Monday, January 17, 2005

No publicity please, we’re Finnish – how we almost went to a knitting meeting. –Ei tehrä tästä ny numeroo (brysseliläisittäin)

(This is really strange. I thought I had added this story last week and then I didn't touch the computer for several days. However, when I got back, the story was gone. - Tosi outoa. Kirjoitin ja lisäsin mielestäni tämän jorinan viime viikolla Bloggeriin, ja sit olin monta päivää koskematta tietokoneeseen. Eilen sitten kun tulin takaisin, koko stoori oli hävinnyt. Oli jonkinlainen varmuuskopio jäljellä enkä rupea tätä nyt enää sen kummemmin muokkaamaan, sen kun lämmään näkyville.)


The origins of this story are in the ad I placed in our intranet a while ago (remember, the one which wasn’t published because it contained ”strong” language, stitch and bitch. Anyway, I omitted that text and simply asked whether there wre any active knitting groups in Brussels or should I form a new one. I was contacted by a French colleague, Stéphanie, who told me that there was indeed a group and its next meeting was closer than I had thought. She invited me there as well, so I contacted a knitting friend for moral support and off we went. Well, off we went after we had decided what sort of knitting we should bring to the meeting. She ditched one project because it was too easy, and I was running around in circles, trying to find something presentable as well. A sock? No, they’ve seen dozens of socks and that heel doesn’t look too good. Mittens? Nah, too small a project, you’ll finish them before the meeting is over? What then? Finally I grabbed some ladder yarn and large needles, decided to knit a scarf. We were ready to face the local knitting club.

The meeting took place in a café. We took a bus there, opened the door.. and froze right there as some animals, caught in a car’s headlights at night. Oh no, there’s a camera crew and a soundman working around a really tight group of knitting ladies. We can’t go there and join them, no way. What shall we do now? In fact, the waitresses started to herd us towards a table; we must have seemed really bewildered. We sat down at a table far away from the knitters, and the rest of the evening progressed like a Sinikka Nopola’s short story (she’s a Finnish novelist who manages to describe the Finns’ peculiar behaviour in a few words).

-What shall we do now? Do you want to join the knitters and have your picture published somewhere?
-Nope. Do you?
-Absolutely not. But it would be nice to eat and drink something. Why don’t we order something first and when the shoot is over, we’ll go and join them then.
**Ordered something to eat; happily tucking away**
-It seems that they’ll never stop playing with those cameras. Should we just blend in the group? n?
-There aren’t any empty seats, they’d have to squeeze. This is such a large plate that no-one would be happy if we went there.. besides it’s not easy to eat if there’s no space for your elbows. And one more thing: knitting and eating don’t match too well.
-Ok then. But I’ve finished eating – do you think I could knit even a little bit, under the table? No-one would notice.
-No you won’t. They’ll see that anyway and wonder why we didn’t join them immediately. Besides, I’ve got some food left..
- Allright then. But it’s so boring to just sit here without doing anything. Maybe I’ll just draw some ideas in my small sketch book.
- Now it seems they’ve stopped shooting and they’ve spread into another table. But what’s this, now the cameramen are sitting down with a cup of coffee. Shoo! Great, that’s just what we need. They’ll learn how to knit and sit tight and we’ll be here the whole night.
-No! Should we be pushy and force ourselves to the same table?
-Wonder what language they’re using for the interviews, French or Flemish.
-Don’t care, I don’t know the knitting terminology in either of them. We really can’t go there.
- - Now, what’s this? The waitress brought us the check before we even asked for it.
-They’re closing the café… already? Now it’s definitely too late to go and present ourselves.
-Quickly, let’s pay and slip out before they notice my large Lana Grossa knitting bag.

So, dear Stéphanie, we’re sorry for being so shy. Like someone already commented, there are people who are seeking fame and would do anything to have their photo published or get into television… but most Finns don’t fall into that category. We’ll do our best to be more courageous next time.



