On niin kiire ettei mitään ehdi... -- Was I coming or going... life is getting rather hectic again

Puhhuh. Touhua on taas riittänyt. Lauantaina vierailu löytökissakotiin, missä eräs kaksinaamainen peto teki itseään oikein tykö, hyppäsi hartioille ja meinasi tukehduttaa mut. Sanoin kaverille, että jos mä ottaisin kissan, niin en mä tämmöistä läheisriippuvaista ainakaan haluaisi… mistä kissa pillastui ja raapi sitten mun käteeni semmoiset viillot, että työkaverikin ihmetteli niitä tänään. Tosi kiitollisia näyttivät taas olevan. Kuvia ei sitten sieltä tullutkaan, vaikka piti, kamerakin olis siinä tohinassa vereentynyt. Koirapuolelle ei tällä kertaa edes menty, hyysättiin kissoja vaan. Josta taas mennään aasinsiltaa pitkin aivan toiseen asiaan: jokin aika sitten kirjoitin, että pankki vaati kopiota henkilöllisyystodistuksesta, josta näkyisi myös osoitteeni – ja ellei sellaista todistusta heruisi, mun pankkitili uhattiin sulkea (ettei vaan tili olis jonkun ulkomaalaisen terroristin käytössä). Tosin siellä olevilla rahoilla ei isompaa iskua rahoitettaisi, pommien ja sinkojen sijaan voisi ostaa korkeintaan muutaman tähtisadetikun. Heh, itse asiassa henkilöllisyystodistukseni on vanhentunut jo hyvän aikaa sitten, ja vaikka olisin hankkinut uudenkin, ei siinä mitään osoitetta näkyisi. Ja hyvä on, mä olen sitten oikea hulttio kun tämä pankinkaan kovistelu ei tahtonut tuottaa tulosta, eli uuden henk.kortin hankkiminen on kieltämättä viivästynyt. Vihdoin löytyi sopiva täky, joka sai hommaan vauhtia: käyn aina silloin tällöin mainitussa hylättyjen kissojen ja koirien turvakodissa, josta saa lainata koiria ulkoiluttamista varten. Vaan edelliskerrallapa kävi hassusti: tuli hukkareissu kun ei saanut enää koiraa lainaksi muuta kuin jättämällä belgialaisen henkilöllisyystodistuksen siksi aikaa toimistoon pantiksi. Passi ei riittänyt! Kyllä on koirat hyvin suojattu, sanon minä vaan. Niin että tämä oli nyt sitten se kynnyskysymys, minkä ansiosta laitoin vauhtia masiinaan ja uusin vihdoinkin belgialaisen id-korttini. Hih. Etsin hakemusta varten vielä vanhan kuvan jostain kymmenen vuoden takaa, eli sen verran pitää olla kapinassa viranomaisia vastaan. Uusi kortti puolestaan on voimassa vuoteen 2009, eli tunnistaakohan siitä enää loppuvaiheessa koko eukkoa? Pääasia kuitenkin, että nyt voin taas mennä tuonne särkyneiden sydänten taloon ja tuoda edes vähän iloa jollekin piskille viemällä sitä ulkoilemaan.

Viikonloppuun mahtui myös hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja vieläpä taide-elämyksiä. ”Virkkuukoukkutaiteilijaksi” nimitetty Anu Tuominen esitteli muutamia töitään brysseliläisessä galleriassa. Sen tiesin jo mennessäni, mutta tämä toinen, Patricia Waller oli yllätys. (Kello on jo paljon ja kuvien valinnassa menisi sen verran aikaa, että varaan oikeuden lisätä niitä joskus myöhemmin.) http://www.patriciawaller.com/
http://www.swo.de/patricia2a.html

Maanantaina oli taas metro- ja bussilakonpoikanen Brysselissä. Pitkän linjan bussit kyllä kulkivat, mutta matkanteko oli tosi hidasta kun väki oli lähtenyt omalla autolla liikenteeseen. Otin aamulla puikot ja lankakerän käsilaukkuun ihan tältä varalta ja meinasin tahtomattani liittyä pitkien sukkien knit-a-longiin. Sukan varsi tuli vääjäämättä valmiiksi enkä voinut aloittaa kantapäätä, kun olin aatellut tehdä just näihin sukkiin tiimalasikantapään ja ohje oli tietysti tulostamattomana koneella. Neuloin sitten vaan h-i-t-a-a-s-t-i ja h-u-o-l-e-l-l-i-s-e-s-t-i varren joustinta ja aloitin kantapään heti kotiin päästyäni vaikka joustinkerroksia olikin omituinen määrä. Väittäisin kuitenkin, että niitä ei valmiista sukasta kukaan koskaan laske eikä asiaa ihmettele.

Huomenna on luvassa neuletapaaminen (mistä luultavasti kertyy kokonainen uusi tarina), torstaina tul(l)ee korjausmies ihmettelemään terassin isoa lasiovea, josta on murtunut metallinen ohjain eli ovi ei sulkeudu kunnolla. Olen soitellut asiasta vuokraisännälle helmikuusta 2003 asti, ehkäpä se ovi jonakin päivänä jopa ehjäytyy. Oven alta käy hulppea viima, väittävät vieraat. Mikä ikävintä, kyllä minä pärjään oven kanssa jotenkuten, mutta lomienaikaiset kukkienkastelijat ovat helisemässä kun eivät tunne sen tapoja.

