Vähältä piti, ettei viime viikonlopun reissu jäänyt kokonaan väliin. Meitä oli perjantai-iltana lähdössä kolme henkeä junalla Pariisiin, ja oltiin ajamassa peräkkäisillä metrojunilla kohti lähtöasemaa, kun metroliikenne alkoi tökkiä. Aikaa piti olla varattuna runsaasti, mutta joka ikisellä asemalla seistiin vaikka kuinka kauan, kello tikitti eteenpäin, ja hermoja kiristi myös se, että oltiin tosiaan kaikki erillään ja kaikki junaliput oli minulla. Niin että jos joku olisi ehtinytkin junaan, olisi kuitenkin ollut ilman lippuja. Suomalaiseen malliin soiteltiin ja tekstailtiin tietysti edestakaisin siinä metromatkan aikana ja yritettiin luoda jonkinlaista strategiaa. Kun sitten mun metro poistettiin liikenteestä ja jouduttiin loikkaamaan laiturille, mun juttusille tuli mies musta kuin Afrikan yö ja kysyi selvällä suomella, olenko mä suomalainen. Paha sitä oli kieltääkään siinä vaiheessa, kun oli kalkattanut kännykkään niin että koko vaunu varmasti kuuli. Sitten tietysti kysymään, jotta mistäspäin Suomea mä olen; hän oli kuulemma asunut kymmenen vuotta Tampereella… josta siis minäkin olen alun perin kotoisin. Maailma on pieni, mutta ei small talk valitettavasti poistanut mun pelkoa junasta myöhästymisestä. Kun sitten seuraava metro ajoi asemalle, osuin samaan vaunuun matkalle lähtevän kaverin kanssa ja tämän herran tamperelaissiteet jäivät selvittämättä, Armonkalliolla kuulemma asunut. Jos joku tuntee, niin terveisiä vaan!

Asemalla me sit hyökättiin liukuportaita ylös kuin heikkopäiset. Tai ainakin heikkokuntoiset. Lyhyesti sanottuna: ihme kyllä ehdittiin junaan, mutta keuhkoja poltteli juoksemisesta niin että yskittiin vedet silmissä. Joku meistä totesikin, että ollaan kuin keuhkotautisten kevätretkellä. Ikinä ei ole ehtiminen mennyt noin tiukille, vaikka monenlaista seikkailua ja sattumusta on kohdalle osunut. Tunti ja 26 minuuttia kului toipumisessa, ja sitten oltiinkin perillä ja piti lähteä keuhkot rahisten käpyttelemään kohti hotellia. Eikä me edes tupakoida! Perjantai-iltaan ei sitten paljon muuta mahtunutkaan kuin käynti yhillä paikalliskuppilassa ja sen jälkeen minä kärtin vielä pääsyä kirja-, musiikki- ja dvd-kauppaan, joka oli auki puolilleöin. Sieltä piti kantaa ulos kirkuvana ja potkivana, kun en ehtinyt katsoa läheskään kaikkea mitä piti. Tämän ristipistokirjan ehdin napata vauhdissa mukaani, siitä kun saa inspiraatiota neulemalleihinkin.

Ristipistokirjan kansi


Sisältöä 1


Sisältöä 2


Sisältöä 3


Lauantaiaamuna erkanimme sitten kukin tahoillemme shoppaamaan. Alennusmyynnit olivat alkaneet paria päivää aikaisemmin, joten olimme varautuneet ruuhkaan. Mä olin aatellut keskittyä lankatarjontaan, koska edellisellä reissulla kesällä kävi nöpelösti: kippasin hedelmäsalaatin liemet hameelleni ja käytin ison osan lauantaipäivästä ajamalla metrolla takaisin hotellille vaatteidenvaihtoon. --Tässä vaiheessa kyllä hieman harmittaa, etten sittenkään lähtenyt suuriin tavarataloihin, sillä kaveri oli bongannut siellä John Kerryn ostoksilla tyttärensä (tai ainakin jonkin nuoren naisen) kanssa. Voi että! Suurkaupunki ja julkkiksia! Ei silti, olisko mulla silloinkaan ollut kamera käyttövalmiina. Näin jälkikäteen harmittelen sitäkin, etten edes yrittänyt näpätä kuvaa eräästä pyöräilevästä pariisittaresta. Oli pukeutunut vimpan päälle sporttisesti ruutuhousuihin, saapikkaisiin ja samettijakkuun, ajoi tosiaan polkupyörällä.. ja ruman pyöräilykypärän sijaan oli laittanut päähänsä samettisen ratsastuskypärän. Eh voilà! Tyyli oli täydellinen.

