I felt like felting - mua vähän huovututti

I've already opened up somewhere and told people that I don't like felting. Why? Don't know really, just don't get the point: why make a huge garment, abuse it in your washing machine, drag out a smelly, shrunk, odd-looking thingy and then pretend that it looks exactly like you wanted it to be, even though it's impossible to predict whether it'll ever fit you, your children or the habitants of your doll-house. Mind you, I've watched my mother doing it (more or less intentionally) but honestly, folks, I haven't been able to see the attraction of it.

Having said all this, I do try to keep an open mind. So, when the opportunity presented itself, I found myself in a crafts shop buying some merino wool fibers, just because of their colour. I thought they'd match a ball of 100 % wool I had bought earlier this year and whose destiny was to become a winter scarf. I had big plans: crochet a loose net and then attach the fibers to it. Yeah. Right. After all, the colours didn't match, and in every case I had plenty of those blue, lilac and green shades so I decided to make a bag. In any case, a girl an't have too too many handbags, so I started knitting.

But what about instructions, you may ask. Nah, I'm an individualist and I want to make unique things. Ok, at least a swatch then? You should take some measurements and calculate how much it's going to shrink. BOOO-OORING! If I'm going to fail, it'll be a spectacular sight and I'm not afraid to show it.

Olen jo toisaalla kertonutkin, etten ymmärrä nykyistä huovutusvillitystä. Miksi ihmeessä pitäisi neuloa järkyttävän kokoinen kappale, rynkyttää sitä pesukoneessa ja saada sitten ulos haiseva, omituisen näköinen ja kokoinen vehje, joka ei välttämättä sovi kenellekään, vaikka sovittaisit sitä itselle tai lapselle tai nukkekodin asukeille. Sitten vaan leikitään, että se näyttää just siltä kuin oli tarkoituskin ja yritetään epätoivoisesti keksiä sille jotakin käyttöä. Ei sillä, että olisin itse huovuttanut, olen vaan katsellut äiskän enemmän tai vähemmän tahallista vaatteiden kutistamista, mutta en vaan ole ymmärtänyt asian ydintä.

Mutta ainahan pitäisi pitää mieli avoimena, ja kun olin kesällä sattunut ostamaan kerän 100-prosenttista villalankaa, olisin halunnut tehdä siitä verkkomaisen huivin ja huovuttaa sitten sävyihin sopivia merinovillakuituja lämmikkeeksi. No, hyvistä yrityksistä huolimatta sävyt eivät sitten sopineetkaan yhteen, tai siis ne merinovillakuidut vaihtoivat jonkin verran sävyä. Ja joka tapauksessa kuituja oli niin paljon, että niille oli keksittävä jotain käyttöä. Sen suuremmin miettimättä päätin tehdä jonkinlaisen laukun, koska niitähän ei tunnetusti ole koskaan liikaa. Ostin vaan lisäksi takuuhuopuvaa valkoista lankaa ja ryhdyin hommiin.

Ai niin, entäs ne ohjeet? Höh, niitähän ei tarvitse kun haluaa joka tapauksessa tehdä uniikkitöitä. No entäs edes mallitilkku - täytyyhän sitä olla jonkinlaiset mitat ja käsitys kutistuvuudesta? TYYY-YYLSÄÄ! Menköön syteen tai saveen, tärkeintä on se luova prosessi. Jos menee pieleen, saadaanpahan ainakin viihdettä ja blogintäytettä.


When my mother first saw this... err... project, she named it "butterflies dancing in the spring". When the thing was finished, she had another name for it...

Aina niin luova äitini nimesi tämän laukunteelmään heti alkuvaiheessa; työnimeksi tuli "Kevätperhosten tanssi". Nimi vaan muuttui, kun huovutettu laukku kömpi koneesta ulos.


Peekaboo! This gives an idea of the original size. The bag would have swallowed a dozen of 1-litre milk cartons - easily! Just what a singleton's household needs.

Kurkistus valmiiseen mutta huovuttamattomaan laukkuun. Tästä saa hyvän kuvan alkuperäisestä koosta - sinne olisi helposti mahtunut yli tusina litran maitopurkkia. Eli laukku olis ollut just sopiva sinkkutytön ostoskassiksi.


Before the bag went into the washing machine, it measured about 55 x 80 cm. When finished, it was 33 x 35.

Strategiset mitat ennen konekäsittelyä olivat noin 55 x 80 cm (korkeus x leveys). Ja koneesta hyppäsi ulos paljon kompaktimman kokoinen laukku, n. 33 x 35 senttiä.


A detail of the surface. I added some long merino fibers to the white basic yarn, using these blue, grey, green and lilac shades either alone or mixing them together. When the bag itself was finished, I brushed these colourful fibers open with a hairbrush and attached the long strands by teasing them with a felting needle. And the rest was taken care of by fate/washing machine.

Tässä vielä yksityiskohta värimöykyistä. Neuloin siis laukun sileää oikeaa valkoisella langalla ja nappasin aina väliin palan värillistä merinohahtuvaa, jonka neuloin sekaan joko yksistään tai yhdistellen harmaan, vihreän, sinisen tai violetin sävyjä. Lopuksi harjasin nämä värihaituvat hiusharjalla auki, siirtelin niitä neulepinnalla eri suuntiin, kiinnitin muutamalla huovutusneulan painalluksella suurinpiirtein paikoilleen ja jätin loput kohtalon/pesukoneen huomaan.


But I have to admit: this is not as bad as I expected. The only problem was with the handles. I had no idea how they would behave themselves in the washing machine, how much they would shrink and would they be in any proportion to the size of the bag itself. Well, everything went better than I anticipated, and the handles were attached by my brave and faithful companion, Husqvarna sewing machine. In fact, if I ever needed to make an army tent, I wouldn't hesitate to give the task to Husky.

Myönnetään, tästä tuli parempi kuin odotin. Ainoan ongelman muodostivat kantokahvat: mulla ei ollut aavistustakaan, miten ne käyttäytyisivät koneessa, paljonko kutistuisivat (neuloin ne poikittain) ja olisivatko ne minkäänlaisessa suhteessa itse laukun kokoon. Yllätyksekseni hantaakit huopuivat issekseen ihan sopiviksi, minkä jälkeen ainoa ongelma oli niiden kiinnittäminen itse laukkuun. Mutta tämänkin ongelman hoiti uskollinen ja urhea seuralaiseni, Husqvarnan ompelukone. Itse asiassa jos milloinkaan sattuisin tarvitsemaan puolijoukkuetelttaa, en hetkeäkään epäröisi tarttua toimeen jos vaan saisin Huskyn käyttööni.