadettavasta puusta sinkoilee säleitä, kasvien lehdet kätkevät eläimiä). 70 metriin mahtuu valtava määrä katsottavaa: ihmishahmoja on kirjailtu kaikkiaan 623 kappaletta, hevosia 202, koiria 55, muita eläimiä (myös mielikuvitushahmoja) on yhteensä 505 kappaletta. Rekvisiittana vielä 41 laivaa, 49 puuta ja kuvatekstejä melkein 2000 kirjaimen verran.
Keskeisenä tarinana kulkee opetus valan pyhyydestä ja siitä, mitä sen rikkomisesta voi seurata. Päähenkilöinä seikkailee Englannin kuningas Edvard Tunnustaja, tämän kummipoika ja suosikki Harald Godwineson, Normandian herttua Vilhelm Äpärä sekä Vilhelmin velipuoli, Bayeux’n piispa Odo. Edvard oli alun perin luvannut, että Englannin kruunu siirtyy hänen kuolemansa jälkeen Normandian Vilhelmille, joka oli ilmeisen kelpo mies. Edvardin avioliitto oli lapseton, eli tästä syystä kruununperijäehdokkaita oli ikään kuin jonossa. Norjalaisten viikinkikuningas Harald Haardraadekin ehti jo nousta maihin ja mellastaa Englannin maaperällä; hänen pelättiin valtaavan koko maa ja ottavan kruunun itselleen; osittain kai tästä syystä Harald Godwineson kiirehtikin kruunaamaan itsensä heti Edvardin kuoleman jälkeisenä päivänä. Siinä unohtui aiemmin Vilhelmille annettu vala, jolla Harald G vannoi tukevansa Vilhelmin valtaannousua.
Oletteko vielä mukana? Vuosi oli 1066, Harald oli saanut kruunun itselleen, mutta taivaalle ilmestyikin huono enne: Halleyn komeetta on kirjailtu komeasti näkymään taivaalla – sehän ei voi tietää kuin maailmanloppua. No ei nyt ihan, mutta Haraldille kävi köppäsesti. Vilhelm tietysti hermostui, kun valtaistuin meni sivu suun. Vilhelm neuvotteli asiasta velipuolensa piispa Odon kanssa, joka sivumennen sanoen oli aikas räyhäkäs mies ollakseen kirkon palvelija. Vilhelmin ja Odon yhteinen vaikutusvalta Normandiassa oli suuri, ja niinpä kun veljekset päättivät koota armeijan ja hyökätä Englantiin, valmistelut tehtiin huolella ja sotajoukosta kertyi suuri. Arvioitahan nämäkin ovat, mutta sotilaita on ilmeisesti kerätty kasaan n. 8000 ja hevosia 2000, ja nämä on kuljetettu Englantiin 450 laivalla. Kiehtovaa nähdä, miten laivat kuvataan kirjoista tuttuina viikinkilaivoina, joissa oli sekä purjeet että airot, ja lohikäärmeenpäät sekä keulassa että perässä.
Joukot majoittuivat Hastingsin liepeille, ja Vilhelm – herrasmies kun oli – lähetti viestinviejän Haraldin luokse tarjoten tälle ensin mahdollisuutta luovuttaa kruunu sovinnolla Vilhelmille tai toisena vaihtoehtona kaksintaistelua heidän välillään, jotta isommalta rähinältä vältyttäisiin. Harald ei suostunut kumpaankaan, joten sai sitten syyttää itseään seurauksista. Määrältään sotajoukot olivat ilmeisesti suht tasaväkiset, mutta normandialaiset olivat paremmin varustautuneita: heillä oli jousiampujia, raskasta jalkaväkeä sekä ennen kaikkea ratsuväki peitsineen, miekkoineen ja kilpineen. Taistelusta tuli pitkä ja verinen, ja kun seinävaatteen alareunaa aiemmin koristivat eläin- ja kasvikuviot, nyt siinä onkin pitkä osuus, johon on kirjottu taisteluvarusteita ja irtonaisia päitä ja muita ruumiinosia. Tuoksinasta erottuu myös piispa Odo, joka ei uskonnollisista syistä olisi saanut kantaa varsinaista asetta mukanaan – siellä hän kuitenkin ratsastaa nuija tai karttu olallaan. Selvisi myös hengissä, eli oli ilmeisen onnekas tai taitava puolustautumaan. Vilhelm putosi jossain vaiheessa urhean hevosensa selästä mutta ottikin kiinni toisen ja ratsasti takaisin taisteluun - myöhemmin hänen luultiin haavoittuneen tai jopa kuolleen, mutta tämänkin huhun Vilhelm kumosi nostamalla kypäräänsä niin että miehet tunnistivat hänet, mikä taas nosti taistelumoraalia. Paha sen sijaan sai palkkansa, eli valapatto Harold sai nuolen silmäänsä ja kuoli, samoin hänen kaksi veljään Leofwin ja Gyrd kuten myös moni muu Englannin aatelismiehistä. Sen sijaan Vilhelm karisti viimeistään tässä vaiheessa vanhan lisänimensä ja sai uuden, Vilhelm Valloittaja. Hänet kruunattiin Englannin kuninkaaksi joulupäivänä 1066 (kuten varmasti kaikki muistavat koulun historiantunneilta) ja hän rakennutti kiitokseksi voitostaan Hastingsiin (tai Senlaciin) luostarin, jonka rauniot ovat vieläkin jäljellä. Mutta se taas onkin toinen tarina.
Jos siis seikkailette joskus Normandiassa, käykää ihmeessä katsomassa tätä melkein 1000 vuotta säilynyttä käsityötä. Se selvinnyt kahden maailmansodan pommituksista, puhumattakaan sitten aikaisempien vuosisatojen uhista. Ainakin kahdesti sitä ollaan oltu leikkaamassa kappaleiksi, mutta kuin ihmeen kaupalla pellavarulla on pelastunut, ja nykyään se on turvallisesti esillä lasilevyn takana ja erityisvalaistuksessa. Bayeux’n ympäristön matkailu hyödyntää tietysti rätkälettä kaikissa mahdollisissa tuotteissa, ja varsinkin museomyymälän tyylitellyt kirjontatyöt menivät yllättävän hyvin kaupaksi… ei vaan näkynyt täysmittaista 70-metristä kirjontapakettia missään.
Niin ja se piti vielä sanomani, että Vilhelmhän polveutui viikingeistä, hänen esi-isänsä kuudennessa polvessa oli kuuluisa viikinkipäällikkö Rollo. Kertookohan Jussi meille lisää tästä aiheesta?. Jännä ajatus sekin, miten Pohjolasta on lähdetty Ranskaan riehumaan ja jääty sitten niille seuduille asumaan. Viikinkiviittauksia löytyy vieläkin eri puolilta Normandiaa, Cherbourgissakin oli matkatoimisto Viking Travels tjsp.