Perjantaina lähdetään taas reissuun. Sitäkin seuraava viikonloppu on jo buukattu. Alkaako tää harrastetoiminta taas karata käsistä? Olikohan se vuosi 2003, jolloin olin kotona kokonaiset neljä viikonloppua vuoden aikana, ja niistäkin kaksi vain siksi että olin kipiä. Mitä tää tämmönen vapaa-aika on, kun joutuu juoksemaan saparo suorana paikasta toiseen?



Gee, let me catch my breath. It’s been a busy week again. On Saturday I visited an animal shelter with a friend. There was one extremely friendly cat who would twist and turn and jump onto my shoulders, trying to suffocate me. All I said was that I didn’t want a co-dependent cat like her, and she bit and scratched me immediately. Pity that I didn’t take any photos there – but on the other hand, the camera would have been covered in blood as well. Oh well, maybe next time. Now we only visited cats, the dogs will have to wait. And on the subject of rescued dogs, I’ve written earlier that my bank contacted me recently, asking me to send a copy of my identity card or some other document that could certify my address. Should I choose not to do this, they had the right to freeze my account (probably they were weeding out the accounts that harbour terrorists’ funds… although the amount of money on my account wouldn’t buy them much else than a couple of totally harmless Christmas crackers.) As a matter of fact, my id-card has expired a good while ago, and even though I had applied for a new one, it wouldn’t carry my address anyway. But the funny thing is that even these letters from my bank went largely unnoticed, until there was a new, more serious threat: I visit a home for rescued cats and dogs every now and then and take some doggies out for walkies. Last time I had planned to do this, they wouldn’t let me take any dogs out if I didn’t leave a valid Belgian id-card in the office as a guarantee of my reliability. A passport wouldn’t do. Those are some well-protected dogs, I’ll say. But the good thing is that this was the trigger which made me apply for a new id-card. And I still don’t respect the authorities: I just had to attach a 10-year-old photo to the application…and while the card is valid til 2009, I’ll certainly look different when this new card expires. The main thing is, however, that now I can go and bring even a bit of happiness to the mongrels’ lives by taking them out for a walk.

The weekend also contained good food, excellent company and even uplifting art experiences. There was an exhibition of a Finnish “crochet hook artist” Anu Tuominen in a gallery in Brussels – that I knew of, but this other artist, Patricia Waller, was a pleasant surprise. (I may add some photos later this week but it’s very late and I need some rest.)

On Monday there was another small strike on the subway and bus lines. Luckily I can take a long-distance bus to work, but it took ages to get there because of all the people who had chosen to take their own car instead. In anticipation, I had grabbed a set of knitting needles and a ball of yarn in the morning, but because of the delay, I almost joined a long-sock-knitalong, although involuntarily. I had long passed the normal leg length but couldn’t start working on the heel because a) this was the sock yarn I had chosen for another heel structure and b) the instructions for those were on my computer and not printed out. So, I choose to work s-l-o-w-l-y and c-a-r-e-f-u-l-l-y on the rib and started the heel as soon as I got home, although the amount of rib rows was rather strange. However, I claim that no-one will count them once the sock is finished, and even less so will they ask me the reason for that.

Tomorrow we’ll have a local knitting meeting which will be a totally different story, I presume. On Thursday there will (/should) be a visit of a handyman who comes to fix the large sliding door leading to my terrace. I know that there’s a piece of broken metal somewhere, so the “sliding” is minimal, accompanied with a screeching sound and it’s definitely not as smooth as the door manufacturer has intended. I’ve been calling the landlord about this problem since February 2003, and I still believe that it’ll be repaired one day. I’ve learned to live with the problem, but the guests complain about draught and the nice people who are watering my plants during the summer holiday have difficulties opening and closing the door. And believe you me, it’s generally nice to have a watertight door here in the rainyBelgium…

On Friday we’ll be off (again), and there’s some activity booked for the next weekend as well. No rest for the wicked, eh? I think it was year 2003 when I spent four weekends at home during the whole year, and I was sick during two of those four. And you call this free time?



Art for the fit - part of the exhibition was upstairs and you had to enter and exit using these stairs. Good luck, pal!


Soup and salt.


I don't remember the name of this piece of art, but somehow the word "please" springs to mind.


I'm sure that the knitters recognise these.


Art. This is definitely art.


Too bad that the details can't be seen. There's an extremely thin thread running through each sieve, like juice from berries, each of different colour.


Love the colours, love the colours.


Soup. Made of those tiny thin threads.


I wish I had taken a more detailed photo of the "skin" of this deer. It seemed so wonderfully soft.


Well, those weren't crocheted, they were just standing on the muddy field next to the museum. Wonder how all those people feel living next to these giant tits.


I'm speechless.


It was a mistake to go there before lunch.


Can I tempt you with starters?


And the lettuce?


Even the avocado seemed so real.