Printempsin ja Lafayetten sijasta suuntasin ensin kartan avulla Phildarin lankakauppaan, jonka piti sijaita sivukadulla sen takana. Näkemättä jäi – olinko sitten porhaltanut vauhdilla ohi vai olinko niin aikaisin liikkeellä, että liikkeen ikkunan edessä oleva metalliverkko oli vielä vedettynä alas. Tästä ei kuitenkaan jäänyt isompaa traumaa, sillä Phildarin liikkeitä on kotikaupungissakin, kunhan vaan viitsii ottaa metron ja ajella toiselle puolelle kylää. Jäin siis miettimään, kävelisinkö vielä muutaman sata metriä ”Mode et Travaux” –liikkeeseen, jossa kävin kesällä ja johon olin vähän pettynyt. Toisaalta, miksi kävisin uudelleen pettymässä, vaikka se lähellä olisikin? Tämän loistavan järkeilyn jälkeen hyppäsin metroon (ja jouduin välittömästi myös lipuntarkastajien kynsiin) ja ajoin Halleille La Droguerie
-tilpehööriparatiisiin . Tämänkin kaupan kanssa oli kana kynimättä. Viimeksi yritin tänne liian aikaisin lauantaiaamuna (aukeaa vasta klo 10.30) enkä sitten viitsinyt jäädä odottelemaan. Nyt mulla oli missio: Kati halusi lepakkonappeja ja samalla piti katsoa uusia hahmoja mun tarinatakkiin. Löytyi!

Onnistuneen ostosavauksen jälkeen menin kahville luomaan strategiaa loppupäiväksi. Olin tietysti pohjustanut matkaa etsimällä netistä lankakauppojen osoitteita, ja muutaman tiesin ennestään. Tarkoitus oli ensisijaisesti tsekata ennen näkemättömät, ja jos niistä ei löytyisi mitään kivaa ostettavaa, niin sitten lohduttautumaan tuttuihin ja turvallisiin. Tänne oli vain lyhyt kävelymatka Pompidou-keskuksen ohitse ja kauppa löytyi helposti... tosin aikani siellä pyörittyäni tulin ulos ilman lankaa. Jaa miksi? Noku en oikeastaan tartte lankaa, ei ollut hyviä tarjouksia, odotin löytäväni vielä paremman kaupan lauantaipäivän aikana ja aikaa oli vaikka kuinka vielä siinä vaiheessa, eli tarvittaessa olisin ehtinyt vielä palata tänne. Lehden sentään ostin, kun tämmöistä ei ole koskaan ennen tullut vastaan. Neulonnan perustermit ranskaksi ja selkeät kuvat, huokea hinta ja kissankuva kannessa. Mitä muuta voi enää toivoa?

Anny Blatt


Trucs (AB)



Tepsuttelin tämän kauan ympäristössä vähän enemmänkin, etsiskelin lounaspaikkaa mutta kaikki alkoi olla täynnä. Kaikkea muuta kivaa tuli vastaan, muttei just semmoista pikkukuppilaa, jota olin etsimässä. Sukelsin siis ensimmäiseen löytämääni metroon ja ajoin tois puol jokke, jossa piti nettitietojen mukaan olla Plassardin lankakauppa. P:n langat ovat harvinaista herkkua, joten voitte uskoa että olin innoissani löydettyäni netistä tämmöisen tekstin: ”I found a Plassard shop on Rue Monge near Metro Place Monge and Rue Mouffetard in the 5th.” Eihän siinä ollut tarkkaa osoitetta, ja kieltämättä oli vaikea käsittää, miten kadut Monge ja Mouffetard auttavat paikallistamista, koska ne ovat samansuuntaiset; numero 5 taas viittaa vaan kaupunginosaan. Kävelin siis Mongea eestaas niin että tulin sekä edeltävän että seuraavan metroaseman kohdalle. Kyselin parilta mummelilta, josko heillä olisi tietoa lankakaupasta, samoin käväisin yhdessä tekstiililiikkeessä kysymässä – molemmista lähteistä sanottiin vain että Phildarin liikkeen he tiesivät. Sen olinkin jo löytänyt, joten päätin mennä paremman puutteessa sinne. Ja suomalaiskansalliseen tyyliin ”mitähän se minusta ajattelee” päätin ostaa ensin vähän lankaa ja kysyä sitten muina miehinä, olisko lähistöllä mitään muuta lankakauppaa. Pari kerää Ondea lähti täältä siis mukaan, mutta myyjätäti sanoi, että kyllä heidän kauppansa on ainoa niillä seuduilla. En voi siis oikeastaan muuta kuin olettaa, että viestin kirjoittajalta on mennyt Phildar ja Plassard sekaisin – ennen reissuakin yritin etsiä Plassardia puhelinluettelosta, vaan eipä löytynyt.

Tässä vaiheessa alkoi olla jo kova nälkä, eikä sitä helpottanut ainakaan herkkukadulla eri Rue Mouffetardilla pyörähtäminen.
Rue Mouffetard - tai ainakin lähistöllä


