Thursday, January 20, 2005

Sunnuntaiaamuna aikainen herätys, urheilukamppeet päälle ja metroon. Suuntana Eiffel-torni ja sinne jäädytetty luistinrata. Oltiin onneksi hyvissä ajoin liikkeellä ja päästiin oikeastaan suoraan lippuluukulle. Sitten en ymmärrä, mikä mielenhäiriö meille oikein tuli: päätettiin hissilipun sijasta ostaa vain kävelemään oikeuttava lippu. Luistinratahan sijaitsee onneksi alimmalla tasolla eikä meillä ollut sinänsä kiire mihinkään, eli muutaman sadan portaan kipuaminen ei pitäisi olla mikään ylivoimainen ponnistus. Mutta lisätäänpä siihen perjantaina otettu juoksuspurtti, lauantain pitkäkestoinen tallustelu kaupungilla, niin johan alkaa tuntua jaloissa. Eikä sekään vielä mitään, mutta korkeanpaikankammo ei oikein sovi tähän yhtälöön. Tietenkään ei voi sanoa, että torni olisi huojunut jalkojen alla, mutta ei se kipuaminen kyllä kivaa ollut. Urheasti kuitenkin selvitin rastin (vaikkakin osan matkasta silmät kiinni, kaiteesta kiinni pitäen, jalkoja sokeasti nostellen).

Ylhäällä odotti pieni ja huonojäinen rata sekä vielä surkeammat lainaluistimet, mutta tässähän olikin kyseessä elämysmatkailu eikä mitkään taitoluistelun euroopanmestaruuskilpailut. Hihiteltiin siinä vaan toisillemme, että onneksi ei sittenkään otettu niitä omia luistimia mukaan: ensinnäkin niiden lisäpaino viimeistään olis meidät myöhästyttänyt siitä perjantain junasta. Sikstoiseks omien luistimien tuonti oli turvallisuussyistä kielletty (!) Mitä ne oikein pelkää? Että turistit käyttää luistimia veistelläkseen rautasuikaleita Eiffel-tornista itselleen matkamuistoksi? Aika hurjaa oli myös lähestyä tornia, kun sitä kiertää jatkuvasti aseistetut partiot. Ei me mitään pahaa, me vaan luisteltais täällä vähän. Käsilaukutkin tarkastettiin, ei sentään ruvettu kopeloimaan.

Ja sitten me todellakin luisteltiin! Yksi kavereista oli etukäteen ilmoittanut ettei aio vetää luistimia jalkaansa, joten hänelle uskottiin sitten valokuvien ottaminen ja huoltotehtävät. Tällä kertaa ei ollut mustikkasoppaa, jota olis voinut heitellä rinnuksille, mutta hän joutui ilmeisesti kuvaamaan aika paljon vieraitakin ihmisiä, jotka halusivat kuvan itsestään. Jää oli todella surkea ja kanssaurheilijoiden taidot vaihtelevat, joten jatkuvasti sai varautua kenen tahansa kaatumiseen. Isommilta vammoilta onneksi vältyttiin. Jokainen ryhmä sai periaatteessa olla jäällä vain puoli tuntia eikä se niillä lainaluistimilla ollut yhtään liian lyhyt aika. Hyvä vaan kun sai ne vihdoin pois jalastaan – mutta tulipahan hankittua elämyksiä! (Harmi ettei mulla ollut silloin vielä blogia, kun käytiin Pariisissa Lucy Jordan –teemamatkalla. Siinä vasta stoori.)

This is as empty as it ever got.


And this is how it looked like most of the time - just try and take photos of your friends somewhere in the middle of it.


Juotiin tornissa vielä lämmittävät kaakaot, kauhisteltiin kahvilassa sisällä tepastelevia puluja, näpsittiin kuvia näköalatasanteelta ja tultiin sitten alas. Jalkaisin. Portaita. Mikä oli vielä kamalampaa kuin kiipeäminen, siinä kun täytyi vähän katsoa mihin jalkansa asettaa. Huu! Portaiden välistä näkyy tyhjyyteen!

Eiffel - queue


Trocadero


Seine


Tornin juurelta otettiin RER-juna, jolla ajaa päräytettiin Notre Damen tienoille, käytiin sisällä tässä massaturismikirkossa. Poikettiin taas joen toiselle puolelle katsomaan toista luistinrataa Hôtel de Villen edessä. Siinä olikin paljon komiampi viritys. Jääntekokone oli juuri työssään eikä saatu kuvia tästä isommasta radasta. Olympiakisakampanja oli kuitenkin päällä, kuten näkyy.