Laitoin ilmoituksen meidän omaan intranetiin; kyselin, tietääkö joku jotain paikallisia neulekokoontumisia vai tartteeko ruveta hommaamaan omaa. Sain muutaman vastauksen, joista yhdessä sanottiin, että on jo olemassa enemmän tai vähemmän aktiivinen ryhmä, jonka seuraava kokouskin osui tammikuulle. Viestin kirjoittanut ihminen on siis saman työnantajan palveluksessa kuin minäkin, ja kun siinä aikamme sähköposteja kirjoiteltiin, niin hän mainitsi jotain blogistaan. Heh. Niin aina. Olin jokin aikaa sitten osunut sinne ihan vahingossa, mutta silloin ei mennyt tajuntaan, että asutaan samassa kaupungissa. Aattelin siis katsoa ensin tämän neuleporukan ennen kuin rupeaisin huhuilemaan ”omaa” jengiä kasaan -- ainahan sitä sillain pääsis helpommalla. Pyysin yhden kaverin mukaan mörönsyötiksi ja eilen sitten pyyhällettiin paikalle töiden jälkeen.

Tapaaminen oli sovittu yhteen kahvilaan. Pölähdettiin ovesta sisään ja jähmetyttiin saman tien paikoillemme kuin öisellä tiellä auton valokiilaan joutuneet eläimet. Apua, täällä on joku kuvausryhmä ja kameramies ja äänimies hääräilemässä tosi tiukkaan pakkautuneen neulontaporukan ympärillä. Eei me tonne voida mennä. Mitäs nyt tehdään? Seistä törötettiin siinä kauhuissamme niin että kahvilan väkikin rupesi meitä jo houkuttelemaan istumaan johonkin. Otettiin ihan oma pöytä kaukaa muista neulojista, ja loppuilta olikin kuin suoraan Sinikka Nopolan pakinasta.

-No mitäs nyt tehdään? Haluatko sä mennä tonne neulojien pöytään istumaan ja päästä kuvattavaksi?
-En. Haluaksää?
-En tosiaan. Mutta nälkä ja jano olis kyllä, voidaanhan me ensin syödä tässä jotain pientä ja mennään sitten tonne toiseen pöytään kun kuvaus loppuu.
**tilataan syötävää ja juotavaa**
-Ei ne kyllä näköjään lopeta kuvaamista. Pitäisköhän meidän sittenkin yrittää vaan ujuttautua joukkoon?
-Ei sinne kyllä mahdu. Tää on niin iso lautanen ja sikstoiseks ei oo kiva syödä, jos joudutaan istumaan ihan kylki kyljessä. Ja ne toiset jo neuloo, eihän me voida syödä siinä seassa.
-Ihan totta. Mutta mä söin jo, mitäs jos mä neuloisin vähän vaikka pöydän alla?
-Et kyllä rupee. Sitten ne näkee ja ihmettelee, miks me ei tulla samaan pöytään istumaan. Ja mulla on vielä ruokaakin jäljellä.
- No ei sitte. Mutta kyllä hermostuttaa, kun pitää istua näin pitkään paikoillaan tekemättä mitään. Ehkä mä sitten vaan piirtelen ideoita mun muistivihkoon.
- No nyt ne lopetti kuvaamisen ja istuvatkin vähän väljemmin. Mutta mitäs tämä on, kameramiehet hakeekin kahvia ja liittyvät porukkaan. Hus, menkää pois! Se tästä vielä puuttuu, että nekin opettelevat neulomaan. Sitten täällä istutaan koko ilta.
-Eiii! Pitäiskös meidän nyt mennä kans sinne tyrkylle?
-Mitenkähän muuten on, haastatellaanko niitä ranskaksi vai flaamiksi?
-Aivan sama, mä en halua puhua kumpaakaan. Tai ei se ole haluamisestakaan kyse, mutta neulesanasto flaamiksi on vähän hakusassa. Ei me tosiaan voida mennä sinne.
- Hei, mitäs tämä on? Tarjoilija toi meille laskun, ja ihan pyytämättä.
-Kahvila menee kiinni… nyt jo? Tässä vaiheessa on todellakin liian myöhäistä enää mennä esittäytymään. Mitäs jos maksetaan ja livahdetaan ulos ennen kuin pois lähtevästä neulontaporukasta kukaan bongaa mun Lana Grossa –lankakassia.

Niin että pahoittelut Stéphanielle, ehkä jo ensi kerralla me rohkaistutaan liittymään joukkoon. (Blogi on ranskaksi, mutta kommentoikaa reippaasti englanniksi jos ranska ei taivu, S. puhuu/kirjoittaa sitä myös.)

1 comment:

Stephanie said...

Dear Ann,
I am very sorry they stayed so long...i had no idea it would become such a fuss for only a few minutes (seconds?) on the screen. But i completely understand your reaction, and would certainly have had the same, though i can hardly be described as shy....;-)