Kuten myös


Poikkesin myös romu- eiku siis antiikkiliikkeessä, jonka ikkunassa olin näkevinäni vilauksen neulelehdistä, vaikka ne olikin piilotettu ristipistolehtien alle. Eikä muuta kuin sisälle liikkeeseen solkkaamaan frengelskaa. Hyve päive, mine tahto nähä teiti ikkunasta yks lehti joka olla neulettu. Tai jotakin sinnepäin. Ehei, sanoi täti, ei ole meillä mitään neulelehtiä, ristipistoja vain. Jaha, oikke paljo kiitos ja näkkemii. Poistuin siis liikkeestä häntä koipien välissä, mutta ulos tultuani katsoin tarkemmin sitä näyteikkunaa. Kyllä, neulelehteä pilkotti näkyvissä noin sentin verran mutta kuitenkin tunnistettavasti. Takaisin liikkeeseen ja vaatimaan tätiä kurkottelemaan just tämä lehti sieltä ikkunalta pois. Vähän nyrpeänä hän sen kyllä onki ja antoi minulle, ja minä voitonriemuista näyttämään, että kyllä, neulelehti todellakin on kyseessä. Kauppias piti kuitenkin aiheellisena opettaa ulkomaanpellelle lisää ranskaa, sillä kannessa todellakin puhutaan virkkaamisesta. Hyvä rouva, ei tämä ole neulelehti, tämä on virkkauslehti. Oli mikä välinsä, anna nyt se tänne vaan! Hah! Kyllä minä neuleen tunnistan vaikka ranskaksikin!


Ouvrages crochet


Kaupan ikkuna


Siis mikä tää on?


Nyt alkoi jo olla niin nälkä että näköä haittasi. Menin siis lähimpään löytämääni ravintolaan, joka sattui olemaan italialainen. Tilasin ruokaa ja juotavaa, ja tarjoilijapoika vaikutti tavattoman tohelolta. Hän otti kyllä tilaukseni, mutta sen jälkeen ei tapahtunutkaan mitään pitkään aikaan, paitsi että kaksi eri miestä kävi mitään sanomatta tutkimassa sitä tilauslappua, jonka tarjoilija oli sujauttanut pöytäliinan alle. Minäkin aloin siinä huolestua ja tein saman tempun; onneksi lappuun oli raapustettu saman annoksen nimi jonka tilasin. Juotavankin tulo kesti ja kesti, sitä kiikutettiin pöytään vasta kun olin saanut ruoka-annoksen pöytään. Vaan selvisihän se syy tähän tonttuiluun. Syöminen oli vielä kesken, kun tarjoilijapoika tuli tekemään itseään tykö. Että mistäs kaukaa neiti on tullut ja maistuuko ruoka ja onko kaikki hyvin ja miten olis pienet Pariisi-kiertoajelut illalla, hän voi tulla oppaaksi. I am at your service. Yritin siinä nieleskellä ruokaani ja kirosin hiljaa mielessäni. Turomagneetti oli taas päällä – miten mä aina keräänkin kaiken maailman sönkkääjät ympärilleni. Onneksi kaverin puhelinsoitto pelasti (olin naputellut pöydän alla tekstiviestin, jossa pyysin soittamaan – kiitos!) Poistuin siis hyvässä järjestyksessä ja jätin ihanuudestani sokaistuneen tarjoilijan jatkamaan töitään seuraavan turistin kimpussa. En minä nyt sentään NOIN sinisilmäinen ole. (Ja olen sitä paitsi ruskeasilmäinen.)

Iltapäivä alkoi olla pitkällä ja olin vielä joen toisella puolella. Kassejakaan ei ollut kertynyt niin paljon kuin etukäteen pelkäsin, joten päätin mennä vielä tsekkaamaan Le Bon Marché –tavaratalon lankaosaston. Ostoksia siellä on ikävä tehdä, kun kaupanteko on tehty niin hankalaksi. Langanvalmistajia on useita, jokaisella oma pilttuunsa, jossa langat on esillä. Sitten pitää saada kiinni just sen kojun myyjätär, joka kirjoittaa haluamasi laadut ja määrät lapulle, minkä jälkeen jonotat erikseen kassalle maksamaan. Sitten taas takaisin kuitin kanssa hakemaan langat. Sama rituaali tietysti toistuu joka osaston kohdalla, eikä niitä valmistajia ihan vähän olekaan: Rowan, Colinette, Noro, Phildar, Plassard, Anny Blatt tulee ekaks mieleen; taisi olla muitakin. Niin että siinähän singahtelet edestakaisin ja jonotat. Mun piti olla niin hillitty ja hallittu lankaostoksissani vaan kuinkas kävi? Phildarin liukuvärjättyä Onde-lankaa oli tyrkyllä useampia värejä, ja kun se on tuotannosta poistuva lanka, niin sitähän piti ostaa ihan paniikissa. Plassardin langat oli aika vähissä, jotain sentään sain itselleni ongittua, ja mikä parasta: Nordic Secret Pal saa ainakin puoliksi toivomustensa mukaista lankaa. Että osaa olla vaikea ostaa toiselle lankaa!

Phildar Onde


Tämän pikku langanostokieltounohduksen jälkeen kasseja alkoikin olla enemmän kuin pystyin kunnolla hallitsemaan, joten heitin itselleni kuljetusteknisen haasteen: miten päästä mahdollisimman vähillä metrovaihdoilla hotellille. Matkaseuruekin alkoi olla koolla ja niin nälkäisenä, että ruokapaikan löytäminen oli harvinaisen helppoa. Massu täyteen ruokaa, viime hetken vierailu siihen puolilleöin asti auki olevaan kirjakauppaan ja sitten tutimaan.