Hôtel de Ville


Näyttää vähän arveluttavalta, eikö?

Ja sitten taas joen yli ”vasemmalle rannalle” ruokapaikkaa etsimään. Löydettiinkin vähän perinteisempi, ei mikään kauhea turistirysä. Seistä törötettiin ulkopuolella lukemassa listaa, kun sisältä tuli vanhempi pariskunta ja suositteli kyseistä ravintolaa. Saatiin alku-, pää- ja jälkiruoka 22 eurolla ja palanpainikkeeksi vielä viiniä, joka oli hyvää mutta sitä oli jopa vähän liikaa. Jos eksytte joskus tännepäin ja perinteinen ranskalainen ruoka maistuu, niin käykää ihmeessä Le Navigatorissa, 63 rue Galande. Runsaan aterian jälkeen vaaputtiin vielä St Severin -kirkkoon, missä istuttiin hetki kuuntelemassa musiikkia ja sulattelemassa ruokaa. Todella kaunis kirkko ja paljon tunnelmallisempi kuin ”turistihoukutin” Notre Dame. Ja hyi-hyi, viikingit ovat näköjään ehtineet tännekin aikoinaan tuhoretkillään.

Siinä se päivä sitten vierähtikin. Tässä vielä muutama vauhdissa räpsitty kuva.

Mummovankkurit


Kukkalaukku


Ninni, tää on kampaamo. Eiks näytä kivalta?


Palasimme hotelliin vieläkin täysin vatsoin; matkalla poikettiin vielä tilpehöörikauppaan, jossa osui silmään tämmöinen kokoontaittuva kevyt likapyykkikori. Mutta sille oli helppo keksiä parempaakin käyttöä. Ai että siitä sai näppärän lankakorin! Taisi olla hinta-laatu-suhteeltaan paras ostos kautta aikojen. 3,50 euroa, ja strategiset mitat 36x36x58 cm (kokoontaitettuna ihan olematon, 20x20x2cm). Tällä hetkellä se on välivarastointikeskus niille langoille, joita saan suorittua tuosta mun isosta mylläkästä. Väliaikatietona vaan, että selvittelyprojekti alkaa lähestyä loppuaan, vaikka välillä näyttikin toivottomalta. Kuvia tulossa ehkä piankin.

Kori


Jaahas, olettekos vielä hereillä? Jaksoiko kukaan lukea loppuun asti?

8 comments:

Anonymous said...

Huamenta vaan sinnekin, olipa hyvät torkut! Eikun mikä se viikinkijuttu oikein oli, missä ne ny on käyneet riehumassa? - Marjut

AnneV said...

Eipäs nukuta siellä! (paraskin sanoja, vedin eilen kahden tunnin päiväunet ja sittenkin heräsin vasta vatsakipuun. Koskas ruvetaan pitämään tautiblogia?)

Jaa jaa, täällä sitä toinen kirjoittaa kynnet lohkeillen ja kalkkikiteytymät hartioissa paukkuen stooria lankaseikkailuistaan, ja kommentin kirvoittaakin ainostaan sana "viikinki". Äläkä sano, en se minä ollut, se oli Jussi. Kirkon historiasta lyhyesti tässä linkissä http://tinyurl.com/6qtfd

Ziina said...

Mahtava kertomus, kiitos taas kotiäidin elämän piristämisestä.

Anonymous said...

Mää olin niin hämmästynyt ja infoähkyssä, kyllä teillä siällä Suuressa Maailmassa on ihan kaikkee. Jos joskus pääsiskin sinne reissaamaan ja olis rahaa ostoksiin...

Tauti- ja tietenkin angstiblogi oli loistava idea! Sitä suunnitellessa toivottelen pikaista paranemista! - Marjut

Ninni said...

Wau, mikä retki! Taisi tulla hyvin kuntoiltua ja shoppailtua. *läähättää pelkästä ajatuksesta*
Oli kyllä hauska keltainen kampaamo. Voisin olla sellaisessa töissä. Keltainen on yksi lempparivärejäni.

Terhi said...

Olipas kiva juttu, kiitos! Voi kun meiltäkin pääsisi puolessatoista tunnissa Pariisiin.

Minna said...

Mais oui! Je suis still awake tres bien. Tee kyllä loppui puolessa välissä juttua - mutta sinähän varoitit! ;) Kyllä on teikäläisellä ollut kerrassaan aktiviteettia, voin vain yhtyä Marjutin kommenttiin suuren mualiman menosta...

Anonymous said...

Täällä ollaan! Ihanan pitkä juttu! Kivaa mielikuvamatkailua.
Tiina (alatisairas)