Wednesday, August 10, 2005

Oh happy day - my mummy got herself a cat!

May I introduce Wilma: a rescue cat which my mother took home yesterday. Wilma was found wandering the streets and seeking human contact - obviously she'd been well kept but just strayed from her home. Despite several weeks of advertising, her owner could not be traced so she came to the animal shelter but was too shy of other cats to be able to live there. So, when I spotted her on the internet site of the animal shelter, I told my mom to go and have a look at her.

Wilma came home with her last night, inspected the place, sharpened her claws on the very spot where it was allowed (on the carpet of the hallway) and won my mother's heart for being so thoughtful. During the night she was seeking contact, sleeping tightly next to my mother, not being the least bit shy. This morning they had breakfast together and after that it was time to go out. She accepts being harnessed and even purrs when it's put on her - quite remarkable to find an abandoned cat of that sort. So, at the moment all seems to go incredibly well. I just hope it'll continue like this and she doesn't show any hidden bad habits. In fact, the lady who runs the small shelter at her home said that she would keep Wilma but couldn't because W was scared of the other cats around the house.

So, from now I have a part-time blog cat. Prepare yourselves for plenty of photos.



(and all we need now is that someone recognises Wilma from this photo and takes her back to her original home.) -- Joo siis ihan oikeesti tästä idyllistä ei puutu muuta kuin se, että joku tunnistaa kissan tästä kuvasta ja rupeaa vaatimaan sen palauttamista alkuperäiseen kotiinsa.


Saanko esitellä, tässä poseeraa vielä eläinten turvakodissa Wilma, jonka meidän äiskä haki eilen omaksi kissakseen. Wilma oli löytynyt kaduilta harhailemasta ja se oli kovasti hakeutunut ihmisten seuraan - on ilmeisesti ollut hyvässä hoidossa alkuperäisessä kodissaan mutta on sitten joutunut sieltä eksyksiin ja toimitettu tosiaan kissakotiin. Yli kuukauden siitä on ilmoiteltu paikkakunnalla ja haettu omistajaa, mutta eipä ollut kukaan kysellyt. Turvakotiin se taas ei kauheen hyvin ollut sopeutunut, kun tulee kyllä toimeen ihmisten mutta ei oikein muiden kissojen kanssa. Niinpä minä usutin äiskän sitä katsomaan heti kun olin Wilman bongannut nettisivuilta. Äiti sitä kävikin jo katsomassa, mutta oli silloin kuulemma ollut vähän pettynyt, kun Wilma ei ollutkaan heti halunnut lähteä hänen mukaansa. Tuli kotiin muutamaksi päiväksi miettimään ja teki sitten päätöksen, että kyllä se nyt vaan taitaa olla hänelle sopiva kissa.

Wilma haettiin siis eilen illalla uuteen kotiin, joka tarkastettiin tietysti huolella, mutta ensin piti terottaa kynnet eteisen karvamattoon. Tällä teolla äidin sydän suli välittömästi, sillä se oli yks niistä harvoista paikoista, joita saa raapia mielin määrin. Lyhyenkin illan aikana Wilma tuli jo syliin ja yön se nukkui tiiviisti äiskän kyljessä, vaikka omakin nukkumapaikka oli näytetty ja sitä siihen moneen kertaan nosteltu. Aamulla sitten sheebat naamaan ja ulkoilemaan. Kisu on vielä siitäkin harvinainen ainakin noin löytökissaksi, että se hyväksyy valjaat ihan mukisematta, kehrää jopa kun ne laitetaan paikoilleen. Kaikki näyttää siis toistaiseksi menevän pelottavan hyvin. Toivottavasti ei tule esiin mitään outoja pahoja tapoja. No, se turvakodin hoitajakin sanoi, että hän pitäis W:n muuten itte, mutta kun se ei tule toimeen hänen muiden kissojensa kanssa niin ei oikein onnistu.

Hih, tulipahan syy käydä taas Suomessa tiheään tahtiin. Wilmasta taitaa tulla mun osa-aikainen blogikissa. Kuvia siis tulossa!

5 comments:

Johanna K said...

Ihana, onpa suloisen näiköinen likka. Äidille (ja toki sullekin) onnitteluja mukavasta perhetapahtumasta!

Marjut said...

Itse asiassahan Wilma näyttää ihan anopin Juniorilta, joka katosi... Eikun onnea uudelle kissalle! :)

Niina said...

On se aika lutunen.
Onnea perheenlisäykselle!

AnneV said...

Me kiitämme ja kumarramme. Tosin mä vähän ihmettelen äiskän kommenttia, kun se sanoi etukäteen, että Vilma olis sitten rumin kissa mitä meillä on koskaan ollut. Ja niin kuin meillä on aina kotona sanottu, että ulkonäkö ei ole elämän tärkein asia.

Anonymous said...

Äitis siis otti kirjaimellisesti naureskelusi, että tulet sitten kotiin useammin. Mitäpä ne vanhemmat eivät tekisi saadakseen jälkikasvunsa käymään :) Söpö katti
Anna